Oon käyttänyt gessussa maastorenkaina Continentalin TKC-80:ä ja Metzelerin Karoota. Tallissa on kolme rengaskertaa, noiden mainittujen lisäksi Metzelerin Tourance. Vaihtelen kumeja alle sen mukaan, mitä ajoa on ohjelmassa. Yleensä ajan Touranceilla, täällä pääkaupunkiseudulla kun suurin osa ajosta tapahtuu asfaltilla.
TKC-80 on hyvä yleisrengas, jolla pärjää myös asfaltilla ihan mukiinmenevästi, vaikka Tourance onkin parempi. Maastossa taas TKC-80:llä pääsee vielä liikkumaan vaivatta monessa paikkassa, jossa Tourancen pito lakkaa. Soratielläkin TKC-80 on ainakin minulle mieluisempi valinta. Pito on parempi ja ajaminen varmempaa. Rengas pitää asfaltilla jonkin verran ääntä, mutta ei häiritsevästi. Tosin taitaa olla yksilöllistä, mistä itse kukin häiriintyy. Takarengas kestää minun normaaliajossani n. 8000 km, eturengas paljon pitempään.
Karoot pistän alle, kun ohjelma painottuu hyvin vahvasti maastossa ajamiseen. Siellä pito on Continentalia parempi. Soratiellä on sen verran vähän kokemusta, etten oikein voi verrata Karoota ja TKC-80:ä keskenään. Asfalttitiellä häiriinnyn Karoon rengasäänistä sitten minäkin. Reilussa ysikympin vauhdissa alkaa sellainen ujellus, että ei tee mieli kuunnella. Kuuleman mukaan myös kulutuskestävyys Karoossa on TKC-80:ä heikompi. Ostin Karoot vasta viime kesänä, ja käytän aika harvoin, joten eka satsi menossa vielä.
Joku ehdotti Michelinin T63:a. En usko, että tuosta kumista löytyy gessuun sopivaa kokoa, ei eteen eikä taakse.
Paljon tietoa ja muiden kokemuksia renkaista löydät
Pohjolan Kurapyöräilijöiden foorumilta. Siellä on renkaille(kin) oma keskustelualue.