Tämä on kyllä mielenkiintoisesti järkätty tämäkin tapahtuma; tapahtuman tiedote julkaistaan 28.6. Ketjussa ohjeistetaan varaamaan itse majoitusta, mikäli sellaista haluaa. 25.6 MotOrgin hallituksen jäsen kommentoi majoituksesta toisessa ketjussa. "Kannattaa pidellä kiirettä. On kuulemma jotakuinkin eioota enää tarjolla.. ".
Tottahan majapaikat on jo varattu, kun samaan aikaan on samassa paikassa saman yhdistyksen järjestämät normiratapäivät... Tästä toki on tiedoitettu jo paljon aikasemmin (20.4).
Tä menee kyllä aikalailla alta lipan. Ei huvita järjestää, joten pistetään jotain pystyyn valmiiksi varattuun rataviikonloppuun? Eli niin helpolla kuin vain ikinä mahdollista, koska onhan rataporukka valmiina Alastarolla kun on kerra normi rataviikonloppu. Kysymys kuuluukin; onko yhdityksellä minkäänlaista aikomusta järjestää minkäänlaista muuta toimintaa ajokauden aikana, kuin tähän rataan liittyvää? Nyt tai jatkossa?
Sitten valmiiksi vataus seuraavaan kerrotaan: "Kesätapahtuma on ollut jo kauan alamäessä ja osallistujamäärä laskussa, koitettiin keksiä jotain uutta."
Viime vuonna kesätapahtuma järjestettiin suuressa viisaudessa päällekkäin ratapäivien aikana. Onko hirmu ihme että se ainakin osaltaan vähentää osallistujia.
Itse olen ollut kesätapahtumista Jysäristä lähtien ja on niissä ollut osallistujia, hauskaakin on ollut. Kesätapahtuma toimii silloin kun se järjestetään kunnolla, ei silloin kuin se järjestetään vasemmalla kädellä.
Varmasti moni on tyytyväinen tämän vuotiseen, hyvä niin. Itse en voi kun ihmetellä miten rima voidaan alittaa näin hienosti.
Nimimerkillä; ollut järjestämässä lukuisia orgin kesätapahtumia, jopa sellaisia, joissa on ollut paljon väkeä ja hauskaa... Eikä yksikään ollut pimpattu ratapäivä, ne oli ainakin siihen aikaan erikseen.