Rakkaudesta lajiin....Tosirakkautta, vai vain sivuharrastus...?

[mchuurre]

Näin jälkeenpäin ajatellen, sitä helposti miettii ja pohtii, miten työelämä, ja "eteneminen" virassa ja ammatissa olisikaan mennyt, JOS ei olisi tullut tätä mp-hommaa kuvioihin aikoinaan mukaan.....?

Vaa´n vastapainona on tiätenkin ne lukemattomat UPEAT kokemukset, joita EI olisi koskaan saanut, ja elänyt ilman moottoripyäräilystä saatavia hetkiä, aamuheräämisiä teltassa, ajeluita juuropan kapeilla kujilla, vuoristossa, mutkateillä, saaristossa, vuonoilla, sateessa, illalla tai yällä, ja muutenkin kohti laskevaa auringonlaskua..... .
Muista moottoripyäräystävistä-, kavereistä, (jotka olisivat muutoin jääneet tapaamatta ja tuntematta), puhumattakaan.... .

Joten miten on? Onko sinulla tullut katumusta, että valitsit juuri mp-harrasteeksi: duunaus, matka-ajo, entisöinti, trial, rata-ajo, tai muuten vaan kaikki tuo ropaaminen? Olisitko nyt paremmassa ammatissa, virasssa, tai paremmassa avioliitossa, tms. JOS olisit jättänyt satulaan hyppäämisen, tai sen kaverin pyärän testiajon väliin?

Itselläni ainakin olisi varmasti parempi eläke, korvat eivät tinnittäisi, koska ei olisi tarvinnut tehhä "koiranhommia" lutina, vaan olisin saanut siistimpiä "sisähommia", (+ enempi nappeja kaulaan).
Muistan, kyllä kun kaverit houkuttelivat lukemaan, ja sen myätä hakeutumaan lajitovereiden eri kursseille, mutta miepä vaan lähin pakkaamaan sivulaukkuja, ja tienpäälle.....päästävä oli !
Mutta mitään en kadu- Näin sen pitikin mennä!


Entä miten on sinun laita?

 

[A59]

Hyvä juttu.... Mulle mopoilu on ollu mukana aika pitkään oman moottoripyörän
yhden tai usemaan olen omistanut 51vuotta.
päivääkä tai yhtään matkoilla tavattua ystävää tai saatua kokemusta en pois vaihtais...
on toisiaan tullut muutama muukin tuttu matkoilla kuin se sama naama pöydän toiselta puolen
ja nähnyt paikkoja muutaman mutkan takaa.......

 

[siraulu]

Vaikka paljon jää näkemättä niin paljon olisi myös jäänyt näkemättä jos ei olisi mopoa hankkinut.
Ainut asia mikä harmittaa, että se tuli hankittua niin myöhään, vaikka 12-13 vuotiaasta lähtien olisi tehnyt mieli.
Mutta siinä vaiheessa kun lapset oli pieniä ei olisi kuitenkaan ollut aikaa.

Juuri tuo, kun kokeili kaverin pyörää, oli aika kohtalokasta ja hyvä niin

Parempaa ammattia, palkkaa tms se ei ole tuonut.

 

[lario]

Moottoripyöräharrastus on kulkenut tuossa sivussa huomaamatta ja häiritsemättä, joten tuskin on koulutusta tai urakehitystä millään tavalla edistänyt tai haitannut.

Vaikka moottoripyöräily on siinä sivulla kulkenut, niin silti miellän sen ainoaksi harrastukseksi.
Minulle harrastus on sellainen, mitä lähdetään erikseen tekemään ja samalla irtaannutaan arjen rutiineista.
Sen takia en kutsu koiria harrastukseksi, vaikka minulla on niitä kolme. Ne on enemmän perheenjäseniä kuin harrastus.
Tai kesämökki. En todellakaan harrasta kesämökkeilyä, vaan käyn siellä ja pidän sitä kunnossa.

 

[HiTec]

^Osu ja uppos

Nuin se on mennyt itselläkin, mp on se ainokainen harrastukseni sitten nuoruusvuosien lennokkien yms. jälkeen. Edes mopoilu tahi autoilu ei ole koskaan saavuttanut itselläni tuota harrastuksen statusta ja onhan se välillä tiukkaa ollut tällä mp:lläkin kun kiinnostus on jossain kohtaa lopahtanut ja ajettu on vain työmatkat kesällä, syvimpään korona-aikaan ei edes sitä, niin sano sitäkään nyt sitten enää harrastukseksi

Onhan tässä vielä haaveissa joskos joskus saisi itsestään niin paljon irti että pääsisi ihan oikeasti jopa useamman päivän reissuun prätkällä, saisi senkin sitten kuitattua pois omalta bucket-listaltaan = eläkeikää odotellessa siis, ehkäpä se hetki silloin vihdoinkin koittaisi

 

[jaket]

ainakin ystäväpiiri olisi kovasti erilainen.



täytyy muistaa, että näissä muisteloissa on survivor bias. osa ei ole kertomassa sen vaikutuksista.

 

[Nitrous]

Aika täysipainoisesti tätä mopohommaa on tullu harrastettua pari vuosikymmentä. Sanoisin, että omalla kohdalla tämä harrastus on kyllä ennemminkin antanut kuin ottanut eväitä myös työelämän osalta. Varsinkin radalle eksyminen ja kouluttajan hommiin päätyminen on antanu aika paljon harjoitusta ja kokemusta esiintymistaitojen puolesta. Lisäksi on tullut tavattua paljon sellaisia ihmisiä, joihin ei olisi muuten tutustunut. Aika nopeasti tuli huomattua, että harrastus tasapäistää kaikki enempi vähempi samalle viivalle. Tuolla varikolla ei välttämättä kovin helpolla erota onko harrastaja opiskelija, duunari vai yritysjohtaja, kun jutut ja mielenkiinnon kohteet on ihan samasta puusta. Aika äkkiä sitä oppi ymmärtämään, että ihan tavallisia tallaajia ne työelämässä menestyneet ihmiset on, ja se antoi varsinkin opiskeluaikaan perspektiiviä siihen, että aika pitkälti kaikki on mahdollista jos oma mielenkiinto riittää.

Lisäksi tämän harrastuksen myötä on kertynyt suuri joukko ihan loistavia tyyppejä kavereiksikin asti.

 

[Tinde]

Moottoripyöräharrastus on kulkenut tuossa sivussa huomaamatta ja häiritsemättä, joten tuskin on koulutusta tai urakehitystä millään tavalla edistänyt tai haitannut.

Vaikka moottoripyöräily on siinä sivulla kulkenut, niin silti miellän sen ainoaksi harrastukseksi.
Minulle harrastus on sellainen, mitä lähdetään erikseen tekemään ja samalla irtaannutaan arjen rutiineista.
Sen takia en kutsu koiria harrastukseksi, vaikka minulla on niitä kolme. Ne on enemmän perheenjäseniä kuin harrastus.
Tai kesämökki. En todellakaan harrasta kesämökkeilyä, vaan käyn siellä ja pidän sitä kunnossa.

Täysin samaa mieltä. Vaikka koiria ei ole kuin yksi. Moottoripyöräily mukana 46 vuotta ja tietysti muuttunut ajan myötä enemmän mp-matkailun puolelle.

 

[skuikka]

Ei tämä rakkautta ole, järkiavioliitto pikemmin.
Minä olen sen sorttisista osista tehty että tulen hulluksi ilman sopivia haasteita. Pitää olla nakerrettavaa aivoille ja fyysistä rasitusta. Siihen päälle kun otetaan suuri mielenkiinto tekniikkaan, en vaan ole löytänyt parempaakaan tapaa pitää mieli virkeänä.
Enskapolulla saa riehua lihakset tyhjiksi ja edes hetkeksi kaikki muut ajatukset pois päästä, ajotekniikan hieromisessa ja kehittämisessä on aivoille nakerrettavaa. Kun pyöriä rikkoo tai keksii parannettavaa, pääsee keksimään ja rakentamaan mitä ihmeellisimpiä kätöstyksiä.
Ajauduin onneksi toistaikymmentä vuotta sitten alanvaihtoon ja nykyisin päivätyö pyörii ajoneuvo- ja konetekniikan opetuksen ympärillä ja kyllähän sitä aika usein pääsee pyörähommissa hankittujen oppien ämpäristä kaivamaan vastauksia. Ja toisaalta työpaikalla on kivoja leluja joilla toteuttaa niitä omia kätöstyksiä. Joista saatua oppia pääsee taas jakamaan opiskelijoille.
Pari vuotta sitten minut houkuteltiin vielä maastopuolen ajokoulutushommiin mukaan joten kyllähän tästä aikamoinen verkko on kutoutunut.
Yksi ylikunto, jokunen ruumiinvamma, aika monta pahaa mieltä kun on joutunut valitsemaan sosiaalisten velvoitteiden ja mopohommien välillä tai unohtunut miettimään ajoteknisiä asioita kesken muiden mielestä tärkeämpiä aiheita koskevan keskustelun ja varmaan joku 100000€ tämän parin vuosikymmenen ajalta sitten häviöpuolella.
En minä tätä kyllä rakasta mutta paljon olen saanut enkä tiedä mitä muutakaan olisin tehnyt.
Nuo Nitron kommentit tasapäistämisestä, esiintymisvarmuudesta ja kaveripiiristä allekirjoitan täysin.

 

[Bone]

Lukitaan epäröimättä vaihtoehto A.

Asia ei siitä huolimatta ole täysin yksioikoinen, koska
"tosirakkautta" voi myös "harrastaa"..... enemmän tai vähemmän.

Toisaalta..... Omalla kohdalla kaikki on alkanut ja lähtenyt kehittymään
tarkalleen ottaen kaksipyöräisen ominaisuuksien ja mahdollisuuksien lumosta.

Eli homma oli itse asiassa taputeltu "hautaan saakka" sen päivän aikana, jolloin pian 4v
synttärien jälkeen fillarista poistui apupyörät.

Kaikenlaista toki harrastettiin pienenä ja kloppina, mutta fillari oli aina ykkönen ja sen päällä
melkein nukuttiinkin. Sillä mentiin mistä vaan, mihin vaan ja mitä hullumpi paikka/juttu, sen parempi.

60- luvun puolivälin huippeilla ei ollut "maastureita tms.", oli vaan käytännössä
mummo/pappafillari, pitkäsatulainen kloppifillari ja kilpafillari.

Tuolla pitkäsatulaisella, kolmevaihteellisella ja etujarrullisella ihmelaitteella sitten hoitui
kaikki em. genret pienillä tuunauksilla.

Ajettiin maastoa kuten nykyisin "maasturilla" ja vedettiin pää aivan repussa pk- seudun
"puikkarinteissä" ja niiden liepeillä todellista alamäkiajoa.

"Reittiennätykset" sileällä voitettiin sellaisella kepulipelillä, että ilmestyttiin yllättäen viivalle
samalla fillarilla, mutta renkaat kivikovina, kauppafillarista lainattu stonga käännettynä sarvet alaspäin ja
pitkä satula vaihdettu normisatulaan nostettuna "oikealle" korkeudelle .

Kaikkea tuota helvetillistä kömyämistä kun teki vuoden ympäri tolkuttomia tuntimääriä......
ja haltioituneena, se vaan jättää jäljen vinttikomeroon.

Kun oli aika siirtyä mopoon/isompiin, sama touhu jatkui risiiniöljyn juovuttavassa odöörissä.
Tosin kovemmin vauhdein ja pelkkien paisareiden päätähalkovassa räimeessä.
Jos jollain vastaleivotun pullan tuoksu tuo mieleen lapsuuden, kodin ja muuta sellaista,
niin omalla kohdalla AVGAS:in tai risiinin käryn leijailu jostain saa silmänräpäyksessä
ihokarvat pystyyn ja mielen hyvällä tavalla levottomaksi.

Kun sitten puhutaan aikuisiästä ja sen mukanaan tuomista, erillaisista "harrastamista haittaavista"
tekijöistä, niin sillä ei itse asiassa ole ratkaisevaa merkitystä kuinka paljon tulee ilometrejä
vuodessa, tai millä mopolla tulee...... paitsi.

Tuli tuossa pari kautta kokeiltua, josko olisi riittävän hidas mutta kankea Customiukkeliksi ?
No ei vittu ollu

Ihan kivahan se oli sinällään pötkötellä menemään, mutta ei siitä päässyt yli eikä ympäri että
400- kiluinen tyttö on liian iso vaikka muuten olisi kuinka iluinen.
Eli tuossa genressä vaan se kaiken ydin, kaksipyöräisen mielettömän laajat mahdollisuudet
ja homman "konaisvaltaisuus" niin fyysisesti kuin psyykkisesti, on liikaa rajoittunut
ihan yksinkertaisesti "massan lakien vuoksi".

OK, otteessa lukee aina "moottoripyörä", mutta homma yhtä samanlaista kuin
akustisen kitaran ja bassorummun lyöminen vaikka molemmat ovat "soittimia".

Noniin... lähti taas vähän "piirtämään", mutta asian ydin on tosiaan
kaksipyöräinen. Sen fyysisyys ja lähes loputtomat mahdollisuudet "improvisointiin".

 

[PrivateeR]

En vaihtaisi 2-pyöräisiä mihinkään, edes avovaimooni... Onneksi hän (ja kaikki edeltäjätkin) tietää tämän.

Laji on antanu mulle niin paljon ettei mikään korvais sitä, ja mikä parasta, pyörä ei ole ikinä satuttanut mua eikä tule satuttamaan. Jos loukkaan pyörän selässä ni iha ite minä sen selkään päätin hypätä.

 

[teemu.k.anttila]

Aika äkkiä sitä oppi ymmärtämään, että ihan tavallisia tallaajia ne työelämässä menestyneet ihmiset on...

Viime vuosituhannella osastopäällikkö sanoi opiskelijalle: "Tule mukaan palaveriin tapaamaan alan kansainvälistä huippua - ja huomaamaan kuinka matalalla se on."

Ei ole omalla kohdalla vaikuttanut työasioihin, mutta muuten kyllä ollut antoisa harrastus.

 

[TunturiTT]

Omasta iästäni olen laskujeni mukaan ollut 82% kaksipyöräisien moottoriajoneuvojen harrastaja.
Laji on lähinnä omaa mieltäni ja harrastan tätä omaski iloksi, en kenellekään muulle. Sinällään on vaikuttanut omaan arkeen aika lailla; harrastetilani/tallini on kaksinkertainen pinta-alaltaan taloon verrattuna. Toki tässä on taustalla oma (sairaalloinen ) kiinnostukseni koneenrakennukseen ja laitteisiin. Autot eivät kovin sytytä. Työkaluja ja koneita varten tulee olla tilaa.
Moottoroituja kaksipyöräisiä on omassa tallissa parisenkymmentä tällä hetkellä, toisella tallilla tuntematon määrä.
Tällä hetkellä ajamisen ja rakentamisen sekä rassaamisen suhde taitaa olla jotain 30/70, kun ei aika aina riitä kaikkeen.
Työjuttuihin tämä on vaikuttanut siten, että olen edellisessä työssä saanut mielenkiintoisia komennuskeikkoja taustastani ja harrastuksistani johtuen.
Nykyinen työ on ajoneuvosuunnittelussa suunnittelujohtajana. Tämän työn olen saanut suurelta osin "maineeni" ja taustani alalla myötä. Saan työkseni suunnitella ja toteuttaa ajoneuvoja. Tokikaan eivät ole ihan kaksipyöräisiä, aina.
Silti omat projektit pyörivät mielessä ja kotona ne yhä kiinnostavat.
Onneksi jälkikasvussa on havaittavissa potentiaalia, en ole heille omaa ajatustani moottoriharrastuksesta tyrkyttänyt kuitenkaan. Nuoremman kanssa keksittiin viime talvena uusi laji, parienduro. Ajamme kaksi päällä enskaa 7 vuotiaan tytön kanssa! Toivottavasti innostuu vielä omasta enskasta tai crossista.
Kavereita ja hyviä ystäviä on tullut lajin kautta. Myös muuta kautta tulleita ystäviä on alalla harrastamassa nykyään. Mutta tosiaan aika montaa suhdetta liimaa yhteen moottoripyöräily.
Vaimon kanssa nykyään enemmän liikutaan lihasvoimin kaksipyöräisellä, kuin moottoripyörällä. Hänelläkin on ollut muutama moottoripyörä kyllä suhteemme aikana. Nyt vaan ei ole oma mopo kiinnostanut hetkeen. Välillä on kyllä kyydissä ja ihan hauskaa on sekin edelleen. Hänen pinnansa minun harrastamiseeni on erittäin kunnioittavan pitkä. Valveillaoloajan vaahtoan omia mopo- ja moottorijuttuja ja hän kuuntelee. Ymmärtää myös minun happy placen (=tallin) merkityksen minun elämässä. Mieluummin menen sinne, kuin lähden yöhön.

Eli onko rakkautta lajiin, vai sivuharrastus? En tiedä, en aio kategorioida, vaan elän ja harrastan.

 

[speedheadshot]

Itelle ehdottomasti zen juttuja. Jos joutuisi pyörästä luopumaan, niin alkaisi aika pahasti vanne kiristään päätä. Lapsuudesta asti ollut nämä kuviot aina jollain tavalla elämässä ja jostain syystä mulle on jäänyt muistikuva, kun meidän naapurustossa oli sellaisia motoristeja, jotka talvet ajo auton romuilla, mutta kesällä niillä oli hienoja pyöriä ja ne piti talvellakin nahkasia ajotakkeja. Junnusta se näytti siltä, että "Tossa hommassa on asennetta!" ja et tota mäkin sit haluun isona. Se on ihan näihin päiviin seurannut, kun tuossa juuri hetki sitten oli erään naisen kanssa hyvin kiivas keskustelu siitä, että lähteekö hän yksin elokuviin vai suostunko kompromissiin ja laittamaan sellaisen takin, jonka normaalit, täysjärkiset ihmiset laittaa, kun ne menee elokuviin tyttökaverinsa kanssa? Toki ne mun fiilikset ajaessa, missään muussa asiassa ei voi kokea samaa euforista tunnetilaa. Ja se vapauden tunne ja tekemisen ilo, ne tekee mut tosi onnelliseksi. Ja jos lähipiirissä on joku, joka kokee samoin, niin pyrin auttamaan parhaani mukaan, että hän voi saada kokea tämän saman onnen tunteen. Mulle mp jutut on tuonut mukanaan pääosin hyviä asioita, mutta välillä on pelottanut, että jos jostain syystä joutuis luopumaan näistä, niin sit olis kyl kova paikka. En tiedä mitä tekisin? Ystävät on joskus sanonut, kun olen puhunut lopettamisesta, että "Et sä voi lopettaa, koska sä sekoaisit!" Mutta aina ei kannata niin hirveästi mietiskellä, heitetään hiiteen tämä tuumaileva muoto ja katsotaan asioita suoraan päin naamaa

 

[mek]

Ihan pikkupojasta asti ovat kaksipyöräiset olleet lähellä sydäntä. Homma katkesi mopoiän jälkeen, kilttinä poikana tottelin isää joka ei antanut ostaa kevaria. Muutenkin kaikki vapaa-aika ja liikenevä raha tahtoivat mennä muun ulkoilun parissa. Melkein joka kesä ajelin kyllä kavereiden pyörillä sen verran, että tuntuma (ja pyöräkuume) pysyivät yllä, mutta ensimmäisen oman moottoripyörän hommasin vasta 2009 ja siitä saakka onkin harmittanut, että miksi ei tullut ostettua aiemmin. Toki, vähintään yhtä unohtumattomia elämyksiä ovat tarjonneet myös nuo muut harrastukset. Niiden seurauksena tosin polvet ovat siinä kunnossa, että nykyään on jäljellä pääasiassa vain tämä moottoripyöräily.

Uraputkeenkin olisi voinut satsata, mutta mua ei harmita yhtään. Sen verran upeita elämyksiä nuo harrastukset ovat tarjonneet, että ovat jokaisen niihin käytetyn lomarahavapaan yms. arvoisia. Aina olen ottanut kaikki mahdolliset vapaana, mitä vain on saanut.

 

[hoplaa]

minä en olisi minä jos minulla moottoripyörää, ei olisi

 

[makijt]

Yksi harrastus muiden joukossa.. tosin vienyt eniten aikaa ja rahaa, mutta vastapainoksi ehkä eniten myös antanut.

Siinä vaiheessa kun lapset oli pieniä, niin tuli jopa kesä pari ilman ajoja.. asiat ikään kuin itsestään painottuu tärkeyden mukaan.

Näin ollen taas se ykkösharrastus.. työntänyt matkailuautoilua jo taka-alalle jossain määrin, mutta kun tarpeeksi tulee ikää, niin voipi hyvin taas osat vaihtua.

 

[PoS]

Vaikeaa kuvitella, millaista elämä olisi ilman moottoripyöriä. Niin paljon se on kaikkeen vaikuttanut.

 

[Wisa]

Olen vähän myöhäisherännäinen lajissa, ajoin prätkäkortinkin vasta kolmevitosena (olen vuotta liian nuori muropakettilisenssiin). Homma alkoi kun ystävän kanssa istuttiin kantabaarin terassilla elokuisena sunnuntaina auringonpaisteessa ja ohi papatti kaikenlaista kiiltävää. Hän yhtäkkiä totesi "Eikös meillä, aikuisilla miehillä, pitäisi prätkäkortit olla?" "...joo, itseasiassa kyllä."

Soittelin lähialueen autokoulut läpi ja lokakuussa meillä ne kortit sitten molemmilla olikin. Kaverilla on kyllä pyörä edelleen, sama minkä hän hankki seuraavana keväänä, mutta hänellä harrastaminen hieman hautautui ruuhkavuosien alle. Mulle oli sen sijaan heti selvää ensimmäisten ajolenkkien jälkeen, että tätä touhua mä haluan kuljettaa mukanani lopun ikääni. Perhetausta teki sen, että olen tehnyt pitkää reissua mielelläni, ja nyt parin vuoden aikana ajaminen on kääntynyt adventure-painotteisemmaksi soranlennätykseksi.

Työelämään touhu ei ole vaikuttanut, mutta fyysistä liikkuvuutta on melkeinpä pakko ylläpitää jos haluaa päästä pyörän selkään vielä tulevinakin vuosina.

 

[harald73]

...(olen vuotta liian nuori muropakettilisenssiin).

Vai muropakettilisenssi? Mä olin jo 16 vuotiaana mies ja luonnollisesti ajoin KT -kortin. Siinä sitten tuli A B:n kylkeen automaattisesti pari vuotta myöhemmin, vaikka olen -73:nen eli "vuoden liian nuori". Pikku e sitten rahalla, tietty.

Ja asiaan. Ajan tahi en, pyörä tai pari pitää olla tallissa, ettei tule nakke olo. Ajamista tai sen määrää ei tarvitse perustella, kun kyseessä on elämäntapa, ei harrastus tai suonenveto. PoS tuossa kiteytti myös homman aikalailla passelisti.