V***u, tajusin liikennevakuutuksen bonuksen olevan pykälää liian matala. Nyt alkaa kolmas ajokausi. Alla siis kaksi vahingotonta ajokautta, joista ensimmäinen Nordeassa. Sitten vaihdoin pyörää ja samalla vakuutukset Pohjolaan. Jotenkin oletin, että bonuskertymä siirtyy automaattisesti uuteen yhtiöön, enkä ajatellut asiaa sen enempää. Vasta nyt rupesin ihmettelemään, miksi vasta nyt bonus nousee 25:een.
Soitin Pohjolaan, jossa sanottiin, että minun olisi pitänyt itse ilmoittaa minulla olevista vapaista bonuksista. Ja että takautuvasti ei nyt voida tehdä asialle mitään, koska kyse on "melkein vuoden vanhasta asiasta".
Eli yhden vuoden bonuskertymä meni nyt harakoille. Pitääkö minun nyt maksaa liian korkeita vakuutusmaksuja hamaan loppuun saakka, vai lasketaanko joissain yhtiöissä ajopäivät takautuvasti ja bonukset sen mukaan? Jokuhan tuossa taisi ainakin Tapiolasta niin sanoa. Tai kuuluisiko Pohjolan nostaa bonukseni oikealle tasolle, vaikka viime kauden ajelinkin "vapaaehtoisesti" liian matalilla bonuksilla?
edittiä:
Siis eikös minulla vieläkin ole ne Nordean v. 2007 kertyneet bonukset vapaina? Miksi niitä ei siis voisi vieläkin ottaa käyttöön myös Pohjolassa? Vaatii ilmeisesti vakuutuksen lopettamisen ja uuden tekemisen. Se mies asiakaspalvelussa vain väitti, ettei niitä voi "yhdistää" enää, mutta silloin viime keväänä olisi voinut, jos olisin tajunnut pyytää.
Kumma juttu, miten se bonuskertymä jäi sitten huomioimatta pyörän osalta, kun samalla kuitenkin siirsin autonkin vakuutukset Nordeasta Pohjolaan.