Minä en kapinoi mitään vastaan, enemmänkin olen siellä ordnung muss sein -puolella, mutta kovin tarkkaa silmää ei vaadi sen huomaaminen että pieni prosentti kaksipyöräilijöistä saa kiksejä liikennevalvonnan hassuttamisesta omissa nautiskeluajoissaan. Pienimuotoisesta ja hellyttävää sinällään, mutta siihen se isompi kapinallisuus tänä päivänä taitaa jäädä.
Oli erityisen liikuttavaa kun toissapäivänä ajeli rauhassa vastaan kaksi samanlaista, merkitsemätöntä mustaa kusiaista ja kuskeilla ghost rider -vermeet päällä. "Kiistä sä ja mä kanssa nii ei voi mitää..."
Paljonkin on ollut muutoin keskustelua erilaisista "kapinoista" eri yhteyksissä, mutta eipä mopoilu ole kuulunut yhdenkään tunnusmerkkeihin. Rooliasuleikkinä kuitenkin yleistymään päin.
Niin aikoinaan mp oli vain väline liikkua nopeammin, kuin jalkapatikalla tai hevosella paikan A ja B välillä, jollei autoa omistanut.
Se "kapinallisuus" lienee lähtöisin niistä kuuluisista hävittäjälentäjistä, jotka eivät osanneet enään sopeutua siviilielämään; Lienee eivät olisi normiyhteiskunnassa kumminkaan osanneet elää. Sota oli siis vain "hyvä" ohjaus ao. ihmiset tekemään "hyvää".
Kaikenmoinen sääntöjen ja määräysten tietoinen rikkominen on siis "kapinointia" Mutta on eri asia, ketä "kapinallinen" katsoo loppuun asti . . . . . . . onhan noita vankilat pullollaan . . . . Kuka istuu pidempään kuka lyhempään, sano.
Niin, onhan se jonkinmoista kapinoitia, jos normivilkut vaihtaa ledeksi tai sitten kilpikulmaa säätää . . . . . . ja sitten tälläkin palstalla "avaudutaan" kun poliisi tarjoaa maksulappua kouraan . . . . . . siinä sitä kapinointia . . . . parhaimmillaan.
Ei siis ole yksioikoista määritettä kapinoinnille . . . . . kumminkin se on valtaväestön ja viranomaisten mielestä sääntöjen / lakien ja senhetkisten "säädyllisyys" normien ulkopuolista toimintaa . . . . .