• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Nuoret kulj. aiheuttavat 1/4 kuolonkolareista

Eikö kannattaisi ennemmin keskittyä todellisiin ongelmiin, joissa näitä turhia kuolemia tulee moninkertaisesti? Vai onko se niin hauskaa maalailla piruja seinälle ja murehtia asioita, vaikkei olisi aihettakaan? Suomessa menee liian hyvin, kun pitää ihan miettimällä miettiä ja keksiä ongelmia..
Onko se sinusta jotenkin aivan tavatonta, että mp-aiheisella foorumilla keskustellaan nimenomaan moottoripyörällä ajoon liittyvistä riskeistä, ja keuhkoahtauman, masennuksen tai alkoholismin riskejä ruoditaan jossain muualla?

Tämä myös lienee yksi niitä harvoja paikkoja, missä joillekin (ei tosin tietenkään kaikille) voi olla edes teoriassa mahdollista yrittää puhua hieman järkeä mukaan niihin ajohommiinsa.

Ja vaikka se toki on tiedossa, että tässä maassa ryyppää tai tupakoi itsensä hengiltä, tai ihan vaan vetää ranteet auki paljon suurempi määrä ihmisiä kuin moottoripyörällä ajaessa kuolee, niin ei se silti muuta mihinkään sitä tosiasiaa, että jokainen näistäkin kuolemista on iso tragedia ainakin omaisille. Monesti näissä vieläpä kuolee nuoria ja muuten täysin terveitä ihmisiä, joilla olisi ollut koko elämä edessään.

Vielä yksi pointti: media tarttuu motoristien ajamiin reippaisiin ylinopeuksiin sekä myös kuolemantapauksiin ainakin 10 kertaa helpommin ja suuremmalla palstatilalla kuin esim. autoilijoiden täysin vastaaviin suorituksiin. Eli paljon vähemmillä hölmöilyillä meidän on mahdollista tehdä itsestämme valtiovallan silmätikkuja. Oli se sitten oikein tai väärin, mutta niin se vaan on.
Sitä en ymmärrä että pari tyyppiä kirjoittaa tänne jokapäivä tämmöistä "turvallisuus" propagandaa,mikä ei aiheuta kuin eipäs/juupas vääntöä,onko nämä henkilöt trolleja vai elävätkö ne jossain omassa utopiassa missä kukaan ei kuole tai loukkaannu? Vahvasti tuntuu siltä että akateemisesti koulutetut ovat löytäneet moottoripyörät,kun jutut on tätä insinööri kamaa.Jeesustelijoiden on turha ottaa puheeksi että se kuolonkolari on jonkun perheen tragedia kun se asia on ITSESTÄÄNSELVÄ,sääliksi käy niitä läheisiä mitkä lukee näitä kukkahattujen kommentteja,Darvinista,sitä saa mitä tilaa, aivan oikein sille yms. Huolehtikaa itsestänne ja perheistänne niin paljon kuin olette huolestuneet muitten motoristien maineesta,vakuutuksien noususta ja ajo-tavoista, niin voisi kaikilla olla "kivempaa"
 
Hah, onneksi sun mielipide ei kiinnosta **skaakaan. Kukkahattujen moralisointi on niin paksua tekopyhää sitä itseään (**skaa).

Ajakaa te sitä max +10% ja asentakaa ihmeessä pyöriinne ne nopeusrajoittimet. Me muut nautimme prätkäilystä ja ajamme reippaasti jos huvittaa, sopivissa paikoissa. Muutoinkin veikkaan muiden ottavan elämän huomattavasti rennommin kuin kukkahatut ottavat  
033102beer_1_prv.gif


Eli tuon verran sait meikäläisen miettimään  
062802jumpie_prv.gif
Taitaa mielipiteeni kiinnostaa kuitenkin sen verran, että vaivaudut vastaamaan.

Joo, ei sellaista tyyppiä voikaan saada miettimään, joka tietää jo kaiken.

Se on muuten erikoinen oletus, että jos sitä on ns.Kukkahattu, niin silloin ei osaa ajaa, ja jos sitä on ns.Vetomies, niin silloin osaa ajaa. Ehkä hitusen polarisoitunut jaottelu, eikö? Ja ehkä ihmisillä on erilaisia käsityksiä myös siitä, mitä se ajotaito noin laajemmin pitää sisällään.

Ai niin, ja sitten kun edellinen vielä muistetaan laittaa rinnakkain sen väitteenne kanssa, että juuri Kukkahatut ovat se ryhmä, joka näkee asiat täysin mustavalkoisina, kun taas Vetomiehillä on kyky erottaa niitä värisävyjä, niin sittenhän asia onkin pihvi. Aamen.
**ttuillakseni vastasin, koska tiedän miten jäykkää porukkaa kukkiset ovat
033102beer_1_prv.gif


Kukkahattu ja vetomies -nimitykset tulee asenteesta, ei ajotaidosta. Kukkahatut esim. moralisoivat muiden ylinopeuksia, vaikka ajaisivat itsekin. Lisäksi maalailevat piruja seinälle olemattomista ongelmista.

Eli kukkahattu on jäykkä ihminen, jolla on jäykät elämänasenteet. Moralisoidaan ja murehditaan turhasta. Kannattaisi ottaa vähän rennommin, ja jos jostain murehtii, niin ennemmin kannattaisi keskittää energiansa ihan todellisiin ongelmiin.
 
80 km/h lätkä kaikille alle 25 vuotiaille kuskeille olisi kyllä hyvä. Toisille näyttämisen tarve vähenee kummasti kun on lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä.
Näin voitaisiin ehkä estää ainakin osa TYHMYYDESTÄ johtuvista kuolemantapauksista.
Ehkä näyttämisenhalu vähenee vanhemmiten, mutta entäs jos haluaa yli kolmikymppisenäkin ajaa välillä reippaammin? Kuten esimerkiksi meikäläinenkin..
 
Tylyttäjää sen verran komppaan, että minäkin olisin enemmän huolestunut nuorten lisääntyneistä päihde- ja mielenterveysongelmista kuin noista kuolonkolareista.
Noiden asioiden hoito saattaa jopa edistää liikenneturvallisuutta. Näytti alkomahooli näyttelevän merkittävää osaa tuossa tilastossa. Vähän kaikkea pitää tehdä, yhdellä konstilla ei kokonaisuutta voi ohjailla.

Pitäisi olla lohtupipari-palvelu. Taas oli joku 14-v. jannu mätkinyt toista turpiin pesismailalla. Oli harmittanut ongelmat tyttöystävän kanssa. Ei varmaan olis mätkinyt jos olisi ollut tuommoinen vaihtoehto tarjolla.
 
Eli kukkahattu on jäykkä ihminen, jolla on jäykät elämänasenteet. Moralisoidaan ja murehditaan turhasta. Kannattaisi ottaa vähän rennommin, ja jos jostain murehtii, niin ennemmin kannattaisi keskittää energiansa ihan todellisiin ongelmiin.
Taidat tehdä aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä ihmisten luonteista ja elämäntavoista, perustuen joihinkin pikku kirjoituksiin internetissä? Ehkäpä en viime kädessä kuitenkaan stressaa muiden asioista niin paljon kuin esität. Ihmisillä saattaa sitäpaitsi olla elämässään muutakin kuin vain tämä harrastus.

Oikeastaan se on minulle ihan yksi ja sama, miten ajelette, niin kauan kuin se ei tarkoita jotain yltiöpäisiä juttuja esim. vilkkaan liikenteen seassa, tai tiheästi rakennetuilla taajama-alueilla ym. tyhmissä paikoissa. Sellaiset joutaa yksiselitteisesti pois.

Ja se nuorten kuskien yllyttäminen ei ehkä ole kaikista fiksuin idea, koska se voi kostautua jollekin, joka ei olekaan vielä ihan niin Vetomies kuin sinä. Mutta teet toki silläkin saralla ihan niinkuin parhaaksi näet.
 
Ja se nuorten kuskien yllyttäminen ei ehkä ole kaikista fiksuin idea, koska se voi kostautua jollekin, joka ei olekaan vielä ihan niin Vetomies kuin sinä. Mutta teet toki silläkin saralla ihan niinkuin parhaaksi näet.
Myöskään nuorille valehteleminen "valistuksen" nimissä ei ole fiksu idea. Huomatessaan tulleensa huijatuiksi he eivät enää usko mitään, mitä heille sanoo, vaikka sattuisi olemaan oikeassakin.
 
**ttuillakseni vastasin
Jos nyt jotain haluaisin sinulle sanoa, niin tuota harrastat monessa topikissa (lähes aihe kuin aihe), mielestäni voisit hieman harkitsevaisemmin sitä tehdä (jos nyt ylipäänsä on edes ihan pakko).

Kun sulla kuitenkin on ihan oikeatakin asiaa kirjoitettuna.

Turvallisia ajeluja.
 
Myöskään nuorille valehteleminen "valistuksen" nimissä ei ole fiksu idea. Huomatessaan tulleensa huijatuiksi he eivät enää usko mitään, mitä heille sanoo, vaikka sattuisi olemaan oikeassakin.
Totta, ei pidä valehdella, se vie luottamuksen kaikkiin asioihin.

Potentiaalisesti kaikista tuhoisinta on silti se, jos joku vaikutteille altis nuori, jolla löytyy sitä tahtoa vielä huimasti enemmän kuin taitoa, saa täältä luettuaan päähänsä, että ei nämä 200-300 vauhdit ole mitään, ja kyllä ne hyvin hoituu kun on vaan tarkkana. Se voi joltain oikeasti taitavalta vieläpä hoituakin, mutta ei välttämättä häneltä, ja asian käytyä ilmi on harvemmin enää mitään tehtävissä.

Tänäkin kesänä on kuitenkin useita motoristeja kuollut ihan puhtaasti vaan siihen virheeseen, että on ajettu omiin taitoihin nähden ylikovaa. Esimerkiksi puhelintolpan katkaisemiseen moottoripyörän avulla vaaditaan pikkuisen kovempaa vauhtia kuin mitä siinä pyöreässä lätkässä on lukenut.
 
yhdenkään omaisen tuskaa ei helpota tieto, että jossakin muualla menehtyy vielä enempi vastaavalla tavalla.
varsinkin jos kyseessä "ei todellisen ongelman" aiheuttama menehtyminen/vammautuminen.
Eikö se ole raskasta elää kaikista välittäen ja kaikista huolehtien, muiden murheita murehtien? Vai mahtaako näiden "yltiö-empaattisten" myötätunto olla jotenkin valikoivaa ja poliittista...
 
Tähän asti tulleet mielipiteet ovat valtaosin koko asian väheksyntää.
Juu juu...on isompiakin huolia, myös minulla. Mutta ei kai kukaan ole sitä mieltä, että liikenne olisi vielä liian turvallista? Kai pikkuongelmatkin ansaitsevat pohdintaa. Minusta jos jollain keinoilla säästetään yksikin henki, satsaus on osunut oikein. On helppo sanoa, että itsemurhissa tai sukellusonnettomuuksissa kuolee enemmän ja siksi niihin pitää puuttua enemmän ja jättää mopoilun turvallistaminen sentakia vähemmälle.
Minusta täällä emme voi parantaa koko elämän kirjoa mutta juuri tällä foorumilla ja juuri tässä sen osiossa voimme keskittyä vain tähän kapeaan sektoriin. Olkoon liikenneturvallisuus kuinka merkityksetön tahansa(joidenkin mielestä), se koskee kuitenkin meitä kaikkia. Me kaikki emme sukella, emme kaikki laskettele, emme kaikki vuorikiipeile emmekä me kaikki aja prätkällä radallakaan mutta liikenteessä pitää selviytyä heikoimpienkin ja kyllä se totuus on, että ratkaisut joudutaan tekemään sieltä heikoimpien vinkkelistä. Siinä nämä peräänkuulutetut "vetomiesoikeudet" ovat ja joutavat mielestäni olla kevyttä kamaa. Jos näillä keskusteluilla saadaan yksikään vaikkapa edes läheltäpititilanne vähemmäksi, on se parempi, kuin ei mitään. Jaa että mitenkö? No jos jonkun varovaisuus kasvaa hitusen verran tai joku saa inspiraation mennä vaikkapa ennakoivan ajon kurssille niin sitä kautta se tulos tulee.
Aloittaessani tämän osion, odotin rakentavia ehdotuksia em. näkökulmasta. Tällä kertaa en halunnut provoilla ja kuitenkin provosoitumista on nähtävissä.
Turvallisuusehdotuksia please!
 
Turvallisuusehdotuksia please!
Haluatko vähentää ryyppäämistä vai itsetuhoista käytöstä liikenteessä?

Esimerkiksi jälkimmäiseen nykyisin käytetyt lääkkeet, eli pesäpallomaila, sakko, kamera, kyttäys ja vittuilu, eivät ole paras mahdollinen ratkaisu.

Eivätkä ne auta kovin paljon edes alkoholiongelmaan.

Toimiva lääke olisi sen sijaan elää siten, että on elämäänsä tyytyväinen. Pitäisikö tästä määrätä laki, ja asettaa poliisi valvomaan lain toteutusta?
idea3.gif
 
Toisia moralisoimatta, koska en ole kenenkään moraalin tai muunkaan valvoja, en voi kun hämmästellä mitä muutamien päässä liikkuu tuolla liikenteen seassa. Olen toki itsekin ajanut kovaa, mutta jotenkin on aina ollut tiedossa se missä niin voi tehdä, ja seuraamukset jos jotain sattuu. Onneksi ei ole vielä edes kaaduttu, ja onnistuneesti väistelty eräitäkin töpeksijöitä.
Mutta ei todellakaan mahdu kaaliin, mitä joku kuvittelee näyttävänsä, vetämällä tuppi nurin keskellä kaupunkia ja vieläpä 40 alueella. On aivan sama mikä vaihde päällä, satasen ne menee ykkösellä melkein kaikki, jos pelkistä äänistä nopeutta päättelee.
Tässä muutamana iltana kuulostellu yhtäkin huimapäätä, kunnes ääni sitten loppui. Seuraavan päivän aviisista sitten selvisi se syykin outoon hiljaisuuteen. Siellä ne mustat pitkät kumikäärmeet pikkuhiljaa hiipuvat sateen piiskaamasta asfaltista, vieden näiden sankarien uroteot viemäriverkostoon.
Ja sama se mikä väline. Autolla saavat vielä suurempaa tuhoa aikaan, vaikka nopeudessa jäävätkin alakynteen.
Eipä noihin tapauksiin mikään auta, ei puhe, valistus, ei niin mikään. Se mikä auttaa on, muodostuu sitten liian monelle pysyväksi haitaksi koko loppuelämäkseen. Ellei satu olemaan niin onnekas ettei tarvi kitua ja surkutella tyhmyyttään.
 
Turvallisuusehdotuksia tai niiden yrityksiä:

- Turvavyön käyttöä ja rattijuoppoja ruotivia mainoskampanjoita voisi lisätä.

- Rattijuoppoudesta kovemmat sanktiot ja ajoneuvon menetys uusijoille. Nuoren kuskin kohdalla, alle 25v pakollinen keskusteluaika lääkärin/päihdeneuvoja/psykologin kanssa, ilman ei korttia takaisin ollenkaan.

- Ajokoulutukseen lisää positiivista asennekasvatusta.

- Rattijuopoille ja ilman turvävyötä ajaneille pakollinen kukkahattuluento, jossa .Orgin kuukauden virallinen kukkis pitää kahden tunnin luennon aiheesta "Liikenne on kauhea paikka".

tounge.gif
 
Kupletin juonena Vetomiesosastolla tuntuu kuitenkin olevan loppujen lopuksi ei suinkaan liikenneturvallisuuden parantaminen oikeasti, vaan se, että he saisivat laillisesti pitää enemmän hauskaa liikenteessä, ja saatavat sakot olisivat pienempiä, kun ne ovat nyt kohtuuttomia.

Aika vähänlaisesti on herunut mitään oikeasti rakentavia ehdotuksia, miten tämä systeemi saataisiin paremmin toimivaksi. Jos siis pidetään oletuksena, että Vetomiehet eivät edelleenkään olisi yksin tuolla tien päällä.

On se sitten hyvä tai huono asia, niin joka tapauksessa meininki näissä asioissa tulee täällä menemään tulevaisuudessa vain tiukempaan suuntaan. Meillä tullaan näissä asioissa muita länsimaita vähän jäljessä, ja monessa niistä ollaan jo seuraavalla tasolla. Ja toki myös Vetomiesten kapinahenkeen kuuluva kissa ja hiiri-leikki jatkuu, entistä tiukemmista rangaistuksista sitten ehkä vaan itketään vielä suurempaan ääneen.
 
Kupletin juonena Vetomiesosastolla tuntuu kuitenkin olevan loppujen lopuksi ei suinkaan liikenneturvallisuuden parantaminen oikeasti, vaan se, että he saisivat laillisesti pitää enemmän hauskaa liikenteessä, ja saatavat sakot olisivat pienempiä, kun ne ovat nyt kohtuuttomia.
Ymmärrän tuskasi siitä, että jollain on hauskaa, enkä lainkaan halua vähätellä sen sinulle aiheuttamia kärsimyksiä.

Toisaalta kuitenkin hauskanpito on mukavaa. Kannattaa joskus varovasti kokeilla, niin ehkä ymmärrät mistä on kysymys.
 
Kupletin juonena Vetomiesosastolla tuntuu kuitenkin olevan loppujen lopuksi ei suinkaan liikenneturvallisuuden parantaminen oikeasti, vaan se, että he saisivat laillisesti pitää enemmän hauskaa liikenteessä, ja saatavat sakot olisivat pienempiä, kun ne ovat nyt kohtuuttomia.
Ymmärrän tuskasi siitä, että jollain on hauskaa, enkä lainkaan halua vähätellä sen sinulle aiheuttamia kärsimyksiä.

Toisaalta kuitenkin hauskanpito on mukavaa. Kannattaa joskus varovasti kokeilla, niin ehkä ymmärrät mistä on kysymys.
Ehkä voi olla useampia tapoja pitää hauskaa, ehkä muut voivat nauttia erilaisesta "hauskastakin".

Ihmettelen ettei kukaan ole ottanut esiin kaluston sopivuutta Suomen tiestöön/rajoituksiin. Ymmärrän pirun hyvin että huippukyykyllä ei ole kivaa jurrata 80km/h, omalla ritsacustomilla taas kyyti on parhaimmillaan 80-100 vauhdeissa. Eli olisiko vetomies sittenkin tehnyt virheen ja ostanut olosuhteisiin sopimattoman kulkupelin? En minäkään osta Ferraria peltoautoksi tai traktoria maantie-ajoon.

Niin tai näin, minä lähden nyt pitämään hauskaa... ensin jurnuttelen mopolla mutkaisia teitä, kukka kypärään liimattuna ja 90km/h lasissa. Kotiin päästyäni korkkaan muutaman lapparin, lähden kylille kiusaamaan naisimmeisiä ja rikon lakiakin... Aion nimittäin esiintyä päihtyneenä julkisella paikalla.
033102beer_1_prv.gif
 
Ääriryhmät ovat "syvältä", olipa kyse sitten uskonnosta, politiikasta tai vaikka vain jostakin "harrastuksesta". Ja tietysti on ihmistyyppi, jonka jäsenet kuvittelevat olevansa kaikkien muitten yläpuolella. Jokainen miettiköön omassa päässään mihin ryhmään kuuluu ja ennen kaikkea MIKSI.
062802moto_prv.gif
 
Niin kauan, kun teillä sallitaan liikkuminen millä tahansa laitteilla, tulee jonkun verran kuolonuhreja. Se vain pitää hyväksyä, tai sitten kieltää tielläliikkuminen kokonaan.
Vaikka nämä foorumin kovimmat vetomiehet minut varmaan kukkahatuksi joissakin asioissa ehkä luokittelisivatkin niin tästä asiasta olen samaa mieltä.

Suomessa mennään aika hyvillä lukemilla näissä, kunhan pysyttäisiin vaikka suurinpiirtein samoissa lukemissa. Ainahan voi yrittää jotain tehdä mutta se nyt vain on fakta että ne samat reikäpäät siellä ajelee ryteikkö tutissen tai naapurin kakaroiden yli vaikka niihin yrittäisi miten vaikuttaa. Sille vaan ei voi mitään, ainut tapa olisi ehkä tunnistaa nämä reikäpäät murkkuiässä ja pistää jonnekin lukkojen taakse missä eivät pääse toteuttamaan itseään, kunnes järki on kasvanut jollekin siedettävälle tasolle.

Vai mitä niille voi muka tehdä?
nixweiss.gif


edit: Olen myös sitäkin mieltä että jokainen kuollut on liikaa, mutta kun sille ei voi mitään niin ei voi.
 
Kupletin juonena Vetomiesosastolla tuntuu kuitenkin olevan loppujen lopuksi ei suinkaan liikenneturvallisuuden parantaminen oikeasti, vaan se, että he saisivat laillisesti pitää enemmän hauskaa liikenteessä, ja saatavat sakot olisivat pienempiä, kun ne ovat nyt kohtuuttomia.
Ymmärrän tuskasi siitä, että jollain on hauskaa, enkä lainkaan halua vähätellä sen sinulle aiheuttamia kärsimyksiä.

Toisaalta kuitenkin hauskanpito on mukavaa. Kannattaa joskus varovasti kokeilla, niin ehkä ymmärrät mistä on kysymys.
Jos oikeen yrität unohtaa sen oman moottoripyörän pariksi sekunniksi ja mietit jotta miten se yksikin kuollut voi olla liikaa jos se sattuu sun omalle kohdalles. Se voi olla sun paras kaveri, muija, skidi joka jää suojatiella auton alle tjs. Muuttuuko liikennekuolemat yhtään konkreettisemmaksi kuin ne tuhat sepelvaltimotautiin kuolevaa? Jos ei niin voihan täältä orgistä tulla koko vetomiesporukka sinne sun frendin funeraaleihin nauramaan ja potkimaan kiviä montunreunalle kikottaen samalla jotta alkoholisteja sentään kuolee vielä enemmän!!

Sä ajattelet monia asioita niin kaukaisina ja et tajua jotta ne voi huomenna olla sullekkin tätä päivää. Yksikin kuolema liikenteessä on liikaa, niihin on niin paljon helpompi vaikuttaa kuin perinnöllisiin sairauksiin tjs. Mutta joo, niin kauan kun sitä ei näe / koe tai osaa kuvitella lähelle tapahtuvaksi niin varmaan aivan sama.
 
Ymmärrän tuskasi siitä, että jollain on hauskaa, enkä lainkaan halua vähätellä sen sinulle aiheuttamia kärsimyksiä.

Toisaalta kuitenkin hauskanpito on mukavaa. Kannattaa joskus varovasti kokeilla, niin ehkä ymmärrät mistä on kysymys.
Hyvä kun myönnät Vetomiesten puolesta sen, mistä tässä valituksessa oikeasti on kysymys.

Ihan suht mukavasti on tässä pärjätty mp-kuskina 90-luvun alusta, sekä sinä aikana myös jokusen vuoden etelämpänä, läpivuotiset ajokelit tarjoavissa maissa asustelleena. Radallakin kyllä käyn silloin tällöin, en tosin mitenkään hampaat irvessä vetämässä, mutta ihan omaksi iloksi. Enduroakin käyn aina välillä ajamassa, siihen vain tuntuu nykyjään löytyvän hävyttömän vähän aikaa.

En silti elättele mitään turhia luuloja siitä omasta ajotaidon tasostani, kuten täällä näyttää olevan suht yleistä. Sanotaanko kuitenkin, että pärjään tuolla yleensä ihan ookoo, en ole kenenkään tientukkeena, ja toisaalta olen päässyt ihan järjellisiä nopeuksia käyttäen aina perille. Ihan mukavaakin on monesti ollut. Jos se on Kukkahattuilua, niin sitten taidan kuulua siihen ryhmään.
 
Back
Ylös