Tässä kun on sattumalta tullut lukeneeksi muutamia rata-ajosta kertovia ketjuja ja tuo talouden toinen pyörä näyttää jäävän myymättä, niin on välähtänyt mieleen, josko alkaisi kuitenkin harrastamaan sillä radan kiertämistä...
Sinänsä pyörä sopisi radalle tällaiselle aloittelijalle oikein hyvin. Se on kevyt, siinä on alusta suht kunnossa ja teho tulee siten, että kesken mutkaa voi täydessä (maantie) kallistuksessa kiertää tupen nurin. Oikeastaan tuo pitäisi vain huollattaa ja korjauttaa tuo pieni öljyvuoto ja varmaan asentaa jonkinlaiset kaatumasuojat tms.
Kuskille pitäisi saada kunnollinen käytetty nahkapuku ja ehkäpä paremmin suojaavat hanskat. Hyvät saappaat ja kypärä löytyykin jo.
Kerran olen Alastaron radan (2002) kiertänyt kaksi kertaa ympäri FZS600 pyörällä. Silloin sain ajaa yksin, kun ratamestari antoi kokeilla miltä radalla-ajo tuntuu. Lähinnä tässä koko hommassa eniten hanttiin pistääkin se, että radalla on paljon muita ihmisiä samaan aikaan, eikä oikein tahdo kantti riittää lähteä sinne opettelemaan sekaan. Pitäisi päästä ajamaan tyhjällä radalla ensin, ettei vaaranna muita...
Täytyy kypsytellä tätä ajatusta talven aikana ja jos tuo TRX on edelleen omistuksessa keväällä 2009, niin katsoa riittääkö rohkeus radalle asti.