Meinas käydä tossa n. tunti sitten huonosti... Olin ajelemassa tuolla Klake/Vihti suunnalla ja tulin Porin tietä Stadiin päin Siippoon Nesteen kohdalle, siitä ajattelin kääntyä Nummelaan päin KT 25 pitkin. Elikkä vilkku päälle vasemmalle, 25:lle kääntyvälle kaistalle, vaihdoin kaistaa ja näin vastaantulevan Hiacen (vilkkua en huomannut). vilkaisin oikealle Vihtiin vievää tietä ja ajattelin että tuosta vois joskus ajaa, katse eteenpäin ja Hiace on edessäni puoliksi mun kaistalla. Paniikkijarru ja refleksi väistö oikeaan. Onneksi Hiace kuski oli myös lyönyt liinat kiinni (oli siis nyt pysähdyksissä mun kaistalla). Tilanne meni ohi niin nopeesti että en edes tajunnut pysähtyä (tai lähteä edes sen perään tappamaan sitä
) Käännyin KT 25 ja pysähdyin dösäpysäkille rauhoittumaan kun kätöset tärisi jonkun verran. Katselin siinä ko. risteysaluetta ja huomasin että kääntyvältä kaistalta on risteys myös nesteen pihaan. Hiace kuski ilmeisesti luuli että olen kääntymässä tankille ja päätti jouduttaa Vihtiin kääntyvää liikennettä (jota ei kylläkään ollut) ja puikata tien yli reippaasti.
Onneksi ei käynyt mitään mutta sitä aloin pohtimaan että miten muut toimivat (tai mitä liikennesäännöt sanovat) tuollaisessa tilanteessa? Ainakin samalla tavalla liikenne on ohjattu Matinkylästä länsiväylälle tullessa... Kukaanhan ei varmaan saisi ennakoida noissa mutta varmaan useat niin tekevät?
Noh ajot onneksi jatkuu ja täytyy toivoa että vähän jäi tuuria illan lottokierrokselle
Ja toisaalta jos joku tuntee ko. kuskin niin voisi vinkata että olis erittäin ystävällistä tarjota kalsarin pesuapua