Onhan se lanatin pointti kaivettu tuolta kuran seasta. Ja siihen vastattu moneen kertaan - .Org!lla tehdään näin, sillä näin on yhteisesti sovittu, ja siitä tykätään. Aivan taatusti sääntöjä muutetaan, mikäli se parantaa ratapäivien laatua, palvelee yleisöä, ja enemmistö kannattaa muutosta. Mutta ainakaan tämän ketjun perusteella lanatin ehdotus ei saa täällä kannatusta, ja perustelluista syistä. On jopa hyvä, että eri tahojen järjestämillä ratapäivillä on erilaiset käytänteet, niin voi ratailla siellä missä toimintamalli/mallittomuus sopii omaan käteen.
Ratapäivien järjestämisestä ja säännöistä keskustellaan varmasti tulevissa kokouksissa, niinkuin aina. Kukin voi käyttää omaa äänioikeuttaan epäkohtien esiintuomiseksi, ja osallistua talkoisiin jotta homma jatkuu ja komistuu.
Ja kyllä kansa saa viihtyä sirkushuvin äärellä, jos joku oman elämänsä teuvohakkarainen ihan tietoisesti valitsee asiansa esiintuomiseksi sellaisen ilmaisutavan millä tekee itsestään pellen.