----HS 16.2.2005-------------
Liikenteen kameravalvonta nelinkertaistuu
Julkaistu 14:49
Kameravalvonnan määrä valta- ja kantateillä yli nelinkertaistuu vuosina 2005–09. Sisäministeri Kari Rajamäen (sd.) mukaan 1600 lisäkilometriä "vaarallisia valta- ja kantatieosuuksia" saa joko kiinteän tai siirreltävän kameravalvonnan.
Sisäministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön pian valmistuvassa kehittämisohjelmassa liikenneturvallisuutta vahvistetaan lisäksi mm. lääneihin ja Helsingin poliisilaitokseen perustettavilla uusilla liikenneturvallisuusyksiköillä ja rattijuopumusvalvonnan tehostamisella.
Automaattivalvonta on kaavaillun 12,1 miljoonan euron ohjelman kalleimpia hankkeita. Rajamäen mukaan kameravalvonnan laajennus suunnitellun mukaisesti moninkertaistaa kiinnijäämisriskin ja vähentää tehokkaasti nopeuksia ja onnettomuuksia.
Rajamäki esitteli liikenneturvallisuuden kehittämistä poliisin asiakastyytyväisyystutkimus julkistamistilaisuudessa keskiviikkona. Tutkimuksen mukaan tiellä liikkujat haluavat lisää liikennevalvontaa. Yli puolet haastatelluista halusi lisää nopeusvalvontaa ja lähes kaikki lisää rattijuopumusvalvontaa. Automaattisen kameravalvonnan hyväksyi haastatelluista yli 70 prosenttia.
Helsingin Sanomat
--------------------------