• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

PK-rookieajo tiistaina 8.6.2010 klo 18 uusille

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja GuessWho
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Siksi onkin absurdia ajatella että liiketoiminnan ala jossa voittomarginaali perustuu maksimaaliseen kassavirtaan sisäänpäin, ja minimaaliseen ulospäin, ei vedätystä kotiinpäin tapahtuisi.
En mä nyt tähän provoon flametuksesta tartu, sorry. Joka tapauksessa itse olen saanut Pohjolalta erinomaista palvelua vahinkotapauksissa.

Esimerkkitapauksia:

1. Auto raavittiin toisen auton puskurilla omassa kotipihassa, omassa parkkiruudussa koko kyljen matkalta. Vahinkoilmoitus, kuvat vakyhtiöön. Seuraavana päivänä soitto, jossa vakuutuskäsittelijä kovasti pahoitteli ettei tätä nyt ilkivallan piikkiin saada, kun toisella ajoneuvolla ajamalla aiheutettu. Omaan kaskoon siis, kun tekijää ei kiinni saatu. Vahinkotunnus, auto omavalintaiselle korjaamolle ja homma selvä.

2. Muksu kaatoi colat 3kk vanhan miniläppärin päälle. Vahinkoilmoitus puhelimitse, käsittelijä kysyi mitä nestettä kaatui ja kuultuaan että limpparia totesi "hapokas neste, ei edes yritetä korjata". Pyysi vain kuvan läppärin pohjassa olevasta tyyppinumerosta, uusi täsmälleen vastaava saapui kotiovelle alle viikossa. Vanha jäi minulle, josta vielä paljon käyttökelpoista "varaosaa".

3. Pyörälipat pari viikkoa takaperin. Vahinkoilmoitus puhelimitse. Vahinkotunnus ja pyörä omavalintaiselle korjaamolle, jossa otettiin kuvat vaurioista. Korjaamo lähetti osalistan ja kuvat perjantaina, maanantaina saapui korvauspäätös. Pyörä pääsi pajalle jo samana torstaina. Kypärän osalta korvattiin "vuoden vanhasta" Raid 2:sta edullisin käypä uuden vastaavan hinta (MCScatterin hinta 290e). Kuvat kypärän naarmuista ja katkotuista kypärän remmeistä riitti liitteeksi.
 
Noh... en jaksa vääntää enempää, mutta omasta kokemuksesta voin kertoa, että kyllä ne vakuutusyhtiöt viilaa pilkkua ihan tappiin asti  
tounge.gif
Semmoista se on elämä, tyhmiä vedätetään...

wink.gif
baaa.gif
 
Sakkohommasta sen verran, että järjetöntä touhuahan tuo usein on...... ja moneen asiaan olisi hyvä lähteä "katsomaan mistä se kana sitten lopulta kusee"..... mutta vanha totuus, viisas väistää..... tässä tapauksessa maksaa..... lienee kuitenkin vähiten huono vaihtoehto.

..... ja nimimerkillä "kokemusta on"  
biggrin.gif
.

Tuskin mikään on enemmän luonteenvastaista, kun "alistua"
moiseen...... suorastaan henkinen takaluukkuun otto  
buttrock.gif
.

Itse ajattelin jutun näin: Kun meissä jokaisessa kuitenkin on jonkinlainen feminiininen puoli.... niin jos omalta osaltani käyttäisin sen käytännössä täysin epäoikeudenmukaisen sakon maksamiseen  
biggrin.gif
.

No... ei tullut pankin tiskillä yhtään tyttömäinen olo....
vitutti vaan sen verran rankasti, ettei Väyrynen sellaisesta näe edes unta  
biggrin.gif
.
Mutta niin vaan eloon jäätiin  
biggrin.gif
.

Niin... ja kun maksat ne sakot, saat yhden asian bonarina
lopuksi ikää  
biggrin.gif
.

Kun joskus otat oikeen kipakat löylyt jostain, lämmöt tasaantuu hyvin kun ajattelet... Eihän tää nyt mitään kuitenkaan..... Mud widdu.... NE sakot!  
tounge.gif
.
 
Vakuutukset:

Vakuutusyhtiön toiminta/liikeideahan on:

OTTAA ASIAKKAIDEN RAHAT.... JA PITÄÄ NE !
tounge.gif


Kaikki muu on korulauseita ja retoriikkaa
tounge.gif
 
Joo-o.

Ei tullut mieleen ajatella sakon maksamista takaluukkuun ottamisena tai feminiinisen puolen esiintuomisena, mutta näkemyksensä jokaisella.

Eiköhän se mene niin, että maksan, vaikka vttaa. Jotain selitystä toki pitää yrittää.
 
No... kerrontaan hieman viihdearvoa
biggrin.gif
.

Aasinsiltaa kuitenkin siihen mp-poliisien "poikienvälisiin"
biggrin.gif

siellä kehä II:sen kulmassa
biggrin.gif
.

Olis todella mielenkiintoista tietää miten "tutkinta" asiassa on sujunut ja..... Niin.... joko lappuja on kirjoiteltu... ja millaisia.
 
Pyörä lähti Hyvinkäälle korjaukseen. Vakuutusyhtiö arvioi päällisinpuolin hinnaksi 1600 euroa, mutta korjaamolla katsovat tarkemmin onko runkoon tullut vaurioita yms. Sitten uutta arviota ja harkintaa.

Kypärä menee pyöränvakuutukseen ja muut ajokamat tosiaan kotivakuutukseen. Ja kun on samassa yhtiössä, menee yksi oma vastuu.

Pikku hiljaa asiat etenee.
 
Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta lätkäistiin sitten 10 päiväsakkoa. Syynä turvallisen tilannenopeuden käyttämättä jättäminen.

Pitäisikö seuraavaksi haastaa itsensä oikeuteen ja vaatia korvauksia kivusta ja särystä?
 
Siksi kun niin sanotaan laissa, ja on sanottu ainakin viimeiset 25 vuotta.


Liikenneturvallisuuden vaarantaminen: Joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tieliikennelainsäännöstöä siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, syyllistyy liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Seurauksena voi olla sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Ajokieltoa tulee yleensä vähintään 3 kuukautta. Jos menettely on omiaan aiheuttamaan ainoastaan vähäisen vaaran, ei tekoa katsota rikokseksi.

Tekomuodossa ei edellytetä konkreettisen vaaran aiheuttamista. Rikoksen tunnusmerkistön täyttymiseen riittää, että teosta olisi voinut aiheutua konkreettista vaaraa toisen turvallisuudelle. Tässä kuten muissakin liikennerikoksissa ei tuomion lopputuloksen kannalta ole keskeistä se kuinka paljon vaaraa on aiheutunut, vaan kuinka paljon teosta olisi voinut aiheutua vaaraa. Mitä enemmän, sitä enemmän yleensä rangaistaan.



Eli jos menetät ajoneuvosi hallinnan ajaessasi yleisellä tiellä aiheutat vaaraa muille tielläliikkujille = sakon paikka.
Tollain se on tosiaan ollut ainakin pari vuosikymmentä, ei oo mikään uusi laintulkinta tai laki.
 
Kannattaa valittaa, jos toi pykälä tosiaan on noin.
Toisen turvallisuutta et mun mielestä vaarantanu ajamalla vasempaan kääntyvästä mutkasta suoraan ulos oikealle.
Vai oletetaanko, että täällä Nurmijärvellä on ojanpohjat täynnä porukkaa? Viikonloppuna ehkä, mut ei tiistai-iltana...
biggrin.gif
 
Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta lätkäistiin sitten 10 päiväsakkoa. Syynä turvallisen tilannenopeuden käyttämättä jättäminen.

Pitäisikö seuraavaksi haastaa itsensä oikeuteen ja vaatia korvauksia kivusta ja särystä?
Toi on automaatio, aina ne sakot tulee, ei noista kannata valittaa. Onneksi vain 10 ps. Never mind, maksuun vaan ja jätät asian unholaan. Ei sillä että minäkään tota ymmärtäisin, ihan perseestä mutta minkäs teet.

Jos päätät itsesi haastaa oikeuteen, niin kerro ihmeessä, mä haluaisin seurata koko oikeusprosessin läpi, siitä voisi tulla harvinaisen mielenkiintonen oikeudenkäynti
tounge.gif
tounge.gif


Nyt lepoa ja parantelet ittes ja sitten kun oot kuosissa niin lähdetään
062802moto_prv.gif
062802moto_prv.gif
062802moto_prv.gif
 
Vai oletetaanko, että täällä Nurmijärvellä on ojanpohjat täynnä porukkaa? Viikonloppuna ehkä, mut ei tiistai-iltana...
biggrin.gif
Meillä täällä Vuosaaressa taitaa olla tiistaisinkin.  
biggrin.gif


En mä jaksa mitään hernettä vetää nenään tosta. Köyhällä päiväsakon määrä ei nouse liian pahaksi. Maksetaan pois ja unohdetaan.

Hupaisaa oli, että poliisiasemalla mulle ojennettiin printattu lappu, jossa luki valmiiksi, että epäilty ei kiistä tekoa. Sitten poliisisetä totesi, että Kanta-Hämeen syyttävirastoon voi ilmoittaa viikon sisällä, jos haluaa viedä asian käräjäoikeuteen.

Anu - jos vedän itseni oikeuteen, niin en ole ihan varma kumpi voittaisi?
 
Lain yksipuolinen tulkinta josta sitten muovautuu "automaatti" on noin periaatteellisella tasolla varsinainen "vaaran paikka".
Tuomioistuimissa käytetään päätösten/tuomioiden perusteluina argumentteja jotka totaalisen fiktiivisiä.
Voi ihan huoletta vaikka perustella lauseella: Jos tädillä olis munat...... ja vankilaan, sakkoa, kymmenen vuotta keinutuolia ja munat valtiolle.

Näin se menee monessa yhteydessä ja vain siksi, tuomioistuinlaitos ajaa ns.oikeusvaltiossa hevosta ja kansa on kyydissä. Välillä sitten kyyti on kylmää ja perse tulee kipeäksi.

Verottajahan toimii samalla taktiikalla, mutta kun niissä kuvioissa on usein kyse hyvinkin suurista taloudellisista intresseistä, sillä puolella hommat katsotaan sitten tappiin asti.... ja silloin ei enää "jos tädillä olis munat" linja menesty.

Simmottis-tommottis on elämä
biggrin.gif
.
... ja artisti maksaa
biggrin.gif
.
 
Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta lätkäistiin sitten 10 päiväsakkoa. Syynä turvallisen tilannenopeuden käyttämättä jättäminen.

Pitäisikö seuraavaksi haastaa itsensä oikeuteen ja vaatia korvauksia kivusta ja särystä?
Tuo on kyllä hölmö käytäntö. Samalla logiikalla voitaisiin sanoa ,että yhtään liikenneonnettomuutta ei tapahtuisi, jos kaikilla olisi aina oikea tilannenopeus
 
Tuo sakkokin on vähän tapauskohtaista, riippuu poliisista, kuun asennosta jne... Kaveri tempaisi itsensä kunnolla nurin vajaa kuukausi sitten, lanssikeikka ja pitkä sairasloma. Routavauriosta lähti mopo jakelemaan, asfaltille nurin ja samoilla vauhdeilla pellolle. Ko. tiellä oli varoitus routavaurioista. Suullinen huomautus, poliisimies arvioi että fyysiset vammat riittää rangaistukseksi.
 
Anu - jos vedän itseni oikeuteen, niin en ole ihan varma kumpi voittaisi?
En mäkään ja siksi haluaisinkin seurata prosessia. Ja mielenkiinnosta haluaisin myös tietää että maksaako sun kotivakuutuksen oikeusturvavakuutus hävinneen osapuolen viulut
biggrin.gif
biggrin.gif


Tolla sakkoautomaatiolla tarkotin vain sitä että kun se liikenneturvallisuuden vaarantaminen on abstrakti termi niin melkein ne poliisit sen sakon kirjottaa kun se on niiden harkinnassa. Tietysti siinä on eroja poliiseittain ja poliisipiireittäin, kuten tästäkin ketjusta nähdään. Onhan niitä sakkoja kirjotettu liikenneturvallisuuden vaarantamisesta milloin mistäkin, esim. vilkun käyttämättä jättämisestä. Ja siksi meillä on oikeuslaitos että sinne voi valittaa jos katsoo tulleensa väärin kohdelluksi. Itse en vain näkisi mieltä lähteä hemmetin kalliiseen (yhteiskunnan kannalta) oikeusprosessiin vaikkapa nyt 10 päiväsakon takia. Toki siihen on jokaisella harkintansa mukaan täysi oikeus.
 
Tuo sakkokin on vähän tapauskohtaista, riippuu poliisista, kuun asennosta jne... Kaveri tempaisi itsensä kunnolla nurin vajaa kuukausi sitten, lanssikeikka ja pitkä sairasloma. Routavauriosta lähti mopo jakelemaan, asfaltille nurin ja samoilla vauhdeilla pellolle. Ko. tiellä oli varoitus routavaurioista. Suullinen huomautus, poliisimies arvioi että fyysiset vammat riittää rangaistukseksi.
Itsellä on kans samanlaisia kokemuksia viime kesältä, jolloin tuli mentyä vauhdilla ulos (pyörä woblasi) - pyörä tuusan pas***a ja yö sairaalassa. Sheriffeiltä suullinen huomatus - totesivat että eivät viitsi lyötyä enempää rangaista.
Mutta heti perään vielä lisäsivät että sitten seuraavasta kerrasta (ulosajosta) on tiedossa sakkoja... Sakoista viis mutta toivottavasti ei enään koskaan tule vastaavaa tilannetta
crazy.gif
 
Back
Ylös