No niin. Pläjässä on ja alustavan testin mukaan toimiikin
Olisihan tuon nopeamminkin voinut tehdä, mutta kun ensimmäistä kertaa, ajatuksen kanssa tekee niin eihän tuossa tuntipalkalle pääse. Yksin kasatessa kyllä joutuu käyttämään mielikuvitusta ja kehittelemään apuvälineitä. Kädet kun meinaavat loppua kesken. Perämurikan paikalleensovitus siten, että saa murikan ristinivelen akselin vetoakselin pooreille siten, että vielä vetoakselin vaiheistus säilyy ja saa murikan pysymään niin hollilla, että akselipultit menevät laakereista läpi ja jenkalle kyllä kirvoitti jokusenkin ihan uudenkin kirosanan. Myös sen säädettävän laakeritapin lukitusrenkaan veto 160Nm kireyteen samalla toisella kädellä pitäen sisätappia paikallaan pitäen - muutama %&¤#"
kyllä sinkosi. Myös usko noiden momenttien "auringontarkkuuteen" kärsii hieman tuossa prosessissa.
Pihatiellä testaten kaikki toimii. Kytkimen toiminta muuttui selvästi tarkemmaksi. Eli se pettänyt työsylinteri on kyllä vaikuttanut toimintaan. Erikoista tuossa vaihdetussa sylinterissä oli se, että normaalisti vuotamisen aiheuttava, kiinni leikkaava painelaakerina toimiva työsylinterin mäntä oli sormella kokeillen virheetön. Kuitenkin työsylinterin pesästä tuli nestettä ja toiminta oli hyvin epämääräistä. No seuraavaksi kokeilemaan "luistatusta" - ehtikö tuo jarruneste levyille vaiko ei - se selvinnee. Jos ehti, niin sitten ei ole paljon hävittävää... Vaihtoehtoina yrittää polttaa tuo veks (joku kuulemma onnistunut) - kytkinremppa on kuitenkin edessä...
kyllä sinkosi. Myös usko noiden momenttien "auringontarkkuuteen" kärsii hieman tuossa prosessissa.Pihatiellä testaten kaikki toimii. Kytkimen toiminta muuttui selvästi tarkemmaksi. Eli se pettänyt työsylinteri on kyllä vaikuttanut toimintaan. Erikoista tuossa vaihdetussa sylinterissä oli se, että normaalisti vuotamisen aiheuttava, kiinni leikkaava painelaakerina toimiva työsylinterin mäntä oli sormella kokeillen virheetön. Kuitenkin työsylinterin pesästä tuli nestettä ja toiminta oli hyvin epämääräistä. No seuraavaksi kokeilemaan "luistatusta" - ehtikö tuo jarruneste levyille vaiko ei - se selvinnee. Jos ehti, niin sitten ei ole paljon hävittävää... Vaihtoehtoina yrittää polttaa tuo veks (joku kuulemma onnistunut) - kytkinremppa on kuitenkin edessä...

Justiinsa eilen oli vasemmalla puolella pikku hommia repsikan kännykkä- ja iPodlaturien kanssa, jotka sattuvat sijaitsemaan taaemman sivukatteen alla, ja tuohan lähti pois noin minuutissa kun ei ole sitä yhtä kirottua ruuvia riesana.