Ostin 2010 toukokuussa -96 mallin Diversionin ja pidin sitä reilun vuoden. Tuona aikana kilometrejä kertyi vajaat 20 000. Varmatoiminen ja hyvä peruspyörä se mielestäni oli. Jännitteensäätimen, akun, sekä etupyörän laakerin siihen jouduin tuona aikana uusimaan. Diversionissa oli myydessä kilometrejä mittarissa n. 53000 ja uskoisin että vielä paljon edessä.
90- luvun alkupuolen malleissa on ollut kaasareiden jäätymisongelmaa. Myöhemmissä malleissa on jonkinlainen sähkövastuksella toteutettu lämmitys. Nokkaketjut noissa usein pitävät rapinaa. Johtuu yleensä siitä ettei nokkaketjun kiristäjä jaksa kiristää ketjua tarpeeksi. Uusi kiristäjä maksaa muistaakseni noin 80 euroa. Myös erilaisia prikkavirityksiä on noihin kiristäjiin tehty. Ohje löytyy jostain täältä org.in sivuilta. Tankkien sisäpuolisesta ruostumisesta olen myös lukenut juttua.
96- vuonna ulkonäköön tuli muutoksia etukatteen ja satulanaluspanelien osalta. Myös ryyppyvipu siirtyi kaasarista tankoon. 97- tai 98- etuhaarukan putket muuttuivat paksummiksi, sekä 98-vuonna 1- levyinen etujarru muuttui 2- levyiseksi. Varmaan myös joitain pienempiä muutoksia on vuosien varrella tullut. Jos siistin ja asiallisen oloisen yksilön löydät, niin osta ihmeessä. Näissä on hinta/laatusuhde kohdallaan.
edit: lisäys
Ostaessa kannattaa myyjältä kysellä noista venttiilin välyksien säädöistä, eli koska on viimeeksi säädetty. On kuitenkin liikkeessä teetettynä varmaan n. 200 euron homma. Säätöväli on 24 000 km. Ja tietysti tarkastaa renkaiden, sekä ketjujen ja rattaiden kunto. Noihin saa kanssa äkkiä uppoamaan kohtuullisesti rahaa. Sitten kun vielä testailee miten hyvin kytkin-, jarru- ja kaasuvivut, seisontatuki/tuet ja jalkatapit liikkuvat. Jos ovat ryytyneen tuntuisia ja liikkuvat nihkeästi, niin voisin veikata, ettei sitä pyörää ole muutenkaan kovin hyvin huollettu, vaikka myyjä muuta väittäisikin.
Bensan kulutus on myös melko kohtuullista. Omani vei bensaa ajotavasta riippuen 3,8 -5,5 litraa. Yleensä kulutus oli 4,3-4,4 litraa /100 km
Itse en pyörällä mitään superpitkiä päivätaipaleita ajellut, olisiko n. 400 km ollut pisin. Hyvin sillä maantietä ajelee, vaikkei mikään varsinainen matkalehmä olekaan. Mielestäni kuitenkin ihan eri tason pyörä matka-ajoon kuin Savage. Parhaiten Diversion sopii jouheville mutkateille, mutta kyllä sillä moottoritielläkin pärjää.
Ex Diversionin huoltopäiväkirja