Oma proseduurini kun GSA:n pleksiä kihnutin lyhyemmäksi:
Pari kolme kerrosta maalarinteippiä ajatellun katkaisukohdan kohdalle molemmille puolille, piirretään leikkauslinja, ja sitten sahaus sähkö-pistosahalla jossa metalliterä. Sahataan reippaalla yhtenäisellä vedolla. Jos nyhrää hitaasti tyyliin milli kerrallaan, terä alkaa kahlaamaan ja tekee ikäviä koloja. Sama tuppaa tapahtumaan myös jos joutuu keskeyttämään sahauksen ja vaihtamaan asentoa välillä.
Itse tein lyhennyksen pleksin ollessa paikallaan, mutta ei liene haittaa jos irrallaan lyhentää. Lohkeamaan en sahaamalla pleksiä saanut vaikka aika krouvisti vetelinkin.
Ennen lyhennystä kokeilin laittaa pienen korotuksen pleksiin (ei toiminut joten siirryin lyhennyskokeiluihin). Reikien poraukseen laitoin myös teippiä kahta puolta. Metalliterällä porailin. Lohkeaa helposti siinä vaiheessa kun terä läpäisee pleksin, auttanee jos laittaa lautaa tmv. porauskohdan alapuolelle vastinkappaleeksi.
Lyhennyskokeilujen tuloksena havaitsin että pleksi on kypärämelun kannalta sopivin silloin kun sen nostama (turbulenttinen) ilmavirta ei enää osu kypärään.
Mutta mutta, GSA:n pysty ajoasento aiheutti tuolloin sen, että sateella rintaan osuva vesi kimpoaa ylöspäin ja kypärän leukakaaren taitse naamaan. Ei hyvä
Summa summarum: Pleksin lyhennyksen harjoitteluun kyllästyttyäni tilasin Wunderlichin tarvikepleksin, ja pidensin sitä omatekemällä pleksinpalasella sen verran että ilmavirta menee juuri ja juuri kypärän ylitse. On suht hiljainen, paitsi sopivalla sivuvastaisella tuulella jyrisee entiseen malliin.
Pitkä pleksi siis IMO paras vaihtoehto matka-ajeluun. Huono puoli on, että offroad-tyylisissä ajoissa hyttysillä kuorrutetun pleksin läpi ei näe lähelle pyörän eteen.