• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Oikeesti ei pitkiä valoja!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja PSmo
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Mitä pitkien käyttöön tulee, niin on todella ärsyttävää että jotkut ajavat itsekkäästi ja itselleen vaaraa aiheuttaen pitkät päällä - hyötyä niistä ei ole, mutta ärsytysfaktori on suuri. Haitaksi laskettakoon paitsi etäisyyden arvioinnin ongelmat, vauhdin arvioimisen vaikeus ja mahdollisten suuntamerkkien näkymättömyys.

+1

Eilen ajelin kotilolla ja vastaan tuli keskellä kirkasta päivää kyseinen tapaus. Kaiken lisäksi se oli keskellä usean auton letkaa, ei siis letkan kärjessä.
Ajattelin että se on joku juuri kortin saanut joka on kuullu Veijo Essolla että pitää aina ajaessa pitää pitkät päällä näkyäkseen. Hämmästykseni oli suuri kun kyseinen pyörä oli suunnilleen kohdallani ja näin kypärän sisään. Hänhän olikin noin 50-vuotias mieshenkilö.
En uskaltanut vilauttaa pitkiä, koska olen täällä lukenut mitä kauheuksia siitä voi seurata.

Mitä tuossa aiemmin kirjoitettiin ledivilkuista - niin kyllä ovat toiset mallit todella tehottomia ja niiden näkyvyys asteina ihan liian pieni.

+1

Ajelin kerran PK-ajelussa pyörän perässä missä oli tommoset minivilkut. Silloinhan ajellaan aina lomittain, eikä pituus edellä ajavaan pyörään ole siis hirveän pitkä. Oli todella vaikea erottaa vilkkuuko se vilkku ellei peräti mahdotonta. Hänen edellä menevistä pyöristä oli paljon helpompi seurata mihin milloinkin käännytään.

Ps. Kai mäkin oon nyt kukkatätihattu
smile_org.gif
.
 
Sun olis pitäny ennakoida, että näin tässä käy   ...  
biggrin.gif
Ei nyt sekoteta tähän YAMMUTAR:in ennakoimista
smile_org.gif
. Vaikka oon kyllä ihan samaa mieltä YAMMUTAR:in kanssa. Meinaan jos jonossa ajetaan ja mielestäni ensimmäisen mahdollisen turvallisen ohitus kohdan aikana kukaan jonossa ei lähde ohitse, niin se on varma että minä lähden sieltä jonon hänniltä ohittamaan ne muut (nynnyt
biggrin.gif
), jotka vaan jonossa köröttelee. Körötelkööt siinä rauhassa, mut toivottavasti ei ala kiilaileen ohittajia varsinkaan käyttämättä vilkkua. Mikäli haluaa ohittaa jonossa niin käyttäköön vilkkua, että muutkin tien käyttäjät osaavat sen huomioida
smile_org.gif
.
 
tullu muutamia uudempia pyöriä pitkät päällä vastaan niin on häikässy päivälläkin aika pahasti kuorma-auton hyttiin... Vieläkun tuleevat kaks päällä vastaan. Häikäsee vielä enemmän.

Alkaa oleen tosiaan aika kirkkaita nämä nykypyörien valot jo. Kun vertaa tuohon omaan kohta 20 vuotta vanhaan niin on aika huima ero valotehoissa.
Jos ajelee "pääväylillä matka-ajoa" niin yllättävän hyvinhän täällä on porukka huomannut pyörät liikenteessä joissa pitkät päällä!! Etäisyys?? Liian vähän tietenkin kun mopo kyseessä.. Ja sanokaas nyt joku sellainen tilanne milloin vastaantulia joka ei huomaa mopoilian vilkkua kirkkaan ajovalon takia olisi kohtalokasta? Jos se kirkas valo noin ärsyttää niin olet varmasti tullut huomioiduksi liikenteessä. Taajamassa tosin aina lyhyillä..
En ole ainakaan vielä kuullut että joku olisi ajanut ojaan kun päivällä ovat pitkät häikäisset. Eikä niitä pidä muutenkaan tuijottaa
eek.gif
 
Oikein mieltä lämmittää kun lukee tätä viestiketjua.
Asia on näemmä mennyt ymmärrykseen miksi ei pitkillä valoilla ajella.
062802jumpie_prv.gif

erääseen kommenttiin huomio...ei se pahaa tee jos vaikka pikkasen pikiä vilkauttaa tai vaihtaa ajolinjaa kun sivutieltä tulee kotilo luolastaan...ennen kaikkea ennakointi.
sport05.gif
 
Ja sanokaas nyt joku sellainen tilanne milloin vastaantulia joka ei huomaa mopoilian vilkkua kirkkaan ajovalon takia olisi kohtalokasta? Jos se kirkas valo noin ärsyttää niin olet varmasti tullut huomioiduksi liikenteessä. Taajamassa tosin aina lyhyillä..
En ole ainakaan vielä kuullut että joku olisi ajanut ojaan kun päivällä ovat pitkät häikäisset.
Jospa se joka on kääntymässä ei huomais niin ois kiva jos se vastaan tulija ainaski huomais, et tuo pyörä on kääntymässä.

Anteeksi nytten. Ei me olla yksin liikenteessä.
 
No sitten saa kyllä katsoa peiliin jos haluaa syyllistä etsiä! Jos joku ei vastaantulioita näe niin sillon kannattaa lopettaa liikenteessä ajelu kaikilla menopeleillä
033102ass_1_prv.gif
 
Mitenkään pitkiä puolustelematta tätä minäkin olen aina ihmetellyt? Miten ihmeessä voi olla vaarallista jos vilkku ei edestäpäin näkyisikään?
 
tarviskohan alkaa autossakin käyttää pelkästään pitkiä valoja??häikäsy auttas uusmopoilijoita näkemään muun liikenteen?
nixweiss.gif
 
tarviskohan alkaa autossakin käyttää pelkästään pitkiä valoja??häikäsy auttas uusmopoilijoita näkemään muun liikenteen?
nixweiss.gif
Tulihan se sieltä!  
thumbs-up.gif

Ei muita kortteja jäänyt käyttämättä?
Miten olis nää jokerikortit joita on jossain toisessa threadissa aiemmin aina välillä vilauteltu:

"Jotkut on joskus neuvoneet pitämään hanskalokerossa pieniä muttereita joita voi siivota ikkunasta pois jos joku ajelee takana pitkät päällä liian pitkään."

...tai tämä...

"Ainakaan en morjesta motoristille jolla on pitkät päällä."

...tai tämä...

"Pelkkä etujarrun käyttö on pakollista silloin kun ajaa pitkät päällä - koska muutkin tosikuskit tekee niin."

;-))

033102bebe_1_prv.gif
 
Mitenkään pitkiä puolustelematta tätä minäkin olen aina ihmetellyt? Miten ihmeessä voi olla vaarallista jos vilkku ei edestäpäin näkyisikään?
Kyllä minä ainakin oon huojentuneemmalla mielellä, jos näen jo kauempaa, että edessä tuleva aikoo kääntyä mun editse ajokaistani yli. Osaan pikkuisen ennakoida, höllätä kaasua, mahdollisesti jopa valmistautua jarruttamaan, (jää ne pari sekuntia reagointiajasta pois, jos on tarvis) eikä tuu niin helposti "sydäriä", kuin jos ykskaks vaan mopo vilahtaa edestä. Varsinkin jos sattuu, et kääntyjäkään ei pysty arvioimaan mun etäisyyttä huurtuneen visiirin, vasta-auringon tms. takia ja kääntyminen jää viimetippaan.
Ennakointi on kova sana liikenteessä!!!
 
No sitten saa kyllä katsoa peiliin jos haluaa syyllistä etsiä! Jos joku ei vastaantulioita näe niin sillon kannattaa lopettaa liikenteessä ajelu kaikilla menopeleillä
033102ass_1_prv.gif
Olen ehdottomasti samaa samaa mieltä kanssasi. Mutta todennäköisesti he eivät sitä ymmärrä, joten voisi siihen saakka käyttää valoja mopotissakin asetusten mukaisesti ja liikkua sillä asenteella et jokainen muu tielläliikkuja yrittää tappaa.
Ainaski siihen saakka kun valtio alkaa järjestämään pussikuljetuksia tumpeloille ja muillekkin tieliikenteeseen sopimattomille yksilöille.

Useimmat onnettomuudet perustuvat vääriin olettamuksiin ja vääriin tilannearviointiin.
 
Elikkä lähivaloilla ajavaa puolisokea eteen kääntyjä ei huomaa ja pitkillä ajavan etäisyyttä tämä ko. henkilö ei pysty selvittämään . Eteen käännytään siis joka tapauksessa !
27.7 valtatie 11 Porin suuntaan mökille , vastaan tuli 3 mp:tä ja vasemmalle oltiin kääntymässä . Elikkä stopissa oltiin vaimo autolla edessä ja mie pyörällä n. 20m.perässä . Takaa suhahti sininen pikkumersu oikealta ohi ja pysähty alle metrin päähän auton perästä . Taisi mennä naiskuskilta rätingit sekaisin , kun ei tahtonu uudestaan liikkeelle päästä . Siinä oli Vampulan toisinto lähellä , paitsi että pyöriä oli 3 ja niiden takana vielä henkilöauto .
 
tullu muutamia uudempia pyöriä pitkät päällä vastaan niin on häikässy päivälläkin aika pahasti kuorma-auton hyttiin... Vieläkun tuleevat kaks päällä vastaan. Häikäsee vielä enemmän.

Alkaa oleen tosiaan aika kirkkaita nämä nykypyörien valot jo. Kun vertaa tuohon omaan kohta 20 vuotta vanhaan niin on aika huima ero valotehoissa.
Jos ajelee "pääväylillä matka-ajoa" niin yllättävän hyvinhän täällä on porukka huomannut pyörät liikenteessä joissa pitkät päällä!!   Etäisyys??  Liian vähän tietenkin kun mopo kyseessä.. Ja sanokaas nyt joku sellainen tilanne milloin vastaantulia joka ei huomaa mopoilian vilkkua kirkkaan ajovalon takia olisi kohtalokasta?  Jos se kirkas valo noin ärsyttää niin olet varmasti tullut huomioiduksi liikenteessä. Taajamassa tosin aina lyhyillä..
En ole ainakaan vielä kuullut että joku olisi ajanut ojaan kun päivällä ovat pitkät häikäisset. Eikä niitä pidä muutenkaan tuijottaa
eek.gif
+1
Mitenkähän ne ihmiset pärjäävät aurinkoisella ilmalla, jotka sokaistuvat mopon pitkästä valosta  
biggrin.gif
.
Aurinkolasit päähän ja pitkät päälle
062802jumpie_prv.gif
 
Pyörässä on äänimerkki eli töötti huomion keräämiseen. Sitä painelee vastaantulijoiden kohdalla jos noin pelottaa. Pitkät on tarkoitettu pimeälle jotta kuljettaja näkee eteensä
mad.gif
 
Mitenkään pitkiä puolustelematta tätä minäkin olen aina ihmetellyt? Miten ihmeessä voi olla vaarallista jos vilkku ei edestäpäin näkyisikään?
Mopo pitkät päällä ja vilkku vasemmalle kuvittelee autoilijan olevan kauempana tai tulevan hiljempaa kuin tuleekaan. Autoilija puolestaan jatkaa matkaansa muina miehinä, mopo tulossa vastaan, mutta vilkkua ei näy. Sitten mopo kääntyykin suoraan nokan eteen yllättäen ilman ennakkovaroitusta ja autoilija juuri päätteli baanan olevan vapaa. Jos autoilija olisi havainnut vilkun, se ehkä olisi ehtinyt polkaista jarrua sen verran, että mopoilija olisi ehtinyt alta pois.

Nyt sitten voi spekuloida kuinka todennäköistä on, että tällainen tilanne syntyy. Voidaan myös spekuloida kuinka todennäköistä on, että puutavaralastilla olevan rekan perävaunu kaatuu suoraan syliin.
 
Back
Ylös