Muutakin kuin vastaohjausta – vartalon käyttö
Vastaohjauskeskustelua ylläpitävissä ja kiihdyttävissä kommenteissa toistuu tämän tästä se, että on muitakin konsteja, jotka vaikuttavat pyörän kääntymiseen ja hallintaan. Niistä muista konsteista vaan ei ole jostain syystä käynnistynyt oikein mitään keskustelua. Yritetäänkö?
Itse en osaa tuohon vartalon käyttö –asiaan sanoa paljoa muuta kuin kysymyksiä.
Omassa ajamisessa vartalon käyttö on sellaista, että en tiedosta mitä teen. Ihan varma olen kuitenkin siitä, että jotain teen – jotain sellaista mikä vaan tulee vaistomaisesti jostain ”selkäytimestä”. Sekin tiedän mitä en tee: en roiku pyörän sivulla, en roikota polvea enkä siirtele persuksia satulan laidalta toiselle. Tavallisessa maantieajossa mutkaisellakin tiellä pärjää mielestäni ilman tällaisia vääntelehtimisiä.
Mitähän ovat ne vartalon käytön tärkeimmät jujut, jotka kaikkien olisi hyvä tiedostaa ja harjoitella, jos ei muuten osaa. (Saa ehdottaa ratapäiville osallistumista, mutta nyt ”talvella” voisi huvikseen miettiä teoriaa.)
Mieluummin pidettäisiin keskustelu tavallisessa ajamisessa tarvittavissa taidoissa. Siis sellaisissa kaarrenopeuksissa, joissa ei välttämättä tarvitse roikkua.
Ainakin täällä on mainittu, että eturenkaan pitoon olisi jollain painonsiirtojutulla ratkaiseva merkitys. Mikähän se on. Osaisiko joku kertoa ja perustella niin, että sen kuka tahansa ymmärtäisi ja insinöörikin hyväksyisi.
Yksi ihan oudoksi jäänyt asia on jalkatappien paineleminen. Siitä ole nähnyt ainakin kolme versiota: painetaan jalalla sisäkurvin puoleista tappia, painetaan jalalla ulkokurvin puoleista tappia, ei paineta mitään kun sillä ei ole mitään merkitystä. Onkohan tuohonkaan mitään totuutta?