Mitähän kannattaisi lähteä epäilemään ja testailemaan, kun Hornetin perästä tuntuu kovahko kolahdus pienten korokkeiden yli ajettassa? Esim. raavitulta asvaltilta takaisin normaalille noustessa, loivennetun reunakivityksen yli mentäessä, jotkin kaivonkannet... Eli kolahus tuntuu silloin, kun takarengas joutuu tekemään äkkinäisen nousun ylöspäin. Vauhtia ei tarvitse olla kovinkaan paljoa.
Kolahdusta on vaikea paikantaa, mutta se tuntuu siltä kuin takaiskari ottaisi pohjaan tai pyörän vanne osuisi kanttiin, mutta olen pomppinut pyörän selässä paikallaan ja liikkeessä, ja takaiskari toimii silloin täysin normaalisti. Ei pohjaa eikä pidä ylimääräisiä ääniä. Loivat epätasaisuudet iskari nielee myös normaalisti. Myös renkaissa on ilmaa ja paineet kohdallaan.

Eli keinotekoisesti en ole siis onnistunut saamaan tuota kolahdusta aikaan.
Pyörään on justiinsa vaihdettu uudet ketjut ja rattaat, enkä nyt muista ilmenikö tuo kolahdus ennen sitä, sillä Honda on ollut minulla ajossa vasta pari viikkoa, eikä sitä ehtinyt kauhesti tapahtua ennen vaihto-operaatiota.