Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Kangasalan suunnasta kun ajaa Tampereelle ja vaihtuu 70 rajoitus, on samassa muistaakseni myös hirvivarotusmerkki ja että riista-aita päättyy.. Enpä oo ikänä ottanu sitä merkkiä todesta. Luulisi todellakin, että sille hirvikannalle jo tehtäis jotain, koska siinä niitä hirviä kuuleman mukaan pällistelee jatkuvasti. Kuinka monta turhaa tienkäyttäjäkuolemaa vielä tarvitaan?
Näinpä, ja miksi?Minkä ihmeen takia hirvikannan on annettu kasvaa tällaiseksi:
"Vuonna 1970 hirven talvikanta oli vain reilut 15 000 yksilöä, kun vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1980 talvea vietti metsissämme jo 95 000 hirveä. Tämän jälkeen alkoivat hirvien aikaansaamat vahingotkin nousta jo merkittäviksi ja kannan ollessa nykyisin vuonna 2006 reilusti yli 100 000".
Ei mene mun päähän millään. Jatkuvasti sattuu pahoja onnettomuuksia.![]()
Asun itsekin nykyisin linnainmaalla ja ajan päivittäin aamuin ja illoin sekä autolla että pyörällä teiskontietä, enkä kyllä olisi millään uskonu että siinä kohti voisi hirviä esiintyä.. näköjään niitä pyörii enemmänkin siinä, täytyy alkaa ajamaan varovaisemmin kyseistä tietä jatkossa... osanottoniJust. Sellainen paikka kyllä että ei siinä ihan ensimmäisenä tule mieleen, että hirvi juoksee ajokaistalle.Just siinä.Tarkentakaas nyt vähän, että missä kohtaa tämä oli sattunut? Itse asun tässä Linnainmaalla mutta en silti saanut oikein kiinni tuosta tapahtumapaikasta.
Vehoniemestä siis kun tulitte (nk. Lahdentietä?) niin Linnainmaan risteyksen kohdalla oli kolari? Siis siinä valoristeyksen kohdalla jossa on se Teboilin kylmäasema oikealla puolella keskustasta päin tullessa?
sanoi:Viisitoista vuotta Tampereella taksia ajaneena voin kertoa että keskussairaalan ja Jyväskyläntien välinen tieosuus on kenties
Suomen hirvitihein tienpätkä, käsittämätöntä että siitä ei tiedoteta, vakuutan että taksarit ovat siitä kertoneet Aamulehdelle sekä ysiviisseiskalle. Vuodenajasta riippumatta kuulee taksiulasta monta kertaa viikosta em. tieosuudelta että hirviä tiellä, mikä v***u siinä on ettei kyseistä laumaa voidaa poistaa, k.o. traaginen onnettomuus ei todellakaan johdu sattumalta alueelle eksyneestä harhailijasta.
Asia on juuri noin, valitettavasti.Taitaa hirvien harventaminen jäädä haaveeksi, jos ei omista vähintään tuhatta hehtaaria maata (hirvenkaatoluvan vaatimus).. Itse tarjosin metsästysseuralle 30ha, että pääsisi jäseneksi, mutta ikää on ilmeisesti liian vähän kun ei ukkoseuraan päässyt.
Hirvitilanne ei tule muuttumaan, ellei hirven metsästystä sallita samoin perustein kuin muidenkin riistaeläinten; eli metsästysaikana saa ampua tavattaessa omalta tai metsästysseuran maalta. Kaatoluvan vaatimus vähintään tuhannen hehtaarin yhtenäisestä alueesta on naurettava vanhojen käpyjen yritys pysytellä vallan kahvassa vielä pari vuotta..
Ongelmana on, että maanomistajat määräävät käytännössä kuka saa heidän maillaan metsästää. Eli käytännössä maanomistajat itse. Halukkaita nuoriakin metsästäjiä on ihan tarpeksi, mutta ahneuden piru (lihanhimoMusta tuntuu, että 10-15 vuoden päästä on pakko siirtyä jonkinlaiseen ammattimaiseen metsästäjäsysteemiin. Hirviporukat ovat pahasti ukkoutuneet, muistelen jostain lukeneeni että keski-ikä olisi lähempänä kuutta- kuin viittäkymmentä. Enkä usko millään että riittävää määrää nuorempaa väkeä hakeutuu toimintaan mukaan.
-Samaa mieltä. Ikävää sekin ettei nuorten ole helppoa päästä mukaan kaatoon.Itseasiassa en pelkää hirviä niin pahasti kuin rattijuoppoja. hirvet sentäs niihin nähden käyttäytyy loogisesti.![]()