Sitähän se olikin. Mielestäni pitää muistaa moottoripyörän nopea kiihtyvyys. Aina kun kuulee jonkun ajaneen 150km/h ihmisille tulee mielikuva että kaveri on ajanut 150 lasissa jatkuvasti. Autolla näin yleensä tehdäänkin eli vauhti päälle ja sitä pidetään. Prätkällä taas ainakin itse ajan kurvit hiljempaa ja suorilla kovempaa.Tämän voisi ymmärtää ylinopeuksien puolustuspuheeksi? Vahingossa 120@80 alueella kuulostaa melko teoreettiselta tai kahvassa täytyy olla kirjaimellisesti puusilmä. Suomessa on kuitenkin niin vähän liikennevalvontaa että kiinnijääminen ylinopeudesta on hemmetin huonoa tuuria... tai sitten puuttuu todellakin se "pelisilmä" mikä käskee ajamaan varovasti kaupungeissa ja asutuskeskuksissa.
Esimerkkinä vähän auki tuhat kilometriä sunnuntaina halki suomen koko ajan +20 rajoituksiin matkanopeutena eikä yhtään tutkaa, tolpan väläystä, poliisia pensaassa tai mitään koko matkalla. Yksi maija tuli vastaan, joko oli muu tehtävä päällä tjs. mutta ei motoristin matkanteko juuri kiinnostanut. Joo ja jos olisin saanut sakot niin tuskin olisi tullut mieleen poliisisetää syyttää omasta ylinopeudesta.
Vinkkinä voin paljastaa suuren salaisuuden jotta kun ajaa alle päiväsakkorajan niin monesti pääsee pienestä ylinopeudesta kuin koira veräjästä vaikka tutkaan ajaisikin. Pätee kokemuksien mukaan moottoriteillä ja satkun rajoituksien tieosuuksilla aika hyvin... silloinkin JOS sakko tulee se ei mene päiväsakoille. Risteysalueilla tuo esimerkin 120@80 tai 100@70 alueella sietää karsia pois sillä se saattaa pelastaa stop tai kolmiomerkin takaa eteen tulevalta kun on aikaa itsellä jarruttaa / toisella huomioida lähestyvä motoristi. Mitä karkuun lähtemiseen tulee niin siinä antaa itsellen jo oikeen puolikirjallisen luvan tappaa toinen / toisia tielläliikkujia tai vain itsensä mutta mikäs siinä, suomi on vapaa maa.... Liikennevalvonnan suurimmat purnaajat on kasvaneet pullossa ja needfoorspeed pelikonsoleiden narun päässä. Matkailu avartaa tässäkin ja jos oikeen sapettaa niin ruotsi tai norja voisi olla paikallaan matkailumaana. Ruotsin joku täällä jo mainitsi pikkumaisten sakkojen esimerkkinä. Tai englanti, eikös siellä kamerat kuvaa kilvet mopoistakin ja sakko taitaa tulla jo koneellisella kilventunnistuksella automaattisesti. Vapaita nopeuksia voi käydä kokeilemassa naapurimassa venäjällä, sieltä saa tosi hienon kuvan liikenteestä mitä se voisi olla meillä ilman aktiivista liikenteenvalvontaa....
Suomen poliisi on loppupelissä asiallinen vaikka systeemissä paljon skeidaa on täälläkin, esim. päiväsakkojärjestelmä tosiaan voisi olla järkevämpi suhteessa rikoksen vakavuuteen. Ajokieltojen pituudet taas lienee keskitasoa monen muun eu maan kanssa?
Kävin kerran Venäjällä kurvailemassa ja siellä kun tuo valvonta on vieläkin vähäisempää ja sakoista selviää halvalla niin oli mahtava ajella ns. vapaita nopeuksia. Loppujen lopuksi ei sitä nopeutta ole kiva pitää jatkuvasti 140 tuntumassa vaan kurveihin ajetaan niin hiljaa että varmasti ehtii pysäyttää jos kurvin takaa jotain estettä paljastuu (tuossa maassa kurvin takana voi olla vaikka kuormasta pudonnut tukki poikittain) ja jos on avoin suora niin voi hieman kiihdytellä ja ajaa vaikka 140 lasissa kunnes taas pimeän mäennyppylän kohdalla vauhtia pois ja varovasti kurkistaen yli ajaen.
Samaa tulee tehtyä Suomessakin mutta pienemmillä nopeuksilla. Jollain mutkatiellä voi olla tiukkaa ajaa kurveja jopa 60 vauhdilla kun taas suoran avautuessa ja näkyväisyyden ollessa hyvä voi vauhdin nostaa hetkessä tuplaksi. Mutta heti olet suuri rikollinen.
Ja kyllä vain - kiinni voi jäädä ihan vahingossakin. Varsinkin jos on iso tie jonka olettaisi olevan satasen nopeusrajoituksella mutta onkin vain 80. Rajoitusmerkki on jääny huomaamatta kun olet juuri silloin ollut kyttäämässä ohituspaikkaa rekan takana. Ajat rikesakkorajalla luullen rajoituksen olevan 100 ja huomaat yhtäkkiä olevasi pahis. Nimimerkillä "Kokemusta on".