• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Onnettomuus suojatiellä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja marsumus
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Eli haluan kertoa tänään itselleni tapahtuneen onnettomuuden tarinan. Tällä kirjoituksella en hae: sääliä, ymmärrystä, syyttelyä tai tukea, vain kertoa tapahtuneen ja mahdollisesti kuulla asiasta ymmärtäviltä mitä syytteitä tässä odotellaan.

Tapahtumat etenivät jotakuinkin näin. Ajoin rajoituksen mukaan, tai hieman alle, kaupunkialueella iltapäivällä klo 15.00. Edelläni ajoi noin 30m päässä auto. Edelläni ajava auto kulki suojatien ohitse, jonka jakajalla seisoi ihminen. Samaan aikaan kun auto kulki tämän henkilön ohitse huomasin suojatiestä 50m päässä edessä olevan ruuhkaa risteyksessä ja joutuisin siihen pysähtymään joka tapauksessa. Havaittuani ruuhkan löysäsin kaasua hieman ja jatkoin tasakaasulla ajoa, alitajuntaisesti kuitenkin valpastuin tilanteesta: suojatie, jalankulkija, risteys ja ruuhka. Kun edellä ajavani auto oli ohittanut tämän henkilön jakajalla, hän jäi seisomaan paikalleen, eikä tehnyt minkäänlaista elettä lähteäkseen ylittämään loppua ajoradasta, joten jatkoin matkaa normaalisti. Tilanne muuttui muutaman sekunnin kuluttua tämän jalankulkijan havaitsemisesta kuitenkin nopeasti. Ollessani noin 4m päässä tästä henkilöstä, hän lähti täysin odottamatta ja minua katsomatta ylittämään katua. Ehdin jarruttaa hieman etujarrulla, mutta mietittyäni matkaa missä oletettu jarrutus alkoi ja mihin pyörä pysäihtyi, matkaa kertyi n. 4m. Tämä todistaa etten ole voinut ajaa yli nopeusrajoituksen ja myös silminnäkijä tuki tarinaani, etten ajanut ylinopeutta, sekä että nainen oli ollut pysähdyksissä jakajalla ja "ns" käveli alle. Nopeutta oli törmäyshetkellä ehkä noin 30 km/h, vanhempi nainen osui suoraan pyöräni keulaan kylki/rinta edellä ja lensi noin 1.5m päähän katuun kasvot edellä. Uskon vahvasti ettei törmäys itsessään aiheuttanut hänelle vammoja, vaan osuma asfalttiin kasvot edellä. Naisen vammat ambulanssihenkilökunnan mukaan olivat särkyneet hampaat ja nenä sekä lievä aivotärähdys, tarkemmat vammat selviävät vasta tutkimuksissa. Itse onnistuin pitämään pyöräni pystyssä ja vahingot katteissa jäivät minimaalisiksi. Kuitenkin olen syyllinen tässä tilanteessa, vaikka luulen ettei vastaavassa paikassa kukaan olisi voinut estää törmäystä. Painotan vielä, että kaikki tapahtui silmänräpäyksessä, enkä olisi mitenkään voinut väistää tai pysäyttää pyörääni ennen osumaa. Jossitella voi, että olisi pitänyt pysähtyä ja päästää nainen yli, mutta jos ei ole mitenkään arvattavissa liikkeellelähtöä, ja oli kuitenkin aiemman auton odottanut paikallaan.

Eli nyt pelottaa syytteiden määrä, jos joku tietää mitä tälläisestä voi seurata niin arvostaisin jos kertoisitte. Henkisesti valmistaudun tällä hetkellä liikenteen vaarantamiseen ja vamman tuottamiseen. Sakkojen suuruudesta tai kortin menettämisestä minulla ei ole aavistusta. Meneeköhän tällaiset tilanteet käräjille vai millä pohjalla tilanne ratkaistaan?
 
Ihan tarkkaan en tiedä, mutta kun suojatiellä jonkun päälle ajaa lähtee kortti automaattisesti, ainakin meidän paikallispoliisi mulle viime talvena kertoi että kortti menee jos ylittää suojatien pysähtymättä kun joku on sille astumassa, eli todennäköisesti myös silloin kun vahinko sattuu.
Toivottavasti asiaan tulee pian selvyys, on kauhee odotella tollasen tuomiota. Niin ja luulen että kun kyseessä on henkilövahinko että asia menee käräjille? Korjatkoon joku jos olen väärässä.
Onneks ei käyny kuitenkaan pahemmin, tsemppiä
pftroest.gif
 
Tosta kortin lähtemisestä en tiedä, oliko poliisi jo paikalla?
Todistajat taisi olla tiedossa?

Taitaa tosiaan käräjille mennä, ja sakkotuomio sieltä on tulossa ihan noilla perustein: liikenteen vaarantaminen ja vamman tuottaminen.

P**koja tilanteita, eikä niitä aina voi välttää, harmittaa varmasti jos on tarkoituksetta toista satuttanut.
Mutta ei tuosta nyt linnaan joudu, eikä täällä ole ketään teloitettu pitkiin aikoihin, joten rauhassa vaan eteenpäin.
 
Ihan tarkkaan en tiedä, mutta kun suojatiellä jonkun päälle ajaa lähtee kortti automaattisesti, ainakin meidän paikallispoliisi mulle viime talvena kertoi että kortti menee jos ylittää suojatien pysähtymättä kun joku on sille astumassa, eli todennäköisesti myös silloin kun vahinko sattuu.
Toivottavasti asiaan tulee pian selvyys, on kauhee odotella tollasen tuomiota. Niin ja luulen että kun kyseessä on henkilövahinko että asia menee käräjille? Korjatkoon joku jos olen väärässä.
Onneks ei käyny kuitenkaan pahemmin, tsemppiä
pftroest.gif
Ei se kyllä ihan noin yksioikoisestikaan mene.

Totta on, että moottorikulkineen kuljettajalla on suurempi vastuuperuste liikenteessä kuin jalankulkijalla, mutta jos tilanne tulee täysin yllättäen kuljettajalle, ennalta arvaamatta, niin ei häntä siitä rangaista. Meedio ei kuitenkaan tarvitse olla.

Henkilövahinkojen aiheuttaminen ei tarkoita automaattisesti käräjöintiä. Sinne mennään kahdella tapaa, käsittääkseni. Joko yleinen syyttäjä ajaa asiaa tai henkilö haastaa toisen oikeuteen. Kuvauksen mukaisen tilanteen pohjalta mutuilisin, että ensimmäinen vaihtoehto on melko pois suljettu. Tämä vaatii useimmiten törkeän tuottamuksen, että syyttäjä asiasta kiinnostuu.

Paikallispoliisi on varmastikin puhunut sellaisesta skenaariosta, kun toinen auto on ollut pysähtyneenä suojatien eteen ja ajat pysähtymättä sen ohitse. Näin osoitat törkeää välinpitämättömyyttä, mistä rangaistaan kovinkin ankarasti.

Olettaisin, että poliisi tutkii asiaa liikenteen vaarantamisena, sekä vamman tuottamisena. Se, että tuomitaanko näistä sakkorangaistukseen, on toinen asia. Ensimmäisestä saattaapi tullakin palkinto, mutta toista hiukan epäilen, jos kertomasi mukaan on käynyt ja sinulla on todistaja.

Viksummat varmasti korjaavat terminologian ja mahdolliset virheelliset olettamukset.
 
Tosta kortin lähtemisestä en tiedä, oliko poliisi jo paikalla?
Todistajat taisi olla tiedossa?

Poliisi sapui ambulanssin jälkeen. Sekä lanssi, että poliisit ottivat lausuntoni. Silminnäkijä poistui töihin ennen lanssin saapumista, mutta vaihdoimme yhteystiedot ja välitin ne poliisille, ja hän oli samaa mieltä kanssani, etten rikkonut nopeusrajoitusta ja jalankulkija oli paikallaan ennen törmäystä.
 
Jep, paska juttu.
Mulle sattu vähän vastaavanlainen yllättävä tilanne muutama vuosi sitten. Ajoin autollani jonossa jossa suojatien molemmin puolin oli ihmisiä odottelemassa autojonon loppumista... Vasemmalta puolelta (näkemäesteenä sopivasti auton etupilari), ylitystä odottavien ihmisten sivulta juoksi 8 vuotias poika törmäten etulokasuojaani... kiepsahti siitä tuulilasin kautta konepellille ja tippui auton eteen maahan. Vauhtia minulla joku 40 km. Poika selvisi murtuneella ranteella onneksi.
En saanut mitään sanktiota, vaikka kysymys oli suojatiellä tapahtuneesta onnettomuudesta. Suojatien käyttäminen on myös jalankulkijan vastuulla - kyllä jalankulkijan pitää myös käyttäytyä loogisesti ja näyttää aikomuksistaan muulle liikenteelle. Kuulostaahan se melkoiselta kamikazelta jos ei edes vilkaise lähestyvän liikenteen suuntaan, vaan lähtee vaan ylittämään katua yllättäen. Tosin täytyy muistaa, että varsinkin lapsien käytös voi olla hyvin arvaamatonta - ja jos kysymyksessä oli vanhempi henkilö niin oliskohan kysymys samanlaisesta arvaamattomuudesta (tai esim sairaudesta) ? Todistajien lausunnoilla on käsittääkseni melko suuri painoarvo.
 
Juttu menee käräjille, kun tuli henkilövahinkoja.
Arvio on että sakkoja tulee.
nixweiss.gif


Joskus näitä ikäviä sattuu, mutta hyvä jos ei kuitenkaan käynyt ns. tosipahasti.

On vastaava kokemus , mutta kotilolla 20 v sitten. Silloin voitin jutun koska jalankulkija oli kaatokännissä....
 
...niin siis lisäyksenä vielä, että mun juttu ei mennyt edes käräjille - paikalle tulleet poliisit puhallutti ja haastatteli todistajia... Omituista oli toisaalta se, ettei minulle koskaan ilmoitettu mikä oli tuomio... olinhan minä kuitenkin osallisena ?
 
Ihan tarkkaan en tiedä, mutta kun suojatiellä jonkun päälle ajaa lähtee kortti automaattisesti...
Tuskin.

Ensinnäkin synneistä suurinta (ylinopeutta ilman mitään muuta seuraamusta) ei ollut tapahtunut...

... toisekseen koska konkreettisesti oltiin vaarannettu liikennettä (eikä sillä vielä vaarallisemmalla muodolla eli abstraktilla), niin oikeuden päätös tästä on mitä luultavimmin äärimmäisen lievä.

Edit: nyt kun luin tapausselostuksen tarkemmin - ja siihen ei voi liittää ylinopeutta - niin mikä tahansa yli 12 päiväsakkoa on täysin ylimitoitettua, ja ajokorttia ei missään tapauksessa voi ottaa päiväksikään hyllylle.

Niin naurettavalta kuin se kuulostaa, niin tässä tapauksessa kun ei ole kyse ylinopeudesta, niin mikä tahansa yli 12 päiväsakkoa on reippaasti enemmän kuin tämän hetkinen oikeuskäytäntö. Valitettavasti.
 
Ihan tarkkaan en tiedä, mutta kun suojatiellä jonkun päälle ajaa lähtee kortti automaattisesti, ainakin meidän paikallispoliisi mulle viime talvena kertoi että kortti menee jos ylittää suojatien pysähtymättä kun joku on sille astumassa, eli todennäköisesti myös silloin kun vahinko sattuu.
Toivottavasti asiaan tulee pian selvyys, on kauhee odotella tollasen tuomiota. Niin ja luulen että kun kyseessä on henkilövahinko että asia menee käräjille? Korjatkoon joku jos olen väärässä.
Onneks ei käyny kuitenkaan pahemmin, tsemppiä
pftroest.gif
Ei se kyllä ihan noin yksioikoisestikaan mene.

Totta on, että moottorikulkineen kuljettajalla on suurempi vastuuperuste liikenteessä kuin jalankulkijalla, mutta jos tilanne tulee täysin yllättäen kuljettajalle, ennalta arvaamatta, niin ei häntä siitä rangaista. Meedio ei kuitenkaan tarvitse olla.

Henkilövahinkojen aiheuttaminen ei tarkoita automaattisesti käräjöintiä. Sinne mennään kahdella tapaa, käsittääkseni. Joko yleinen syyttäjä ajaa asiaa tai henkilö haastaa toisen oikeuteen. Kuvauksen mukaisen tilanteen pohjalta mutuilisin, että ensimmäinen vaihtoehto on melko pois suljettu. Tämä vaatii useimmiten törkeän tuottamuksen, että syyttäjä asiasta kiinnostuu.

Paikallispoliisi on varmastikin puhunut sellaisesta skenaariosta, kun toinen auto on ollut pysähtyneenä suojatien eteen ja ajat pysähtymättä sen ohitse. Näin osoitat törkeää välinpitämättömyyttä, mistä rangaistaan kovinkin ankarasti.

Olettaisin, että poliisi tutkii asiaa liikenteen vaarantamisena, sekä vamman tuottamisena. Se, että tuomitaanko näistä sakkorangaistukseen, on toinen asia. Ensimmäisestä saattaapi tullakin palkinto, mutta toista hiukan epäilen, jos kertomasi mukaan on käynyt ja sinulla on todistaja.

Viksummat varmasti korjaavat terminologian ja mahdolliset virheelliset olettamukset.
Sorgen.. olin toope. Juurikin näin se meni että sotkin kaksi asiaa keskenään, rangaistus on tuo kun ohittaa suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon pysähtymättä
withstupid.gif
 
Henkilövahinkojen aiheuttaminen ei tarkoita automaattisesti käräjöintiä. Sinne mennään kahdella tapaa, käsittääkseni. Joko yleinen syyttäjä ajaa asiaa tai henkilö haastaa toisen oikeuteen. Kuvauksen mukaisen tilanteen pohjalta mutuilisin, että ensimmäinen vaihtoehto on melko pois suljettu. Tämä vaatii useimmiten törkeän tuottamuksen, että syyttäjä asiasta kiinnostuu.
Tässä tilanteessa, kuten monessa muussakin
poliisi tutkii - syyttäjä saa paperit (esitutkintapöytäkirjat) ja päättää syyttääkö - sitten katsotaan ollaanko käräjillä vai ei.
Käräjille tuo menee, jos syyttäjä päättää nostaa syytteen sinua vastaan TAI se alle juossut akka tekee rikosilmoituksen ja sitten tulee mahd. syyte (mikä tässä nyt varmaan on melko epätod.näk.).
Ei vaadi törkeää tuottamusta, jotta syyttäjä  ajaisi asiaa. Kyseessähän ei ole riita-asia, jossa kaksi siviiliä riitelisi oikeudessa, vaan rike lakia kohtaan.


Itse juttuun, jos on silminnäkijän lausunto miten nopeasti henkilö tuli alle (kuten ymmärsin?), siitä on apua.
Lakikirjasta en jaksa enää tähän aikaan kaivaa, mutta eikö "jalankulkijan pidä osoittaa aikeensa käyttää suojatietä" ja "autoilijan on väistettävä suojatielle astuvaa henkilöä - ei kuitenkaan liik.jakajalla seivovaa jos sellainen on olemassa". ??
 
Tässä tilanteessa, kuten monessa muussakin
poliisi tutkii - syyttäjä saa paperit (esitutkintapöytäkirjat) ja päättää syyttääkö - sitten katsotaan ollaanko käräjillä vai ei.
Käräjille tuo menee, jos syyttäjä päättää nostaa syytteen sinua vastaan TAI se alle juossut akka tekee rikosilmoituksen ja sitten tulee mahd. syyte (mikä tässä nyt varmaan on melko epätod.näk.).
Ei vaadi törkeää tuottamusta, jotta syyttäjä  ajaisi asiaa. Kyseessähän ei ole riita-asia, jossa kaksi siviiliä riitelisi oikeudessa, vaan rike lakia kohtaan.
Juu, näinhän se menee. En vaan jaksanut tuota poliisi hutkii osiota kirjoittaa, koska oletin sen olevan itsestään selvä.

Kuten laitoin, syyttäjä ajaa asiaa, jos katsoo tarpeelliseksi. Yleensä se kuitenkin näissä asioissa vaatii törkeää tuottamusta, että kiinnostus herää. Jos on eläviä esimerkkejä toisenlaisesta menettelystä, niin ilolla otetaan vastaan.

Pelkkä ilmoituksen tekeminen osapuolelta ei riitä siihen, että käräjille lähdetään. Tässäkin tilanteessa poliisi tekee tutkinnan ja toimittaa sen syyttäjälle -> kts. yllä. Jos nainen nyt erikseen menee tekemään ilmoituksen, niin en usko sen johtavan mihinkään, koska poliisi jo tutkii tapahtunutta. Eri asia on toki, jos nainen antaa ilmoituksen, että marsumus siinä yritti pökkäistä peppuun vielä, kolkattuaan ensiksi pyörällä. Mutta tutkintakohtakin tässä muuttuu selkeästi..

Liikennevakuutushan maksaa joka tapauksessa naiselle käyneet vahingot ankaran vastuun perusteella. Mutta nainen voi hakea sellaisia korvauksia (henkistä kipua ja särkyä ja kaikkea muuta paskaa mitä jenkkileffoissa ihmisille määrätään maksettavaksi), mitkä eivät kuulu liikennevakuutuksen korvauspiiriin, suoraan kuljettajalta ja tämän johdosta saatetaan löytää osapuolet sitten käräjäoikeudesta.
 
Tässä tilanteessa, kuten monessa muussakin
poliisi tutkii - syyttäjä saa paperit (esitutkintapöytäkirjat) ja päättää syyttääkö - sitten katsotaan ollaanko käräjillä vai ei.
Lähes oikein...
 
smile_org.gif


Käräjille tuo menee, jos syyttäjä päättää nostaa syytteen sinua vastaan
Onkohan sillä muuta vaihtoehtoa?  

TAI se alle juossut akka
Suosittelisin käyttämään eri termiä suojatiellä prätkän alle jääneestä vanhemmasta naishenkilöstä.
 
Tälläset pari kohtaa löytyi jostakin liikennelain pykälästä. Nää on varmaan hiukan tulkinnanvaraisia asioita riippuen osatekijöistä.

32 §
Kuljettajan suojatiesäännöt
Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa

44 §
Ajoradan ylittäminen
Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien, jos se on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä.
Suojatielle tai muuten ajoradalle astuvan jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.
 
Jos sulla kerran todistaja on, joka puoltaa sun näkemystäs tuosta eteen kävelemisestä, niin epäilenpä suuresti, että tuosta ihmeempiä sanktioita sulle tulee. Kyllähä sitä varmaan eukon omaiset ajattaa kaiken maailman syytteitä yms mutta veikkaanpa että todistajanlausuntojen pohjalta sä selviit melkoisen vähällä.

Todennäköisesti käräjille joudut, mutta ei huolta. Mä en ainakaa millään jaksa uskoo että tässä tapauksessa yllätysloikalla auton eteen saatais jotai helvetin korvauksia viel... tai sitte tää Suomen lakien amerikkalaistuminen on saanut viimeisen sinettinsä.
 
Itse sain vetäistä viimeksi eilen etusen lukkoon Jyväskylässä.

Neljän maissa Hippoksen pensasaidan ja koulun suojatiellä n. 13v. viikari tuppasi pyörällä eteen suojatielle. Muutakin porukkaa oli siinä liipasimella. Minulla oli vauhtia sallitut ja jotenkin osasin varautua, voi jopa olla että odottamattomaan varautumminen aiheutti vastapuolen virhearvion...

Etupyörä melkein valkoisella, pari pumpun lyöntiä väliin, mutta tuurilla pysyttiin pystyssä. Eikä tullut autokaan letkasta persiille. Edellisistä valoista olin lähtenyt toisena ja edellä menneeseen autoon olin jättänyt kostean kelin varaa jarrutteluun. Siihen väliin sitten mukelo polkupyörällä ja jokunen jalankulkija, ei olis hyvä heilunut.

Jykylässä on aamusta ja iltapäivästä noita eteenkävelijöitä, tuo Hippoksen suojatie ja toinen on liikuntatieteellisen kohdalla Keskussairaalantiellä tyypillisiä sellaisia missä ängetään eteen. Eikä taida kävelijöillä olla useinkaan käsitystä kuinka helppoa on pysäyttää iso pyörä tai auto märällä asvaltilla.

Mitä tuosta sinun keissistä tuleekaan, niin aina ei tosiaan voi tuo meedio olla. Tässä ei ole tarkoitus syytellä ketään, odottamaton tilanne ei juurikaan naurata onpa siinä lapsi, vanhus, hirvi tai kotilo. Aina sitä vaan toivoo ettei satu omalle kohdalle ja jos sattuu niin refleksit riittäisi.
 
Tälläset pari kohtaa löytyi jostakin liikennelain pykälästä. Nää on varmaan hiukan tulkinnanvaraisia asioita riippuen osatekijöistä.

32 §
Kuljettajan suojatiesäännöt
Suojatietä lähestyvän ajoneuvon kuljettajan on ajettava sellaisella nopeudella, että hän voi tarvittaessa pysäyttää ennen suojatietä. Kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on suojatiellä tai astumassa

44 §
Ajoradan ylittäminen
Jalankulkijan on ylitettävä ajorata suojatietä kulkien, jos se on lähellä. Muuten ajorata on ylitettävä kohtisuoraan ja yleensä risteyksen vierestä.
Suojatielle tai muuten ajoradalle astuvan jalankulkijan on noudatettava sitä varovaisuutta, jota lähestyvän ajoneuvon etäisyys ja nopeus edellyttävät. Hänen on ylitettävä ajorata tarpeettomasti viivyttelemättä.
Lakia pitää tutkia ja tulkita kokonaisuutena. Et voi vaan irroittaa paria pykälää ottamatta huomioon jotain toista mikä saattaa asiaan vaikuttaa.

Kuten

sanoi:
3 §
Tienkäyttäjän yleiset velvollisuudet
Tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Tienkäyttäjä ei saa tarpeettomasti estää tai häiritä liikennettä.

Sitten tämä pakollinen diipadaaba, minkä alle kaiken paskan voi aina tunkea

sanoi:
23 §
Tilannenopeus
Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet. Nopeus on pidettävä sellaisena, että kuljettaja säilyttää ajoneuvon hallinnan. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan ajoradan näkyvällä osalla ja kaikissa ennalta arvattavissa tilanteissa. Ennen kaukovaloilta lähivaloille vaihtamista nopeus on sovitettava uusia näkyvyysolosuhteita vastaavaksi.

Kuljettajan on sovitettava ajoneuvonsa nopeus sellaiseksi, etteivät muut tienkäyttäjät joudu kohtuuttomasti lian tai soran roiskumiselle alttiiksi.

Tuossa on yksi Korkeimman Oikeuden päätös samantyylisestä asiasta. Tuossa oikeastaan on taisteltu siitä kuka maksaa ja kenelle. Itse liikennetapahtuma on selvitetty jo aiemmin ja molemmat on todettu syylliseksi.
 
Aijai, aika veemäinen turma :/

Sattuiko ihan jyväskylässä? jos, niin missäpäin?
Varmaan todella tapauskohtaisia tuomioiden jaot tälläisissä..  
sad_orig.gif

Tuomio näyttää, spekulointi turhaa!  
baaa.gif
 
Todella huonoa tuuria tässä jutussa. Kertomuksen perusteella näyttää ettei tuota olisi voinut välttääkään, sen verran yllättävä tilanne oli. Valitettavasti saat sakot, mutta mielestäni sakot myös sille jalankulkijalle. Tien antaminen autoille oli sinulle melko selvä signaali, että tule vaan, ei ole kiiru minnekään.

Joskus tuntuu, että jalankulkijat pitävät moottoripyörää niin pienenä pahana, että tulevat riskilläkin eteen. Jonossa edellä olevat on kyllä varottu. Usein tuossa Erottajalla sama tilanne, kun pitäisi kääntyä oikealle suojatien yli Ludviginkadulle. Takaa rynnii päälle katumaasturia ja pakua kuskilla hullun kiilto silmissä aamuruuhkan raivossa, joten ei ole oikein varaa tehdä mitään paniikkijarrutuksiakaan. Edessä jalankulkijoiden aivoituksia voi yrittää arvailla, mutta kun ei ole sitä kristallipalloa. Useamman kerran olen ollut jo kääntymässä, kun parin metrin päästä joku hyppää eteen. Takajarrua ja sitten etujarrua ja lopuksi harras toive ettei itse jää alle. Ei paljon auta vaikka kuinka ajoissa laitat vilkkua tms. Joskus auttaa kun käsimerkeillä näyttää jalankulkijalle, että tule nyt jos olet tullaksesi. Voi siten edes vähän vältellä niitä paniikkijarrutuksia. Osa ymmärtää tulla, osa pyörittelee päätä eikä tule. Paitsi tulee sitten kun luulet, että ei se ollut tulossakaan.
 
Hankalia juttuja, kun käytännöt vaihtelevat niin paljon kaupunkikohtaisesti. Jossain Ruskeasuon Tebikan seutuvilla kun pysähdyt suojatien eteen, ajaa kaksi autoa perään ja viereisellä kaistalla jyrää rekka tai sininen bussi tietä ylittävän jalankulkijan.
Toisaalta jos et pysähdy, saattaa silloinkin jalankulkijaa sattua, tosin ei välttämättä niin paljon sinua.
Töölössä ja Lauttasaaressa homma toimii, koska siellä kuivakka 60-vuotias ruottalaisämmä huitoo sateenvarjolla autojonon poikki ja pelottaa ilmeellään rekatkin pysähtymään. Vaarallisempia ovat pyöräilevät ipanat jotka kääntyvät yht'äkkiä suojatielle.
 
Back
Ylös