Kaikki (?) tietänevät, että Suomalaista sakotusjärjestelmää ei ole luotu liikenneturvallisuuden edistämiseksi. Tulin tänään audolla Stadista motaria himaan Lahteen. Autojonot liikkuivat vaihtelevasti, jos ohitettiin rekkaa vauhti oli n. 80 - 100 kmh. Jos ei ollut ohitettavia "isoja" autoja, vauhdit olivat 120 - 150kmh.
Noh, tietty LP:n siviilisokota oli Mäntsälä E:n kohdalla kaistojen välissä edistämässä liikenneturvallisuutta. Tulkitsen, että heput testasivat tai käyttivät uutta kilpientunnistusjärjestelmää. (Pysäytysautoa ei ollut, joten eihän siinä muutoin urakkaan pääse).
Tuli just karhukirje 400euron toukokuisesta sakostani. Ajattelin, että tämä sakkona riittää minulle. Päätin ryhtyä pienen ihmisen vastatoimiin:
1. Vähennän verojen maksusta kymmenkertaisen määrän. Tähän on aivan lailliset keinot. Suosittelen kaikille lämpimästi samaa strategiaa!
2. Seuraavien sakkojen kohdalla lopetan sakkojen nöyränä vastaanoton. Haukun ensin sakottajan ja sen lisäksi sakottajan esimiehen. -> Mitä enemmän saan sakkoja, sen enemmän säästän.
3. Muutan yritykseni ulkomaille. Lopetan veronmaksun kokonaan. Suosittelen tätä kaikille yrittäjille ja muille pääomatuloja nauttiville.
4. Muutan perheeni kera ulkomaille, nautin täysipainoisemmasta elämästä sääntö- ja veropakolaisena ilman turhia virkamiehiä. Italiassa tuskin on kovin montaa kukkahattuakaan...
Ps. Jos sakoilla olisi joku järki:
a. Muu kuin abstraktinen vaaran aiheuttaminen ylinopeudella JA
b. Niiden summa olisi edes jotenkin kohtuullinen JA
c. Ajokortin poisottaminen tapahtuisi pelkästään aidosta vaaran aiheuttamisesta.
Voisin jossakin määrin jopa sitoutua niihin.