Kerrotaan nyt vielä kaikille vaatekeräykseen osallistuneille terveiset palvelukeskuksen johtajalta:
Hei Petri,
Palvelukeskuksen ohjaajat kertoivat, että teiltä tulleet lahjoitukset olivat ”hyvää tavaraa” ja joukossa oli ollut ihan uusiakin merkkivaatteita. Vaatteita oli laitettu saman tien jakoon ja asukkaille niistä on ollut kovastikin iloa. Henkilökunta oli tyytyväinen kun kaikki vaatteet olivat puhtaita, ehjiä ja hyviä, eikä niitä tarvinnut enää erikseen käydä läpi. Lisäksi henkilökunnalle on mukavampaa antaa asukkaille siistejä ja hyviä vaatteita.
Iso kiitos siis teille kaikille keräyksen toteuttamisesta palvelukeskuksen asukkaiden ja kävijöiden sekä henkilökunnan puolesta! Välitäthän kiitoksemme myös kaikille keräykseen osallistuneille.
Terveisin,
Sanna