Etkai kuvittele että AFR on tuolla tavalla kunnossa?Päätin pihistellä ja säätelin sitten itse kaasareita. Niitä ruuveja sieltä alapuolelta (kait ne jotain seosruuveja on) säätelin ja johan pomppas. Hyvä etten selälleni lentänyt kun kaasua ensi kerran väänsin. Pyörä oli kuin uudesti syntynyt!![]()
Ehkä pientä kakomista tapahtuu vielä alta 2000 rpm, mutta heti tuon jälkeen kiihtyvyys on suorastaan kaamea verrattuna entiseen![]()
Hoidin homman kas näin:
Avasin sitä seosruuvia reippaasti ensin auki ja tämän jälkeen kiristin ruuvia hitaasti samalla kaasuttelemalla. Tällä tavoin etsin sitä aluetta jossa kaasu reagoi parhaiten, ja samalla tarkastellen tyhjäkäyntiä (menivät pitkälti käsi kädessä). Käänsin ruuvia myötäpäivään yleensä niin pitkään, ettei vaikutusta enää tuntunut olevan parempaan suuntaan.
Jos kiristystä jatkoi, niin yleensä myös kaasu ei reagoinut piankaan niin herkästi eli ruuvi oli jo tällöin liian kireällä. Palasin hieman takaisinpäin alueelle jossa mielestäni tyhjäkäynti/kaasun ragointi oli parasta. Tällä tyylillä pirteyttä tuli ainakin selvästi lisää.
Kysyisinkin vielä, että onko olemassa kenties vielä jotain parempaa kotikonstia, jolla säädöt saa vielä tarkemmin kohdilleen. Ei sillä ettei pyörä alkaisi olemaan jo riittävä, mutta aina on mukava saada viimeisestkin rippeet irti![]()
Nyt sun pitäis etsiä joku AFR mittari + lambdapaketti, jonka avulla säädät AFR:n kohilleen. Muuten voi olla ikäviä seurauksia
Tommosen kun lykkäät pyörään kiinni, niin voit vauhdissa mitata Airframin kanssa seokset, niin saat viimesetkin ripaukset tehosta ulos