Suomalaisella liikennetiheydellä(=autioilla teillä) ja suomalaisilla nopeuksilla kenenkään ei tarvitse roikkua toisen puskurissa. Täällä on naurettavan helppo ohittaa halutessaan. Rekkakuskien taas ei tarvitsekkaan päästä ohi, koska niiden rajoitus on 80...siis ei 86 tai 87 vaan tasan 80 . Olen itse ajanut yhdistelmää niin paljon, että tiedän, että siihen rajoitinta vasten ajamiseen ei ole syynä muu, kuin laiskuus. Esimerkiksi se vanha marinavirsi, että "Suomen vaikeissa olosuhteissa on pakko olla joustovaraa, jotta pääsee mäkiä ylös", on höpöjuttu. Suomessa ei edes ole mäkiä. Aikoinaan, kun ajettiin rehukalaa Norjasta(silloin tosin olin vain vänkärinä ja ajoin itse vain yhden keikan), tuli joskus mieleen, että voimaa voisi olla hiukka enemmän mutta lisävauhdista ei silloinkaan olisi ollut apua. Siellä Norjassa oli jonkinmoisia nousuja.
Mielestäni paras tapa on ajaa tarkasti todellista nopeutta rajoituksen mukaan. Nopeammat ajavat ohi ja hitaammat huomaavat pian systeemin. Sillä, että riittävän moni ajaa täsmällisesti rajoituksen mukaan, saadaan liikennevirran keskinopeutta laskettua. Vaikutus on sama, kuin kameravalvonnalla. Kun riittävän moni pelkää satunnaisesti sijoitettua kameraa, laskee jonojen keskinopeus. Aika usein kun sitten keskinopeus laskee, jotkut kuumakallet luupäät hermostuvat ja kaahaavat kohta naamansa kuvan valtion kameraan
Ja tyhmyydestähän kuuluukin maksaa.