• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Päälleajo Turussa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja blues
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kyllä siihen pystyy myös amerikkalainen juntti. Muistan kun vuosia sitten oli lehdessä juttua Los Angelesin kovista helteistä. Muutama splittaileva motoristi ammuttiin silloin ruuhkaan juuttuneiden autoilijoiden toimesta. Ampumatapausten jälkeen paikallisissa medioissa pyydettiin autoilijoita jättämään käsiaseet kotiin.
 
Yllä olevaa asiaa liipaten: Tampereella on tällä  hetkellä remontissa varsin keskeinen silta, Ratinan silta, ja on varsin mielenkiintoista seurata käyttäytymistä kun se kapenee yksikaistaiseksi työmaan kohdalla. Jo varsin hyvissä ajoin on ilmaistu tämä kapeneminen, mutta eräät kuitenkin tunkevat kaikesta huolimatta niin pitkälle kuin pystyvät ja pyrkivät (puoli)väkisin jatkavaan jonoon puisen esteaidan pakottamina.
Kannattaa huomata yksi perustavanlaatuinen ero noissa tapauksissa.

Splittaaminen on useimmissa tilanteissa laissa kiellettyä!

Sen sijaan Hämeenpuistossa vasemmalla kaistalla ajaminen on sallittua, vaikka kaistan päättymisestä ilmoitetaankin hyvissä ajoin. Siellä ei näet ole ohituskielttomerkkejä.

Nyt ruuhka-aikaan oikealle ryhmittäytynyt jono seisoo teatterilla saakka ja sulkee jo risteyksiäkin. Sen sijaan voisi laillisesti käyttää kumpiakin kaistoja ja sitten vasta työmaan kohdalla vetoketjuperiaatteen mukaisesti sulloutua yhteen jonoon. Mutta kun ei..


Ei ihme, että liikenne tökkii, kun ei koskaan voi tietää pitäisikö noudattaa liikennesääntöjä vaiko ei.
 
en tietenkään hyväksy autoilijan toimintaa mutta mitäs tarkoittaa tuo ajanut autojen välistä?onkohan siinä sitten tapahtunut jotain lievää liikenteeseen kuulumatonta toimintaa.tämmönen näkökanta.turha autoilijoitakaan on yllyttää typeryyksiin.
Jospa jätettäisiin liikenteenvalvonta ja rangaistusten jakaminen poliisille, ihan jokaisen autoilijan eikä motoristinkaan kannata alkaa leikkimään "liikennepoliisia". No toivottavasti tapauksesta on tehty rikosilmoitus, kyllä noit kameroita on sen verran tiheässä että varmasti ainakin jäljille päästään, kuviin ei pääse käsiksi kuin virallista tietä poliisin kautta! "Splittaaminen" on aika pientä siitä seuranneeseen pahoinpitelyyn
 
jospa jätettäisiin liikenteenvalvonta ja rangaistusten jakaminen poliisille, ihan jokaisen autoilijan eikä motoristinkaan kannata alkaa leikkimään "liikennepoliisia". No toivottavasti tapauksesta on tehty rikosilmoitus, kyllä noit kameroita on sen verran tiheässä että varmasti ainakin jäljille päästään, kuviin ei pääse käsiksi kuin virallista tietä poliisin kautta! "Splittaaminen" on aika pientä siitä seuranneeseen pahoinpitelyyn
no jospa jätettäisiin tuo splittaaminenkin sille "liikennepoliisille" joka lienee niitä ainoita jotka sen saa oikeesti tarvittaessa tehdä.tää menee tähän perusjauhamiseen jossa näyttämisen haluiset leikkijät vaan haluaa puolustella liikennesääntöjen rikkomista.jos niitä kuvia aletaan kaivamaan niin tästä motoristin piittamattomuudesta liikennesääntöjä kohtaan sekä varpaille ajosta molemmista sitten ja kummallekin sakot.tasapuolista kohtelua nääs.ja kertokaas vielä kuinka moni teistä oli silminnäkijänä tilanteessa ja osaa sanoa että se autoilija teki sen tahallaan?kuinka moni osaa sen kotilonsa oikean etupyörän sijoittaa sentin tarkkuudella oikeaan paikkaa,jospa se olikin vahinko ja ukko meni paniikkiin kun nokkapeltiä hakataan.täältähän ne Suomen parhaat selvännäkijät löytyy.
 
"ja kertokaas vielä kuinka moni teistä oli silminnäkijänä tilanteessa ja osaa sanoa että se autoilija teki sen tahallaan?"

Näinpä. Aika harvoin liikenteessä tapahtuneita juttuja tutkitaan pahoinpitelyinä. Liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi tuo korkeintaan menee ja vammantuottamukseksi, jos jalkaan tuli lievää vakavampi vamma.

Todennäköisesti päiväsakkojen määrä on tapauksessa tasan yhtä suuri mopoilijalla ja autoilijalla. Mutta jos sitä 'oikeutta' tässä haluaa alkaa hakea, niin saahan sitä. Varautuu vaan itse myös maksamaan oman sakkonsa.
 
Ollaanpa sitä viisaita.
Rikosilmoitus on tehty. Asianimikkeinä autoilijalla:
1. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
2. Vammantuottamus/liikennerikos.

Tytölle ei ainakaan vielä mitään. Jos tulee, niin se hoidetaan kuten
pitää.

Jos em. kirjoittajat on sitä mieltä, että liikennesääntöjä rikkojaa voi kuka tahansa rankaista ajamalla päälle, niin ihmettelen.
Kyseseessä siis takaa tullut auto joka väkisin kiilasi tytön viereen.
Oliko jalan päälle ajaminen tahallista, vain kuski tietää.

Tämäkin episodi olisi rodennäköisesti jäänyt tapahtumatta jos
teinitytön sijasta olis ollut vaikkapa aiakuinen mies (nahkaliivihymiö).
Nyt sankari uskalsi "kouluttaa" nuorta tyttyöä.

Noh, poliisi tutkii ja syyttäjä syyttää, jos aihetta on.
 
Ihan ekana propsit likalle et omas rohkeutta ja idean lähtee seuraamaan autoa ja sai yhteystiedot ylös, hyvä ettei satunut pahemmin...

Lueskelin aiemmin tuolla b-foorumin puolella tästä samasta aiheesta,jossa jaettiin propseja ja respectiä tytölle poikkeuksetta,mutta mitä täälllä jaetaaan? Ei perkele ole edes eka sivu täynnä,kun jo alkaa täällä liiankin tyypillinen jeesustelu siitä että tyttö mukamas omalla käytöksellään aiheutti seuraamukset?

Oikein hieno veto pietulta,vittu mikä jeesustelija...

033102ass_1_prv.gif
 
Ollaanpa sitä viisaita.
Rikosilmoitus on tehty. Asianimikkeinä autoilijalla:
1. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen.
2. Vammantuottamus/liikennerikos.

Tytölle ei ainakaan vielä mitään. Jos tulee, niin se hoidetaan kuten
pitää.

Jos em. kirjoittajat on sitä mieltä, että liikennesääntöjä rikkojaa voi kuka tahansa rankaista ajamalla päälle, niin ihmettelen.
Kyseseessä siis takaa tullut auto joka väkisin kiilasi tytön viereen.
Oliko jalan päälle ajaminen tahallista, vain kuski tietää.

Tämäkin episodi olisi rodennäköisesti jäänyt tapahtumatta jos
teinitytön sijasta olis ollut vaikkapa aiakuinen mies (nahkaliivihymiö).
Nyt sankari uskalsi "kouluttaa" nuorta tyttyöä.

Noh, poliisi tutkii ja syyttäjä syyttää, jos aihetta on.
Hyvä, jos se loukkaa jotain henkisesti että ajaa pyörällä väärin, tai lainkirjaimen vastaisesti niin voivoi, mutta tuo voivoi vaan ei enää riitä kun tekee toiselle fyysistä "väkivaltaa"
Mopolla mennään siitä missä kolo on, VIT***han se autoilijaa ja sitä motoristia joka ei itse sitä tee(ei uskalla tai ei kykene)

edit: ja tsemppiä tytölle ja pikaista paranemista..
 
en tietenkään hyväksy autoilijan toimintaa mutta mitäs tarkoittaa tuo ajanut autojen välistä?onkohan siinä sitten tapahtunut jotain lievää liikenteeseen kuulumatonta toimintaa.tämmönen näkökanta.turha autoilijoitakaan on yllyttää typeryyksiin.
Niin, et kärjistäen, jos Joku on kussut Jonkun aamupuuroon ja -muroihin, niin Jonkun saa tempasta Jotakuta nyrkillä?

Ihan aikuisen oikeasti. Jos jotakuta splittaaminen ärsyttää, soittakoot poliisille. Splittaamistakin voi toki tehdä fiksummin tai vähemmän fiksusti, mutta ei se, ei todellakaan, rumastikaan tehtynä ole peruste ajaa kenenkään päälle. Moisesta provosoituminen keskarin näyttämistä kummempiin tekohin on mielisairasta.
 
Hauskaa luettavaa taas. Suuri osa täältä on selvästi sitä mieltä, että liikennesääntöjen rikkominen on ihan jeppis jee, kunhan ei satuta muita. Se joka ei splittaa, ei uskalla.

Ei se selvästi ole hatusta vedettyä, kun suuri osa autoilijoista pitää meitä motoristeja mulkkuina liikenteessä. Huolehditaanhan kaikki siitä, että tämä käsitys on ja pysyy!?
 
Hauskaa luettavaa taas. Suuri osa täältä on selvästi sitä mieltä, että liikennesääntöjen rikkominen on ihan jeppis jee, kunhan ei satuta muita. Se joka ei splittaa, ei uskalla.

Ei se selvästi ole hatusta vedettyä, kun suuri osa autoilijoista pitää meitä motoristeja mulkkuina liikenteessä. Huolehditaanhan kaikki siitä, että tämä käsitys on ja pysyy!?
Hauskaa luetavaa. Osa on täällä sitä mieltä et on ok liikenteen rikkojaa etenkin tyttöä vähän koulutta isän kädestä ja ajaa jalan päälle.

Tässä olis ollu siis oikein, ku joku "liivijengiläinen" olis nähnu tilanteen ja repiny sen äijän ulos kotilosta ja antanut vähän isän kädestä.

Kyllä te vi.tu ootte vajaaälyisiä, kun edes puolustatte tollasta kotilokuskia vaikka joku oliski rikkonu liikennesääntöjä.
 
Hauskaa luettavaa taas. Suuri osa täältä on selvästi sitä mieltä, että liikennesääntöjen rikkominen on ihan jeppis jee, kunhan ei satuta muita.
Oletko oikeasti sitä mieltä, että liikennesääntöjen rikkominen ja toisen tahallinen vahingoittaminen fyysisesti ovat samalla viivalla olevia asioita?
 
Splittaamistakin voi toki tehdä fiksummin tai vähemmän fiksusti, mutta ei se, ei todellakaan, rumastikaan tehtynä ole peruste ajaa kenenkään päälle. Moisesta provosoituminen keskarin näyttämistä kummempiin tekohin on mielisairasta.
Juuri näin.
Ei oo kaikki inkkarit samassa kanootissa silläkään, jonka mielestä voi ajaa päälle, kun toinen ajaa jonosta ohi.
 
Hauskaa luettavaa taas. Suuri osa täältä on selvästi sitä mieltä, että liikennesääntöjen rikkominen on ihan jeppis jee, kunhan ei satuta muita. Se joka ei splittaa, ei uskalla.

En ota kantaa mikä on suurimman osan kanta,mun kanta on juuri noin kuten sanoit, mä splittaan jos mun tarvitsee splitata.
Annas kun mä koitan arvata: Sä et koskaan ole rikkonut ainoatakaan liikennesääntöä edes moottoripyörällä,saatikka sitten muulla kulkuneuvolla?


Ei se selvästi ole hatusta vedettyä, kun suuri osa autoilijoista pitää meitä motoristeja mulkkuina liikenteessä. Huolehditaanhan kaikki siitä, että tämä käsitys on ja pysyy!?

Ainakaan mua ei juurikaan jaksa kiinnostaa vittujakaan,mitä muut on mieltä mun harrastuksesta,mua ei kiinnosta muu kun se että mulla on se bussista "lainattu" ikkunavasara stongassa kiinni siltävaralta että joku kermaperse provosoituu mun splittailusta,eikä sillä(kään) ole juurikaan merkitystä,provosoituuko siinä kotilokuski tai joku touring-håmå,jonka elämäntehtävä on jeesustella kaikkea mitä vaan voi jeesustella.
 
Jos motoristien maine on keski-ikäiset nynnysedät turvaliiveissään, niin miksen ajas päältä kun menet vaan nettiin valittamaan?
 
Kattokaas tuota uuttakin eduskuntaa..... jonka primäärifunktio on lainsäädäntö........

Vanhat konstit on aina olleet.... ja tulevat olemaan parhaita.... koska ne ovat käytännöllisiä, oikeudenmukaisia ja
toimivia....

Yksi legendaarinen on KAIRAN LAKI !
tounge.gif


Kokeilkaa joskus... tegee gudaaaaaaaaaaaa
bowdown.gif
.
(Ei tosin Hammurabkaan ollu mikään turha jätkä
biggrin.gif
)
 
Make69 kiteytit mun pointin hienosti! Koska sun täytyy splitata sä splittaat, ja koska sun täytyy pitää ikkunavasaraa stongassa, sä saat pölliä sen bussista. Niitähän saa ostaa myös kaupasta!

Eikä kyse ole siitä, että en olis koskaan rikkonu liikennesääntöjä, vaan siitä, että jos mä teen siellä jotain sellasta, että autoilija vittuuntuu, niin se VOI sun logiikkaa käyttäen ajaa mun päälle, koska on on sen mielestä jotenkin oikeutettua.

Kauas ollaan karattu aiheesta, mutta keskustelu on kieltämättä huvittava!
 
Back
Ylös