Hah. Suomessa ainakaan vakuutusmaksuja ei määritellä henkilökohtaisesti. Minä asun kaupungissa ja maksan siksi suurempaa vakuutusmaksua kuin maalla asuvat. Nuorena jouduin maksamaan korkeampaa vakuutusmaksua siksi kun nuoret keskimäärin töpeksivät enemmän kuin muut. Ikinä en ole kuitenkaan nostanut penniäkään/senttiäkään rahaa mistään vakuutusyhtiöstä.Minä olen ajanut ylinopeutta vuodesta 85 ja joutunut koko ajan maksamaan kukkahattujen vakuutusmaksuja ajamatta itse ainuttakaan kolaria, ihonsiirroista puhumattakaan...
Opetelkaa tekin ajamaan, niin ei tarvitset sivullisilla maksattaa homosohvien naarmuja.
Suomeksi sanottuna on normaalia, että riskiryhmät maksavat vakuutuksistaan enemmän, riippumatta siitä miten yksittäinen ryhmään kuuluva ajaa. Samalla periaatteella voisi nostaa niiden vakuutusmaksuja, jotka ovat liikenteessä tahallaan riski itselleen ja/tai muille (mm. vetomiehet)
Vastaava 'törttöilyvakuutus' voisi olla paikallaan myös niille, jotka eivät kykene liikkumaan autolla turvallisesti liikenteessä, eli vaarantavat liikennettä ajamalla kolmion takaa eteen tms. Harmi vaan kun näitä muita törttöilijöitä ei saada kiinni ennen kuin jotain sattuu, ja sittenkään ei tule yleensä kummempia seuraamuksia.