• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Rata-ajo harjoittelun vaikutus vakuutusmaksuihin

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Baby Jesus
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Olin Muoviluodin järjestämillä ratapäivillä ja ajoin hitaassa ryhmässä, kun muut ryhmät olivat täynnä. Havaitsin, että aluksi muut hitaan ryhmän ajajat eivät käyttäneet pyörän kallistusvaroista kuin ~ 25 % , kaarreajo oli hermostunutta ja jarrutukset todella varovaisia. Muutaman 20 minuutin setin jälkeen samoilla ajajilla ajolinjat olivat kohdallaan, kaarreajo sujui jouhevasti, pyörää kallistettiin reilummin ja jarrutukset sujuivat hienosti - myös kaarteissa. Mielestäni heidän ajamisestaan tuli huomattavasti taitavampaa ja hallitumpaa.

Itse näen asian siten, että rata-ajossa kävijät ovat valveutunutta porukkaa, koska he tulevat kehittämään taitojaan. Vakuutusyhtiöiden kannalta voisi ajatella, että nopean ryhmän ajajat ovat kuitenkin "ongelma". Alastarolla nopea ryhmä ajaa alle 1.40 aikoja, siihen vaaditaan taitoa, mutta vauhti alkaa kuitenkin olla erittäin kovaa.
 
Tiesitkö että erittäin yleinen onnettomuustyyppi pyörällä on ajautuminen ulkokaarteesta ulos? Tämä johtuu lähes aina siitä, että tulee ns. hartialukko, eikä uskalleta/osata kantata sitä pyörää tarpeeks että pääsis mutkan läpi, vaikka se menis ihan iisisti. Veikkaisin, että lähes kaikki suistumisonnettomuudet olisi voitu välttää, jos kuski olisi osannut ajaa kunnolla.

Tuohon ei mitkään keilojen pujottelut yms auta paskaakaan. Ja noita tilanteita voi tulla itse kullekin. Linjaa voi joutua vaihtamaan kesken mutkan erinäisistä syistä, ja joskus mutka onkin yllättävän tiukka. Rata-ajo on ainoa keino treenata noita tilateita turvallisesti. Kadullakin treenaaminen onnistuu, mutta kallistuksen/pidon äärirajoja on ainakin modernilla kyykyllä aika riskialtista alkaa kokeilemaan kadulla. Eikä se ainakaan ole läheskään niin turvallista kuin radalla.
Taas kerran asiatekstiä tylyttäjältä
bowdown.gif


Näin juuri asia on. Ja kuten anna sanoi, kukaan ei halua "kokeilla"
crazy.gif
sitä kipua, särkyä, liikuntakyvyttömyyttä ja mopottoman ajan tuskaa, joka väistämättä seuraa kun kunnolla pannuttaa.
 
Loistava juttu! Nyt rupeaa jo löytymään ne jyvätkin akanoiden joukosta
062802jumpie_prv.gif


Itse aloitin moottoripyöräilyn nimenomaan radalta. Yhtä koeajolenkkiä lukuunottamatta en ollut ajanut millään moottoripyörällä yleisessä liikenteessä metriäkään, ja oman pyörän ensikilometrit tulivat nimenomaan radalla pörrätessä, jonne tuolloin vielä rekisteröimätön pyöräni kulki kiltisti peräkärryssä
blush.gif
Omasta kokemuksesta, sillä se lienee itse kullekin se tutuin
wink.gif
voin sanoa että kun ajopäivään sisältyy esim. 5-6 ajokertaa A 15-20 min tms. niin ne ensimmäiset tosiaan ovat hakemista ja opettelua. Keskivaiheilla tuntuu että hommahan alkaa olemaan hanskassa, mutta jo loppupäässä tulee kovin usein mieleen joskos pyörä kääntyisi tuohon mutkaan vielä hiukka lujemmalla vauhdilla jne. ja ollaan kovin vaarallisen lähellä kilpa-ajomieltä
confused_orig.gif
Kyllä, fillari on ihan eri asia kääntää mutkaan 60km/h nopeudesta kuin 100km/h nopeudesta. Mutta missä menee se nopeusraja milloin oppimis-vaikutus on jo saavutettu
nixweiss.gif


Ehkä hyödyllisin oma ratapäiväni sattui päivään kun vettä tuli kuin saavista kaataen parin ekan setin aikana => pääsi kokeilemaan myös pyörän kaatosadekäytöstä ja kuinka vaarallista se kaasun liiallinen höllääminen mutkaan tultaessa onkaan. Keskisetit ajettiin puolimärällä ja taas opittiin lisää ajokäytöksestä mm. lätäköistä kuivuvalla tiellä. Vikat setit ajettiinkin jo kuivalla radalla => erot märkään painuivat hyvin mieleen
thumbs-up.gif


Kyllä, rata-ajosta on siis hyötyä mikäli se tosiaan tapahtuu pyörän hallinnan harjoittelemisen mielessä eikä suinkaan kierrosaikoja parantamalla tai höyryjä päästämällä. Se hiuksen hieno raja näiden välillä vain on niin kovin häilyvä => oletetaan pahinta => yksinkertaisempaa olla korvaamatta mitään niin ei tartte tapellakaan
sad_orig.gif
Näin se ajatus vakuutusyhtiössäkin menee ja yllä on tullut erinomaisia pointteja mm. ajojen eriyttämisestä toisistaan
thumbs-up.gif
Ongelma vain on niin klassinen - hyviä ajatuksia asian korjaamiseksi kyllä löytyy, mutta konkreettisia toimia ei lainkaan. Eikai me nyt tätäkin vain mennä kippaamaan Smoton niskaan ja itse odotella kuin lampaat karsinassa jotain tapahtuvaksi
omg.gif
 
Voisi kysyä jopa joltain vakuutusyhtiöltä kommenttia tuollaiseen vaihtoehtoon.
Äläs ny kuitenkaan... Vakuutusmaksut ovat jo tarpeeksi suuria muutenkin.

Vaihda vaikka yhtiötä sellaiseen joka korvaa harjoittelumällit myös!
Jonain päivänä yksikään vakuutusyhtiö ei korvaa. Kylmä tosi asia ellei tule jotain muutosta tilanteeseen yhtiöiden puolelta.

Itselläni on vakuutukset sellaisessa yhtiössä mikä korvaa noi harjoittelumällit. Tai ainakin niin olen lukenut täältä jostain että korvaa.
 
Olen itsekin ratapäivillä käynyt ja kokenut äärimmäisen hyödylliseksi. Uskon oikeasti olevani huomattavasti parempi kuski nyt kuin silloin kun ensi kerran menin radalle tärisemään. Ihmettelen vaan miten paljon tietoa tälläkin palstalla esitetään... Itse en pystyisi suoralta kädeltä sanomaan aleneeko vai nouseeko vakuutusyhtiöiden maksamat korvaukset kaiken kaikkiaan ratapäivien suosion kasvun myötä.

Jos itse olisin nyt Veijo Vakuutusyhtiö, helpointa olisi tutkia vahinkohistoriaa ja todeta että radalla kippaamisista tulee hirveä lasku -> kielletään semmoinen. Hivenen vaikeampaa on kai tehdä analyysi siitä onko muut maksetut vakuutuskorvaukset kokonaisuudessaan jotenkin alentuneet samana aikana. Vaikeaksi sen tehnee se, että motoristien määrä on kasvanut (ja luonnollisesti siis kokemattomien), joten vahinkomäärätkin ovat vaan kasvaneet. Tällaisessa analyysissä pitäisi olla tieto siitä, onko kukin kippaaja treenannut radalla vai ei.  

Vastaus kai lienee tehdä erillinen tutkimus aiheesta. Luulisin että joku vakuutusyhtiökin olisi kiinnostunut moisesta. Jos nimittäin voidaan todistaa että korvattavien vahinkojen korvaussumma kokonaisuudessaan laskee, en Veijo Vakuutusyhtiönä tekisi mitään muutoksia vakuutusmaksuihin enkä ehtoihin. Mainostaisin vain että myös ratakippaukset maksetaan ja keräisin kaikki parhaat motoristit asiakkaakseni samaan aikaan kun kilpailijayhtiöt niuhottaisivat ratajutuista.

Tietenkin tutkimuksen tulos voi olla toinen ja se taas on sitten huonompi juttu...

Mutta kaikkien motoristien intresissä (tai siis niiden jotka aidosti uskoo että vakutuusyhtiöiden maksamat korvaukset vähenee rataharjoittelun myötä) olisi myös tukea tuollaisen tutkimuksen tekemistä, sillä jos ainoa tieto yhtiöillä on että ratakippaukset kasvaa ja muutkin kippaukset kasvaa, niin lopputuloksen kai voi arvata.
confused_orig.gif


... ja tässä siis tarkoita rataharjotteluna muutakin kun keilojen kiertämistä ...
 
Vakuutusyhtiöiden kannalta voisi ajatella, että nopean ryhmän ajajat ovat kuitenkin "ongelma". Alastarolla nopea ryhmä ajaa alle 1.40 aikoja, siihen vaaditaan taitoa, mutta vauhti alkaa kuitenkin olla erittäin kovaa.
Jostain kumman syystä suurin osa kippauksista tapahtuu silti hitaassa ja keskikohelissa. Ainakin omien havaintojeni mukaan...
Nopeassa ryhmässä ajavilla on usein pito-ominaisuuksiltaan erinomaiset renkaat ja he ovat taitavia kuljettajia: nopeassa ryhmässä tulee harvoin kaatumisia. Kuitenkin vakuutusyhtiö saattaisi ajatella vauhdin olevan "liian" kovaa, kun nopeimmat ajavat jo B600-vauhtia.
 
Jos itse olisin nyt Veijo Vakuutusyhtiö, helpointa olisi tutkia vahinkohistoriaa ja todeta että radalla kippaamisista tulee hirveä lasku -> kielletään semmoinen. Hivenen vaikeampaa on kai tehdä analyysi siitä onko muut maksetut vakuutuskorvaukset kokonaisuudessaan jotenkin alentuneet samana aikana.
Lisävaikeutta tuo asiaan liikenne- ja kaskovakuutuksien eri kustannuspaikat, eli eri "pääliköt" päättämässä niistä. Henkilövahingothan menevät liikennevakuutuksista ja pyörävahingot kaskosta. Tai no, taisi pari ratamälliä viime vuonna mennä toisen kuskin liikennevakuutuksen piikkiin mutta ne olivatkin poikkeuksia.

Veijo Vakuutusyhtiön kasko-vastaava MrA ei saa kun laskuja ratamälleistä, kun Liikenne-vastaava MrB nauttii mahdollisista eduista poisjäänneistä henkilövahingoista. MrA:lle voi olla vaikeeta nähdä kokonaiskuva kun paineita olisi saada osaston voittoa maksimoitua.

Jotain tämmöistä yksi vakuutusalan henkilö minulle selitti.
 
Vakuutusyhtiöiden kannalta voisi ajatella, että nopean ryhmän ajajat ovat kuitenkin "ongelma". Alastarolla nopea ryhmä ajaa alle 1.40 aikoja, siihen vaaditaan taitoa, mutta vauhti alkaa kuitenkin olla erittäin kovaa.
Jostain kumman syystä suurin osa kippauksista tapahtuu silti hitaassa ja keskikohelissa. Ainakin omien havaintojeni mukaan...
Nopeassa ryhmässä ajavilla on usein pito-ominaisuuksiltaan erinomaiset renkaat ja he ovat taitavia kuljettajia: nopeassa ryhmässä tulee harvoin kaatumisia. Kuitenkin vakuutusyhtiö saattaisi ajatella vauhdin olevan "liian" kovaa, kun nopeimmat ajavat jo B600-vauhtia.
Noin 15-20 kertaa kesässä radalla käyvänä sanoisin että kyllä kaatoja tulee nopeassakin ryhmässä. Tosin nopeaan ryhmään aika ajoin ilmoittautuu kuskeja joilla on uusi, nopea ja radalle sopiva ärräpyörä, vähän ratakokemusta ja paljon luuloja/odotuksia. Pääosin näille sitten sattuu noita vahinkoja. Ns. nopean ryhmän veteraaneille (väittäisin että järjestäjästä riippumatta eri tapahtumien nopeissa ryhmissä pyörii pitkälti sama väki joilla useimmilla useita kymmeniä ratapäiviä takana, itse olen käynyt tänä kesänä MP Tuki Ry:n, HelRC:n ja Muoviluodin tapahtumissa ja niistä moinen havainto) sattuu aika vähän onnettomuuksia, kun suurin uho on mennyt ja omat rajat paremmin tiedossa vaikka vauhti on nopeimmilla hyvinkin B600 tasoa ja ratapäiviä kertyy paljon.

Mitä puhtaaseen ratavakuutukseen tulee niin pelkäämpä pahoin että jos maksuilla olisi tarkoitus hoitaa kaikki ratalipoista aiheutuvat kulut olisi kyseessä varsin hinnakas vakuutus. Miettikääs mitä noi mainitut 9 lippaa SRRA:n ratapäivillä on tullu maksamaan ja paljonko olisi ollut vakuutusmaksu per osanottaja jos kulut olisi haluttu kattaa viikonlopuksi otettavalla "ratavakuutuksella". Noin kolmet neljät lipat per päivä lienee ollut keskiarvo niissä ratatapahtumissa joissa itse olen vieraillut. Veikkaisin että "ratavakuutuksen" hinta olisi sitä tasoa että monilta rata-ajelut jäisi. Kyllä rataharjoittelun tuomat kokonaishyödyt pitäisi saada taottua vakuutusyhtiöiden päähän ja löytää jokin kompromissi (2 x omavastuu, tarkka määritelmä mikä luetaan ajoharjoitteluksi radalla) jolla homma toimisi normaalivakuutusten puitteissa.

Eikös joku brittiputka myynyt vakuutuksia ralliautoille, hinta oli jolta lyhyehköltä ajalta noin 50% auton hankintahinnasta tai jotain...
 
Mitä puhtaaseen ratavakuutukseen tulee niin pelkäämpä pahoin että jos maksuilla olisi tarkoitus hoitaa kaikki ratalipoista aiheutuvat kulut olisi kyseessä varsin hinnakas vakuutus. Miettikääs mitä noi mainitut 9 lippaa SRRA:n ratapäivillä on tullu maksamaan ja paljonko olisi ollut vakuutusmaksu per osanottaja jos kulut olisi haluttu kattaa viikonlopuksi otettavalla "ratavakuutuksella". Noin kolmet neljät lipat per päivä lienee ollut keskiarvo niissä ratatapahtumissa joissa itse olen vieraillut. Veikkaisin että "ratavakuutuksen" hinta olisi sitä tasoa että monilta rata-ajelut jäisi. Kyllä rataharjoittelun tuomat kokonaishyödyt pitäisi saada taottua vakuutusyhtiöiden päähän ja löytää jokin kompromissi (2 x omavastuu, tarkka määritelmä mikä luetaan ajoharjoitteluksi radalla) jolla homma toimisi normaalivakuutusten puitteissa.
Näinhän se menee. Jos jaettaisiin ajoharjoittelupäivän kaatojen kustannukset tasaisesti kaikille osallistujille, niin tuskinpa moni haluisi tapahtumiin osallistua. Tästä syystä en näe, miksi vakuutusyhtiötkään haluaisivat tukea ajoharjoittelua, jossa vauhdit (esim. Motoparkissa) nousevat yli 250km/h. Käsittääkseni tällaisesta harjoittelusta on liikenteessä äärimmäisen vähän hyötyä verrattuna äksiisinomaiseen väistö- ja kaarreajoharjoitteluun esim 120-150km/h nopeuksissa.

Mielestäni erään vakuutusyhtiön vaatimus MP-kouluttajan läsnäolosta ajoharjoittelussa on loistava idea. Tällöin annetaan ammattitaitoiselle kouluttajalle vastuu siitä, että koulutus todellakin parantaa osallistujen mahdollisuuksia välttää liikenneonnettomuuksia. Kaksinkertainen omavastuu on ehdottomasti liikaa hyödyllisestä valmistautumisesta liikenteen vaaroihin, mutta ehdottomasti liian vähän valmistautumisesta kilvanajoon. Mielestäni se, että esimerkiksi JAM Racing Team ry yksipuolisesti julistaisi ratapäivän "ajoharjoitteluksi", ei tulisi riittää perusteluna siihen, että vakuutusyhtiö on korvausvelvollinen kaatotilanteessa.
 
Back
Ylös