Jos minulla on kiire, ohitan ja toisaalta, jos takaa tuleva ajaa kovempaa annan mielelläni tietä. Esimerkiksi, tänään iltapäivällä olimme hellasärön kanssa maakuntamatkalla Päijänteen ympäri ja tuolla Sysmän lähellä peräämme "iskeytyi" viisi "pärrää". Siinä sitten matkasimme ryhmänä pitkän tovin, mutta, koska minut oli tavoitettu ja tuntui, että muilla oli selkeästi menohaluja enemmän kuin meillä, (jostain syystä, ryhmän vetäjä ei halunnut tai "kehdannut" ohittaa meitä), poikkesimme P-paikalle ja takaa tullut ryhmä jatkoi ohitse..... ja katosi sitten kyllä nopeasti näkyvistä. (Terveisiä ryhmälle jos lukevat, varmasti tunnistavat ). Eihän kukaan halua roikkua kotilonkaan peesissä hienolla mutkatiellä vai mitä? Joten miksi ajaa halujensa vastaisesti toisen motoristinkaan takia. Hienoa on kyllä sekin, kun tuolla tienpäällä muodostuu muutaman pyörän porukka, Tavoitettuaan edellä ajavan jäädään peesiin ja siinä sitten ajellaan porukassa tuntematta kukaan toisiaan tai toistensa määränpäätä, mutta ollaan samaa porukkaa....... sitä ei kotilokuski ikinä ymmärrä.