riisor
MotOrgBike-vastaava, moderointivastaava
MotOrg ry jäsen
Moderaattori
Motorg ry hallitus
Betatestaaja
Eipä ole vielä paljon kerrottavaa, mut ainakin lähtöpaikan lupaan ilmoittaa tämän päivän aikana![]()
Noniin, tässä sitä tulee..
Eli torstaina tarjolla taas wanhan ajan peekoilua ilman rajoittimien pauketta tai muutakaan narinaa. Kyyti on sellaista veturin mopolle sopivaa ilman ylimääräistä vääntämistä - eli palttiarallaa sama vauhti mutkissa ja suorilla ilman jarruvalon vilkuttelua.
Lähtöpaikka Lounaskahvila Vanha Unkka, josta nytkähdetään liikkeelle klo 17:30.
Huom. Lähtöpaikalla ei ole tankkausmahdollisuutta, joten tankatkaa ennen saapumistanne jossain muualla.
(Helsingistä tullessa lähimmät tankkipaikat on Hyrylän Shell tai Riihikalliossa Neste, TB ja St1)
Reitin pituus on alle 300km ja ensimmäinen (ja mahdollisesti viimeinen) tankkauspaikka on 160km kohdalla.
Ensikertalaisetkin ovat tervetulleita, jos letka-ajo-ohjeet (linkki alla) on sisäistetty, eikä mutkaanajo 45 asteen kulmassa jännitä. Saa tulla sanomaan moro ennen lähtöä. Veturi saapuu paikalle tällaisella kulkineella.




