Laitoin heinäkuun alussa pyörän Motoparkissa kyljelleen/nokalleen. IF:n tarkastaja kävi tarkastamassa ja kuvaamassa pyörän. Valitteli samalla että on hieman vaikeaa saada tarkkaa korvausarviota ja hintaa osista kun ei kaikki vauriot pakosti näy päälle. Heille kelpasi mainiosti että purin katteet pois ympäriltä ja tein www.ronayers.com:n microfiche arkiston perusteella listan kaikista vaurioituneista osista valmistenumeroineen. Listaan lisäsin myös minivillkut, bolton:in, tuplakuplan ja muut ei orggisvarusteet hankintahintoineen.
Pyysivät listan perusteella korjausarvion osineen ja arvioutuineen töineen paikalliselta merkkiedustajalta, jonka jälkeen kysyivät otanko kertakorvauksena vai vienkö huoltoon.
Kertakorvauksesta lähti omavastuuna se vakuutuspapereissa mainittu 20% radalla tapahtuneesta vahingosta.
Omalta osaltani vakuutusyhtiön toiminnasta jäi ihan positiivinen kuva (eivät yrittäneet vängätä vastaan missään vaiheessa) ja maksaa sitä kaskoakin taas ihan eri mielellä.
Mulla siis yhtiö korvasi mukisematta kaikki extraheebelit ja bling-blingit.