Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Voin myöntää että itselleni on käynyt täsmälleen samoin. Liian vähän vauhtia ja tiukassa käännöksessä pyörä sammui ja sain laskettua hellästi kyljelleen. Vaurioita ei onneksi syntynyt. Myöhemmin ajo-opettaja ajoi risteyksessä meikäläisen perään, rekkarin teline vähän vääntyi mutta onneksi en kaatunutOonko ainoa mies joka uskaltaa sanoa että kaadoin myös autokoulun pyöräntästä on niin monta vuotta että uskallan tunnustaa
Hiljaisessa vauhdissa käänsin harjoituksissa turhan tiukasti niin ykspyttynen bemari päätti sammua niin siihenhän se töksähti.
Autokoulun opettaja sanoi kannustavasti että pyöräkoulussa on ollut ties mitä vanhoja akkoja eikä nekään oo kaatuneet tällä .. =P
Mopo selvisi ilman vaurioita, jotkut suojaraudat siinä taisi olla
Hahah tää oli hyvä![]()
Nää on niin hauskoja et kerrotaampa toinenkin:
Pari vuotta sit kevätaikaan poltteli jo pirusti ajamaan vaikka pihalla oli sohjoa vaaksan verran ja tietkin osittain jäässä. Z750 Kawa tallissa tulille ja lämmittelin konetta nokka aukioleville parioville päin. Pakkohan siinä oli "testimielessä" kokeilla josko pihalla pysyisi ihan hiljaisella vauhdilla ajamaan pikkulenkin... Noh, kytkin pohjaan ja välikaasulla ykkönen päälle.. ja mitä Vittua?? Kawa lähti kuin koronanappula kohti ulko-ovia kuskin roikkuessa koivet suorana stongassa ja vasen käsi kouristuksenomaisesti kytkintä vetäen. !
Kotilo oli parkissa tallin edessä ja justjajust sain kammettua kawan kotilon etukulman ohi ainoastaan vasemman polven kolahtaessa vittumaisesti puskuriin, samantien painovoima voitti ja mä lensin turpa edellä sohjoa kyntämään.
..kele että v***tti!!
Onni että kukaan ei nähny, mutta sen jäkeen on tullut lyhyenkin seisonnan jälkeen testattua ennen starttia et onko kytkinlevyt jumissa vai nou.
![]()
Sen huomaa kun vedät kytkinkahvasta, painat vaihteen sisään ja koetat liikuttaa pyörää eteenpäinHahah tää oli hyvä![]()
Milläs sen muuten kattoo että onko ne jumissa vai ei?
Ai miten niin uudet renkaat liukkaat?http://www.youtube.com/watch?v=Q9zNUPDmnz4
Kuulostaa aika tutultaMitä tästä opimme: liian hyvä ääreisnäkö kun havaitsee kaikki ajoa häiritsevät tekijät sivuilla![]()
Alitajuntasi vain yritti järjestää poitsuille syyn ottaa kontaktia, mutta varsinainen tajuntasi ei ilmeisesti ollut täysin juonessa mukana.Yammu makas kyljellään ja viereisen auton nuoret miehet pääsivät sitten nostamaan mun pyörää... Henkisiä vaurioita kuskille tuli enemmän kuin pyörään, uusi etuvilkun lasi olis nyt sitten ostoslistalla![]()
Ja jäi sitten v...tukselta se sadepukukin ostamatta
![]()