Nyt on ollut Nuviz noin viikon käytössä. Tosin testirata on vielä vähän vaiheessa. Mutta hyvää alkua.
Aikaisemmat laitteet:
Normaalisti, kun ajelen kadulla navina toimii 660 Garmin, johon on puhelin ja Sena 20 kytketty. Navissa on muistikortti, jossa on musiikkia, jolloin musiikin operointi on helppoa. Kuvaamiset olen hoitanut Gopro Hero 3:lla. Silloin, kun emäntä istuu tarakalla kommunikointi hoituu Senan välityksellä ja käsitaputuksin.
Nuviz...
Ensin kun sain laitteen käteen ajattelin: Tämä kypärään? Älkää viitsikö naurattaa. Laitehan painaa saman verran kuin mun kypärä.
No koska kaikkea pitää kokeilla, niin rupesin asentelemaan laitetta kypärään.
Ohjeen mukaan laite pitäisi olla silmän kanssa samassa linjassa, mutta se ei Schuberthissa onnistu, koska ilmanottojutskat ovat edessä. Vaikka läpät ja ritilä eivät olisi tiellä, niin kiinnitystarra tulee niin kaarevaan paikkaan, ettei pysyisi paikallaan. Vaimon Shoein asettuisi puolihuolimattomalla heitolla.
Vaikka laitetta ottaa puolitoista senttiä sivuun, niin leukaosa on niin kaareva, että siihen pitää askarrella jotain tukea. Kun kurkkasin laatikkoon tarkemmin, niin Nuvizin jätkät olivat ilmaisesti ajatelleet asiaa. Siellä laatikossa oli yksi tarralappu lisää. Siitä vaan leikkasin pätkiä ja tein tasaisen paikan laitteen kiinnityspalikalle. Nyt puuttui enää kaken paikka pyörään ja homma redi.
Kotarissa on hätävilkkujen kytkimen vieressä paikka, johon kake sopii ihan heittämällä - tosin jälkeen päin ajatellen kake olisi pitänyt laittaa 90 astetta eri asentoon, niin peukku olisi osunut helpommin kameranappiin.
Nyt enää akku paikoilleen ja patteri kakeen ja menoksi. Akku on muuten aika pitkälti samanlainen kuin omassa sähkösauhussa. Onpahan vara akut matkassa puolin ja toisin.
Laite päälle ja testaamaan. Äh, ei laitteessa olekaan karttoja valmiina ja puhelimenkin haluaa vielä pariksi. No ei muuta kuin hanskat pois ja puhelin käteen ja räpläämään. 15 min ja homma redi. Jopa tämmöiseltä tekniikan ihmemieheltä.
Näyttö on yllättävän selkeä, vaikka on noin pieni. Teiden nimet ovat vähän sumeat, mutta on optikkokäynnistäkin tovi vierähtänyt. Zuumi pelastaa tässäkin ja kakella vielä erinomaisen helppo operoida.
Pyörässä on nyt tankki täynnä niin minne menisi? Öö, miten tähän laitetaan navikoinnin osoite? Ei muuta kuin puhelin taas esiin.
Ilmeisesti olisi pitänyt lukea ohjeita vähän, mutta se on sama kuin lukisi ennen elokuvaa miten elokuva loppuu.
Laitteessa ei näköjään ole varsinaista "mene tänne kohtaa", vaan kohteet pitää suunnitella reittinä puhelimella, eli nykyinen sijainti naps ja määränpää naps. Sitten sovellus siirtää sen laitteeseen. Opastus päälle ja menoksi.
Reitin teko puhelimella on todella helppoa, jos vertaa vaikka 660:een. Ainut miinus on,että pitää olla puhelimessa netti päällä. Suomessa se nyt ei haittaa, Italian vuoristossa saattaa haitata. Jos ei ole nettiä, niin ei aseteta määränpäätäkään.
Pätkä motaria paljastaa, että laitteen painon/koon tuskin huomaa. Laitteen painon/koon huomaa ainoastaan, kun kääntää päätä kaistan vaihdossa, ja silloinkin vain, kun palaa omalle kaistalle.
Positiivinen yllätys. Vaikka aurinko paistaa mistä, niin navin kartan ja näytön tiedot näkee ihan selkeästi. Micrassa tytöt varmaan ihmetteli mitä tuo touhuaa kun pää heiluu liikennevaloissa sinne ja tänne.
Laitteen äänet on mulla kytketty Senaan, koska nuvizissa ei ole intercomia. Laitteen mukana tulee kuulokkeet ja mikki. Mutta Sena saa jäädä toistaiseksi. Laitteen volumen säätö on vähän hämäävä tämmöiselle yksinkertaiselle miehelle. Kun tietää, mistä äänet saa säätää, niin ohjeet ja musiikki kuuluu hyvin, vaikka Saksan baanalla. Kaikki äänet on säädettävissä erikseen.
Ajelen Hepojoen tiellä. Kameran testaus. Valikosta ei löydy kameraa, mutta kun kaken kameranappia painaa, niin oikeaan alakulmaan tulee ikoni ja näyttöön tulee kameran näkymä. Kuvan se ottaa, kun painaa nappia uudelleen. Valokuvat siirtyy automaakisesti myös puhelimen muistiin. Kätevää.
Ihmetystä aiheuttaa laitteen ihmeellinen piipitys. Puhelimeen ei tullut viestiä. Se ei soi? Mitä h#vettiä. Pakko pysähtyä. Mutta sitten ei kuulu mitään. Taas liikkeelle ja piipitys alkaa. Yritä tässä nyt sitten. Shellin pihaan ja kahvia. Hetken jo arvon että pitääkö ottaa käyttöohjeet esiin. No, jos katsoo, että onko puhelimen äpissä jotain apua.
Ylinopeus hälytin?! Tottakai se oli päällä, ja koska säädetty nollaan, niin hälyttää jokaiseen alamäkeen. Näköjään säätö on kahdessa osassa yli 80 km/h ja alle erikseen. Säädin alle 80 hälytykset +1 km/h ja yli 80 +2 km/h, niin loppui piipitys. Hyvä tuo hälytin, kun sakot on mitä on, ja voi säätää sitten kukkaron ja korttitarpeen mukaan. Tosin kestääkö Suomen talous. https://photos.app.goo.gl/EdsjvpupuM0qcA6z2
Ajellessa tuo nopeusnäyttö ja nopeusrajoituksen näyttö on todella hyvä. Vielä kun navi on päällä, niin etäisyys risteykseen ja kumpaan suuntaan kääntyy, on näkyvissä. Mielestäni äänikomennot tulee oikea-aikaisemmin kuin 660:ssa. Jos Nuviziin saisi soimaan muistikortille tallennetut mp3:t, niin olisi aivan loistava, mutta nyt en niitä ainakaan onnistunut soittamaan.
Jatkuu...
Edit jos joku osaa laitta tuon valokuvan näkyviin niin olisin kovin kiitollinen Modet