Poliisi: Metalli*puomiin törmänneen 19-vuotiaan moottori*pyörän valot eivät toimineet
Taipalsaari|Nuori moottoripyöräilijä törmäsi lauantai-iltana metallipuomiin koulun pihalla. Poliisin mukaan moottoripyörässä ei ollut onnettomuus*hetkellä toimivia ajovaloja.
Saimaanharjun koulu Taipalsaarella. Kuva: Taipalsaaren kunta
Tiia Etelämäki HS
15:00
Poliisi on edennyt Etelä-Karjalan Taipalsaarella sattuneen onnettomuuden tutkinnassa. 19-vuotias moottoripyöräilijä kuoli viime lauantaina törmättyään Saimaanharjun koulun pihalla olleeseen metallipuomiin.
Kaakkois-Suomen poliisilaitos tiedottaa poliisin muodostaneen kokonaiskuvan tapahtuneesta. Lappeenrantalainen kuljettaja törmäsi kevyen*liikenteenväylällä olleeseen metallipuomiin vähän kello 23 jälkeen.
Illan hämärtyessä kuljettaja ei ollut poliisin mukaan havainnut puomia ajoissa, sillä moottoripyörässä ei ollut onnettomuushetkellä toimivia ajovaloja. Poliisi katsoo, että kuljettaja ei myöskään ulkopaikkakuntalaisena tiennyt puomista.
Kevyen*liikenteenväylä oli merkitty liikennemerkillä, joka kieltää väylällä ajamisen moottorikäyttöisellä ajoneuvolla. Metallipuomissa oli myös heijastetarrat.
Poliisin mukaan väylä on valaistu, mutta juuri puomin kohdalla ei katuvaloja ole. Katuvalot olivat poliisin mukaan onnettomuuden tapahtuessa toiminnassa. Moottoripyörän nopeuden arvioidaan olleen törmäyshetkellä vähintään 50 kilometriä tunnissa.
Tutkinnanjohtaja, rikosylikonstaapeli Mika Nykänen kertoo poliisin tiistaisessa tiedotteessa, että poliisi on päässyt kuulemaan todistajia ja käymään läpi alueen valvontakameratallenteita. Näiden avulla poliisi on pystynyt luomaan kokonaiskuvan onnettomuutta edeltävistä tapahtumista.
Kaakkois-Suomen poliisilaitos pyysi maanantaina silminnäkijöiltä havaintoja onnettomuudesta ja koulun lähistöllä pidetyistä mahdollisista kilpa-ajoista. Poliisilla ei ole viitteitä siitä, että onnettomuutta olisi edeltänyt kilpa-ajoa tai muuta vastaavaa toimintaa. Myöskään alkoholilla ei epäillä olevan osuutta onnettomuuteen.
Silminnäkijöitä onnettomuudella ei poliisin tietojen mukaan ole. Onnettomuudessa kuolleen moottoripyöräilijän tiedetään olleen yksin liikkeellä.
Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana. Asia ei etene syyteharkintaan.