Huikein, suorastaan sanoinkuvaamattomin odotuksin lähdin tutustumaan legendaariseen tiehen nro 1835.
Virheettömän navigoinnin ansiosta ennestään tuntematon paikka löytyi kasvattaen itsetuntoa.
Heti pätkän alusta annoin rohkeasti kaasua, vaikka pelkäsin kauden keskikulutuksen nousevan yli 4l/100km.
Kuin hurmiossa ajoin lossijonoon ja pysäytin sekunttikelloni, olin viettänyt pätkällä aikaa säälittävän pitkään.
Kokosin itseni enkä alkanut itkeä tuhertamaan.
Lossijonossa odotin näkeväni vetomiehiä ja B-ryhmän autokuskeja tiukkasanaisessa jälkipelissä.
Mitä vielä, pari corolla-kuskia istua kyyhötti kotiloissaan, pettymys tämäkin.
Laitoin vielä kaiken yhden kortin varaan, ajattelin lossikyydin pyyhkivän pois pettymykset.
Kuvittelin miten lossi syöksyy kohti rantaa tsunamin lailla, hiljentää hallitusti viime hetkellä kun matkustajilla on jo phyyttoni housuissa.
Ei käynyt toiveet toteen, kuumana roihunneet tunteeni oli laantunut, joten kotimatkan sade oli aivan turha.