• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Näin minustakin tuli sitten riskikuljettaja

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja PSmo
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Minkä tahansa lain rikkominen on rikos, ja lainrikkoja siis rikollinen. Seuraamukset ovat sitten eri rikoksesta erilaisia, perusteina seuraamuksille ovat rikoksen vakavuus ja seuraamuspelotteen tarpeen suuruus. Ylinopeuden kohdalla on kyse nimenomaan seuraamuspelotteen tarpeesta, suurin osa tielläliikkujista ei miellä ylinopeutta rikokseksi, mutta noudattavat nopeusrajoituksia seuraamuksen pelossa.

Liikenteen rikkeet ovat rikkomuksista uusimpia, ja ne myös kehittyvät nopeimmin. Ihminen on kuitenkin perusluonteeltaan muutosvastarintainen, joten uusiin ja muuttuviin asioihin suhtaudutaan aina kriittisesti. Liikenne kuitenkin, jos mikä, on nopeasti kehittyvä, ja muuttuviin olosuhteisiin on jokaisen tielläliikkujan reagoitava hetkenä minä hyvänsä.
 
Oli parisen viikkoa sitten Kauppalehdessä juttu, että sisäministeri Rajamäki oli kehoittanut Poliisia olemaan kyttäämättä merkityksettömiä ylinopeuksia ja puuttumaan sen sijaan todelliseen liikenteen vaarantamiseen. Jutun perusteella jäi sellainen kuva, että näistä asioista vastaavalla ministerillä ei ole kukkahattua.

Näin siis ulkomuistista otettuna, lehteä ei enää löydy.
 
Minä en kirjoittanut mitään sellaista, että 'itse olemme eduskunnan valinneet ja syyttäkäämme siis itseämme.'
Mainitsin vain, että jos muutoksia haluaa, täytyy tehdä jotakin (=ottaa yhteyttä edustajiin) eikä vain itkeä (=haukkua poliisia).

Tässä olet harvinaisen oikeassa. Eikä ainoastaan kansanedustajiin vaan siitä on pidemmän päälle vielä paljon enemmän hyötyä jos ihan kaikista ihmisistä merkittävä osa saataisiin ymmärtämään että sujuva, toimiva ja tehokas tieliikenne (muiden liikennemuotojen ohella) on välttämättömyys sille että yleinen elintaso ei putoa bangladeshin tasolle. Loppupelissä poliitikkobroilerienkin olisi pakko kiinnostua näistäkin asioista jos riittävän moni kiinnittää asiaan huomiota.

HarriS kysyi, kannattaako se (yhteyden otto). En tiedä, kuinka paljon kannattaa, mutta ainakin sillä tavalla toimimalla on edes teoreettisesti mahdollisuus vaikuttaa johonkin. Tutkarysien moittimisella ei liene samaa potentiaalia..

Noh, jos yhteydenottoon menee puoli tuntia aikaa, niin totta helkkarissa se kannattaa - eihän siinä edes voi hävitä muuta kuin aikaansa. Ja sen saman ajan kuitenkin häviäisi joka viikko sen jälkeen kun nopeusrajoituksia lasketaan seuraavan kerran pykälällä...
wink.gif

Mutta jos poliisin toiminnan voisi jollain ääriesimerkistä kärjistää riittävän hyvin, eli se toiminta olisi oikeasti jotain niin räikeätä ettei siihen venyisi mikään puolustelu, niin sen jälkeen kyllä karpo, mot, iltalypsy, uutisvuoto, oikeuskansleri ja pari muuta julkisuushakuista rakkikoiraa voisi tuoda pariksi vuodeksi kummasti järkeä touhuun.

Noh, poliisille kuitenkin ylinopeussakot on selkein mahdollinen juttu. Ei tartte miettiä onko tässä joku rikos vai ei kun numeronäyttö kertoo erehtymättömästi totuuden, ja siinä vaiheessa kun on perjantai-iltana setvimässä toista vaimonhakkaustapausta jossa kukaan ei uskalla sanoa että ne mustelmat oikeasti tuli nyrkistä siinäkin on taatusti puolensa.

Ja ikinähän sitä nopeusvalvontaa ei ole niissä paikoissa kun toivoisi sitä olevan... ja sitäkin joskus sattuu, ainakin mulle.
 
Nykysin on noita vaihtuvia nopeusrajoituskylttejä, risteysalueilla on 60 tai 80km/h rajoitukset, jossain 70km/h, jossain 50km/h, saa olla niin saakelin tarkkana koko ajan ettei aja ylinopeutta. Mulla ainakin tahtoo mennä ohi monet kyltit, kun ei huomaa niitä aina kytätä.

Poliisin näkyvyyttä pitäisi lisätä, niin sanoo päättäjät, lisääköhän näkyvyyttä nämä provosoivat siviiliajoneuvot, ilmeisesti päättäjien mielestä?

Toisaalta ymmärrän poliisin sakottelua ylinopeuksissa, vaikea vetää rajaa, milloin sakotetaan ja milloin ei, jos lakia rupeaa itse kentällä soveltamaan. Tulee liiaksi tulkintoja pärstäkertoimen mukaan.

Toisaalta järjen käyttö on poliiseillakin sallittua, kuten esim, kun ajoime pakulla kärryn kanssa keskellä päivää kuivalla maantiellä alamäessä 11km ylinopeutta huomaamatta hetkellisesti, rikesakkohan siitä tuli kuskille. Sanoi, että 2km/h alle, niin eivät olisi pysäyttäneet. Tai kun kerran pysäyttivät, antoivat kirjallisen huomautuksen ja sanoivat, jos reilut 20km/h otatte nopeudesta pois, niin ollaan lähellä sallittua, tällöin taas sakko olisi ollut paikoillaan.
 
Minusta tuntuu, että tulee joka kerta ylitettyä alinopeussuositukset, kun lähtee ajelemaan. Sakkoja voisi antaa jotain 200 kertaa vuodessa.
Pitikin aukoa päätään. Samana päivänä napsahti, kun vähän ohittelin siviilejä. Loput 199 tekee tiukkaa, kun ottivat kortin pois. Ajokielto alkoi klo 21. Minultakin puuttuu joku geeni ja hivenaine, kun vaan jaksaa naurattaa. Tiemaksuakin tuli reilu 2000€. Johan tässä viikon kerkesikin ajella ja uudessa mopossa 1800km täynnä.

On nämä nykyiset Bemarit vaan semmoisia pommikoneita, ettei niillä kauaa kortti säily.

Voi Jeesus.
 
Ei kun jossain Hinthaaran (söpö nimi) pikkutiellä 60 alue ja 99 keskinopeus. Kai ne sitä vähän sääti, kun olin niin avulias.
 
Olen kovin pahoillani ja murehdin aivan ÄLYTTÖMÄSTI poliisien epäoikeudenmukaisuutta...

Kun töpeksii niin maksaa ja ajaa. Kun töpeksii vähän lisää niin maksaa ja kävelee. Se on siinä...
sad_orig.gif
 
Oli parisen viikkoa sitten Kauppalehdessä juttu, että sisäministeri Rajamäki oli kehoittanut Poliisia olemaan kyttäämättä merkityksettömiä ylinopeuksia ja puuttumaan sen sijaan todelliseen liikenteen vaarantamiseen. Jutun perusteella jäi sellainen kuva, että näistä asioista vastaavalla ministerillä ei ole kukkahattua.

Näin siis ulkomuistista otettuna, lehteä ei enää löydy.
Juuri näin kun homma meniskin, en tiedä onko Rajamäki näin sanonu, pelkään vain että sen sanominen yksin ei siinä paljon auta. Siellä on turvallisuuselimet täynnä elimettömiä liikennezykolokeja ja muita tarpeellisia otuksia jotka suosittaa juurikin poliisin harkintaoikeuden kaventamista ja muita asioita nopeuttavien ja järkevien juttujen poistoa, koska; semmosethan kaventaa virkamiehen valtaa.
Ottaisivat kortin pois rattijuoppo-uusijoilta tommoseks 3 vuodeks kerrallaan. Ja vilkkaan liikenteen seassa kaahaajille yms törkeästä liikenteen vaarantamisesta voi kanssa antaa ruoskaa. Mut tommonen että kytätään iltayönä tyhjällä suoralla tiellä siinä 60:n-notkossa, mitä muuta se edistää kun ihmisten vi***sta?!?
 
Ei jaksa ymmärtää näitä vitun ruikutuksia "ajoin ylinopeutta ja sain sakot, kyllä poliisit on paskoja"
Jos sitä kahvaa kääntää, niin kyllä siin ottaa tietoisesti riskin. Se on vaa parasta kärsiä ne sakot, ei ruikuttaa niistä.
Vittu, minä en ruikuta sakoista, maksan kyllä sakkoni enkä tuu sulta almuja anomaan. Älä lue ruikutuksia, käännä kahvaa vaan ja "aja ohi". Tarkoitus on herättää keskustelua tälläkin areenalla liikennekulttuurista ja -turvallisuustyöstä. Jos vaikka joku päättäjä lukisi... Jos turvallisuustyöhön tarvitaan rahaa se voidaan ottaa muutoinkin kun korvessa kykkimällä, tulis valtiollekin halvemmaksi ja jäis ehkä vähän rahaa myös oikeaan turvallisuustyöhön. Tämä nykyinen systeemi taitaa syödä saaliinsa, kun varustetaan näitä satoja tuhansia maksavia salapoliisitutkakameralaser-mitälie tekniikalla varustettuja kyttäysautoja ja -moottoripyöriä peltipoliiseja jne. Kun se valitettavasti vaan on niin, että liikenneturvallisuus on muutakin kuin kyttäämistä ja saada kansa tottelemaan virkamiestä = ajamaan hänen sallimaansa nopeutta, kuten tässä sakotusvimmassa on kysymys. Onhan noita esimerkkejä ollut, ettei maailma pelastukaan.....
Mitä jos poliisikin panostaisi siihen, että opetettaisiin ihmisiä ajamaan joustavasti, sallivasti, toiset ja tilanteet huomioon ottaen.

Äh antaa olla.... Minä maksan sakot ja sillä siisti, ettei ässäkään tartte saada hepulia. Ja kansahan on edustajansa valinnut, jotka meidän ? etujamme pyyteettömästi ?? ajaa. Vai oisko, että omia etujaan.....

Osaltani keskustelu päättyi tästä aiheesta tähän!
Nii jos tarkoitus on herättää keskustelua ja toivoa että joku päättaja lukis mp-foorumia niin toivottavasti se ei lue tätä foorumia
crazy.gif
on vähän sellasia aiheita kuten "saako keulia" ja sitten vastataan niihin kuka mitenkin, ittekin annoin ääneni
crazy.gif
no siitä vähän lisää puhtia tähän keskusteluun eli onko tämä foorumi teidän mielestä päättäjille hyvä peilipinta nykymotorismista ?
 
Me ollaan sellaisia pilkunnu**ijoita täällä Suomessa. Näin myös poliisit, samanlaisia suomalaisia nekin on. Mittari näyttää totuuden, tilanteesta viis. Ja onhan se helpompaa kun ei tartte miettiä, ja linja pysyy aina samana.

Kansan luonne on se mikä on, jos halutaan muutosta niin pitäs kansa vaihtaa.

Itselle kävin kerran vähän samalla tavalla, itäsuomalainen korpi, yksin koko tiellä, kunnes rajoitus laski 100->80 ja samassa meitä oli kaksi, minä ja se poliisi. Kaunis päivä, ei ketään muita tielläliikkujia, mulla nopeus 98, ja sakot. Enkä ruikuta, mittari oli oikeassa.

Toisaalta erilaisia törkeyksiä näkee liikenteessä usein, ne pitäisi saada pois, joten kyllä liikennepoliisilla töitä on.

Tota edellä esiintyvää ilkkuvaa asennetta toisen mokaan en oikein jaksa ymmärtää.
 
Olihan se mullakin joskus kortti vaakalaudalla kun oli kolme sakkoo kahden vuoden sisällä
crazy.gif
ja tapaus oli seuravanlainen, tultiin muijan kanssa pohjois-norjasta ja jossain suomussalmen korvessa keskellä suoalueita mää ajan sitä satasta ehkä himpun päälle ja tulee joku risteys jostain suokuopasta ja samaan aikaan skoda vastaan ja tietenkin sivarit, sitten ne ajaa mun perässä muutaman kilsan ja pysäyttää ja sakko, kun olis pitäny tajuta se risteys ja hiljentää 80 kymppiin ku sieltä olis voinu tulla vaikka joku porolla kolmee sataa neljäntuulenlakki takakenossa varjonpuolelta
eek.gif
no sitte samanlainen tapaus tuola Viialassa en kyllä huomannu taajama merkkiä ja taas rikollinen kiinni ja sakot
veryangry.gif
sitten se kolmas tuli kun ajoin työautoo ja moottorikelkka lavalla eikä sidottu siihen poliisisetä että jos tulee töyssy niin se kelkka lentää lavalta ja sakkoja kirjottamaan
mad.gif
no sitten meni hetki ja tuli kotiin lappu jossa ilmoitettiin että jos jatkan välinpitämätöntä linjaani enkä palaa takaisin rikoskierteestäni kortti voidaan ottaa pois
omg.gif
no päätin palata takaisin ja olenkin nykyään niin kunnollinen että kiitos suomen valtion joka palautti yhden eksyneen takaisin kaidalle tielle
tounge.gif
mää oon niin onnellinen
bawling.gif
 
Monessa tältä foorumilta lukemassani ylinopeussakotustapauksessa vaikuttaa siltä, että nopeutta on todella ollut ko. henkilöiden kykyihin nähden liikaa, kun ei ole pystytty havainnoimaan liikenneympäristöä(mm. liikennemerkit) tarpeeksi tarkalla tavalla.
nixweiss.gif
eek.gif
idea3.gif

Sillä 'periaatteessahan' esim. talvella pitäisi auran lumella muuraamat merkit käydä putsaamassa, jotta varmasti tietäisi, mitä siinä seisoo.
crazy.gif
baaa.gif
 
Me ollaan sellaisia pilkunnu**ijoita täällä Suomessa. Näin myös poliisit, samanlaisia suomalaisia nekin on. Mittari näyttää totuuden, tilanteesta viis. Ja onhan se helpompaa kun ei tartte miettiä, ja linja pysyy aina samana.
Se on positivista byrokratiaa. Laki on sama kaikille ja kaikissa olosuhteissa, yhtälailla rangaistus teosta on ennakoitavissa, muuten tulisi sanomista...

Kyllähän noissa mietitään ja säädetään, itse olen saanut kirjallisen huomautuksen selkeästä ylinopeudesta josta herra mp-poliisi olisi aivan hyvin voinut lyödä sakkopampullakin.
 
No, oisko ollu sitten sun mielestä oikeutettua saada siitä 2000e sakkoa? Joku toinen poliisi olisi sen voinut ihan hyvin antaa.
 
Noh, se olisi vielä "oikein", kuten verner totesi niin on siellä ne pykälät joista pilkkuja nussimalla löytyy haarukka jonka sisällä on pakko sen poliisin pysyä.

Jos sitten tulkinnat menee kevyeen päin niin se on sitten hyvää tuuria tai onnistunutta neuvottelua. Voi olla jopa lottovoitto, jos tuloja on tarpeeksi.

Jos poliisi vielä väärentää siihen sakkolappuun että keskinopeus oli 99 vaikka todellisuudessa olikin enemmän, niin okei, se teki väärin - jos tämä ei ole sun mielestä oikeutettua, voit toki valittaa. Saattaa mennä jopa läpi.
 
Olen valittanutkin hoviin. Veikkaan, että päiväsakkojen määrä laskee 70:stä alaspäin. Se on meinaan ihan liikaa sellaisesta rikkeestä mitä tein, eikä ole linjassa muiden vastaavista rikkeistä saatujen rangaistusten kanssa.
 
Olihan se mullakin joskus kortti vaakalaudalla kun oli kolme sakkoo kahden vuoden sisällä
crazy.gif
ja tapaus oli seuravanlainen, tultiin muijan kanssa pohjois-norjasta ja jossain suomussalmen korvessa keskellä suoalueita mää ajan sitä satasta ehkä himpun päälle ja tulee joku risteys jostain suokuopasta ja samaan aikaan skoda vastaan ja tietenkin sivarit, sitten ne ajaa mun perässä muutaman kilsan ja pysäyttää ja sakko, kun olis pitäny tajuta se risteys ja hiljentää 80 kymppiin ku sieltä olis voinu tulla vaikka joku porolla kolmee sataa neljäntuulenlakki takakenossa varjonpuolelta
eek.gif
no sitte samanlainen tapaus tuola Viialassa en kyllä huomannu taajama merkkiä ja taas rikollinen kiinni ja sakot
veryangry.gif
sitten se kolmas tuli kun ajoin työautoo ja moottorikelkka lavalla eikä sidottu siihen poliisisetä että jos tulee töyssy niin se kelkka lentää lavalta ja sakkoja kirjottamaan
mad.gif
no sitten meni hetki ja tuli kotiin lappu jossa ilmoitettiin että jos jatkan välinpitämätöntä linjaani enkä palaa takaisin rikoskierteestäni kortti voidaan ottaa pois
omg.gif
no päätin palata takaisin ja olenkin nykyään niin kunnollinen että kiitos suomen valtion joka palautti yhden eksyneen takaisin kaidalle tielle
tounge.gif
mää oon niin onnellinen
bawling.gif
Moni voisi kyllä vetää kertomuksestasi sellaisen johtopäätöksen, että kytät ovat natsisikoja.
wink.gif
 
Back
Ylös