Viime elokuun puolivälissä tuli ajettua Pohjois-Norjassa lenkki päinvastaiseen suuntaan, kuin mitä teillä suunnitelmissa.
Norjaan mentiin Näätämöstä, käytiin kuikistelemassa Venäjän rajalla, kyseltiin majoitusta Kirkkoniemestä, mutta koska huoneesta ilman suihkua tai wc:tä pyydettiin 700 kr
, päädyime telttamajoitukseen.
Perinteisesti olemme Norjasta löytäneet hyviä telttapaikkoja vanhoista tienmutkista, jotka on jätetty soralle tien oikaisun yhteydessä. Uuden ja vanhan tien välissä on kalliota niin, että paikka on mukavan hiljainen. Ja useimmiten hienoilla maisemilla varustettu, tasainen paikka, josta kellään ei voi olla nokan koputtamista. Varmaan parempiakin paikkoja löytyisi, varsinkin pohjoisesta, mutta yleensä sitä majoitusta malttaa miettiä vasta illan jo hämärtyessä, jolloin ei pitkällisiä etsintöjä jaksa tehdä. Ja Keski-Norjassa oli edellisellä reissulla oikeasti ongelmana löytää tasaista länttiä jonne mahtuisi pieni teltta, joka ei olisi kenenkään pihapiirissä, mutta jonne pääsisi siedettävän kokoiselta tieltä.
Matka siis jatkui tuolta Kirkkoniemestä E6:tta länteen, Tana Brusta koukattiin takaisin Suomen puolelle, seurailimme Tenojokea länteen Karigasniemelle, josta takaisin Norjan puolelle Lakselviin Prosanger-vuonon pohjukkaan. Sieltä Olderfjordin kautta Altaan. Altasta Storslettiin, Skibotniin, Kilpisjärvelle ja kotiin.
Telttamajoitus on kätevä toisinaan, mutta me taidetaan olla aika huonoissa väleissä ilmojen haltian kanssa, koskapa reissumme sujui pääosin sateessa ja alle 10 asteen lämpötilassa.
Tästä johtui myös koukkaus Suomen puolelle tuolla Tenolla, meinasimme lähteä just sillä sekunnilla takaisin etelään. Mutta sitten luvattiinkin vähän parempaa säätä ja päätimme urheina jatkaa reisuua. Säästä johtuen telttamajoitukseen turvauduttiin vain hätätilassa, yleensä nukuimme mökeissä.
Mökkimajoitus on Norjassa se kätevin: suunnilleen jokaisesta kylästä löytää ainakin yhden mökkikylän. Tilaa tuntui löytyvän ainakin tuolloin elokuun puolivälissä hyvin. Hintataso sama kuin Suomessa tai jopa vähän alle, 30-40 euroa / 350 kr oli mökki yleensä. Varustelu sitten vaihtelikin melkoisesti: Altassa saimme 4h mökin, jossa oli tyynyt ja peitot, pöytä tuoleineen, keittolevy ja jääkaappi tuolla 350 kruunulla. Seuraavana päivänä jouduimme maksamaan saman mökistä, josta puuttuivat niin jääkaappi kuin tyynyt ja peitotkin. Lisäksi sängyt olivat niin huteria, että tuntuivat romahtavan aina kylkeä kääntäessä. Lämpimästä vedestä olisi pitänyt maksaa suihkussa - tämä muuten on aika yleistä niin Norjassa kuin Keski-Euroopassakin.
Sapuskaa voi ottaa mukaan, jos budjetti on tiukka. Kallista ovat lähinnä hedelmät, liha, maitotuotteet. Leipää ei kannata kantaa, sitä saa edullisestikin. Alkoholi kannattaa viedä Suomesta mukana, se on Norjassa vielä kalliimpaa.
Muutama vuosi sitten tehdyltä reissulta tullut mielikuva Norjasta kalliina maana hälveni aika reilusti tällä kertaa, hinnat ovat kotimaassa sen verran kovat jo nykyään: Euro-Suomi on kirinyt Norjan kiinni hinnoissa, mutta ei suinkaan palkoissa...
Bensakaan ei ollut Norjassa juuri sen kalliimpaa kuin Suomessa, itse asiassa Pohjois-Suomen pikkupaikkojen bensa oli usein kalliimpaa kuin Pohjois-Norjan. Bensa-asemia on kaupungeissa, mutta kannattaa yleensä tankata kun voi, mutta liiottelemaankaan ei kannata.
Käteistä on hyvä olla, jos meinaa jotain pientä ostella. Luottokortit käyvät suunilleen samaan tapaan kuin suomessakin, eli kaikissa pikkuputiikeissa tms ei aina visa kelpaa.
Tiet olivat ihan hyviä, vaikka välillä mietti kyllä, mihin ihmeeseen Norja ne öljymiljoonansa käyttää...
Reissu oli itselleni ensimmäinen itse ajaen
tehty reissu, aiemmin olen ollut kyytiläisen roolissa. Liikenne oli sopivan rauhallista, mutkia taatusti riittävästi, maisemat upeat... vain sää olisi saanut olla mukavampi.