Hauskasti esitetty. Poliisi "ottaa isoja riskejä".
Eiköhän se asia ole silleen päin, että pakoon lähtijät niitä isoja riskejä päättää ottaa, ja poliisi tekee sen, mitä poliisin kuuluukin tehdä, yrittää ottaa konnat kiinni. Mahdollisimman vähällä riskillä, mutta silloin kun ollaan muun liikenteen, jalankulkijoiden jne seassa tuota tekemässä, vaikea on riskiä pitää nollassa. Joskushan poliisi luopuu takaa-ajosta, mikäli riski muille arvioidaan liian suureksi.
Ymmärrän silti hyvin, että pakenijat halutaan kiinni. Todella suurella osalla kiinni saaduista tuppaa ilmenemään pakenemiselleen motiiviksi muutakin kuin silkka halu leikkiä kissaa ja hiirtä. Eivät esimerkiksi ole selvinpäin, tai huumeitta ajamassa, ja tällaset ovat liikenteessä suuri riski jopa ilman pakenemistilannetta. Heitä ei myöskään esim. myöhemmin kotoa tavoittamalla suinkaan satavarmasti saada edesvastuuseen teoistaan.