• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

MP:llä ajeleminen verolle?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja VKO
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kaj sanoi:
Kyllä jaksaa kummastuttaa moinen valitus ja älämölö vaivaisesta 150€:sta.
Pieni summa siitä että saadaan taas ensi kesänä kyykyttää autoilijoita liikennevalolähdöissä, splittailla jonoissa ja vilkutella välähteleville nopeuskameroille.

Minua jaksaa kummastuttaa perspektiivin puuttuminen. Tuntuu siltä ihan kaveriporukassakin, että kun on duunia, niin fyrkkaa kyllä riittää siihen malliin että ei ihminen enää pysty suhteuttamaan millään tasolla sitä, ettei kaikki ole samassa tilanteessa kun hän itse.

Ihan jo tämmönen "menkää töihin" asenne vituttaa. Suomen nuorison todelliset työttömyysluvut ovat jotain aivan järkyttävää ja sitten näit 60-70 luvulla syntyneitä ei jaksa kiinnostaa, vaan ajatellaan "kyllä niillä kaikki hyvin on, ne vaan on laiskoja" eikä mitään vitun todellisuuden käryä miten asiat oikeasti on. Leikataan opintotuista vaan, opiskelijat kun muutenkin on huonoiten toimeentuleva porukka Suomessa, niin kyllä niiltä voi viedä. Siirretään sitä rahaa sitten vaikka Terrafameen ja Sipilän sukulaisille.
 
Kaj sanoi:
Kyllä jaksaa kummastuttaa moinen valitus ja älämölö vaivaisesta 150€:sta.
Pieni summa siitä että saadaan taas ensi kesänä kyykyttää autoilijoita liikennevalolähdöissä, splittailla jonoissa ja vilkutella välähteleville nopeuskameroille.

Jotenkin ei yllätä, että liikenneperseilijöillä ei ole edes periaatteellista ongelmaa verossa. Kunhan pääsee perseilemään. :hanuria:
 
GuessWho sanoi:
Mopoveron 150€ on täysin vailla suhteellisuudentajua siihen verattuna. ei vaan mahdu tajuntaan.

Vähän lisää lesoilua. :p Onko stadin loordilla käynyt mielessä, että veroa ei välttämättä vastusteta sen takia, että se vie vararikkoon?
 
Suiza1400 sanoi:
Onko stadin loordilla käynyt mielessä, että veroa ei välttämättä vastusteta sen takia, että se vie vararikkoon?

Pienestä piilovittuilusta huolimatta, korostan että vastustan mopoveroa periaattesta ja siitä että se voi viedä jonkun jopa rajalle missä harrastusta ei enää koeta mielekkääksi. Uskon vahvasti siihen että paras tie ulos talouskurimuksesta on lisätä kulutusta, jota verotus ei tue. Mutta samalla tiedän että taloustalkoot on kaikkien homma. Isopalkkaisten, yritysten mutta myös opiskelijoiden, lapsiperheiden ja työttömien. Ja myös mopoilijoiden ja veneiljöiden. Mielestäni veron suuruus ei ole missään suhteessa harrastuksen yleiseen kustannustasoon. Jos venevero on tuo 100-300 euroa vuodessa, mopoille sen tulisi olla suhteessa enintään 30€ vuodessa.

Sisälukutaitosi on varmasti mahtavaa luokkaa ja tykkäät banderollinheilutuksesta mutta vastustaminen pelkän vastustuksen vuoksi on tyhmää.
 
Kaj sanoi:
Kyllä jaksaa kummastuttaa moinen valitus ja älämölö vaivaisesta 150€:sta.
Pieni summa siitä että saadaan taas ensi kesänä kyykyttää autoilijoita liikennevalolähdöissä, splittailla jonoissa ja vilkutella välähteleville nopeuskameroille.

Jos sulla kerran on niin paljon liikaa, että paskalle ei taivu, niin jos sitten vaikka aloittaisit ja jakaisit kaikille niille, jotka sitä veroa on tässä ketjusssa vastustanut? Joka vuosi jaat jokaiselle tuon veron verran ja jos se vero nousee, niin otat senkin huomioon!
Kuulostaako reilulta?
Vai iskikö nuukuus?
 
Ja kumma kun kaikki muutkin kustannukset nousee.... mitäs kaikkea ensi vuodelle tulikaan lisää?
Polttoaineveroon lisää ja tulikos lämmitysöljyyn vielä enemmän?
Kiinteistövero nousee
Vakuutusmaksut nousee
Auton käyttömaksu nousee
Jne........
Ainut vissiin mikä ei nouse yhtä paljon on palkat, työttömyyskorvaukset, eläkkeet eli tulot joilla jokaisen pitää elää!
 
Taloustalkoot kaikkien vastuulla. Paskat. Mopoverolla yritetään paikata irakilaisten paapomisesta aiheutuneita kuluja. Liikenneverotuksen tuotto on ohjattava tieverkoston kunnossapitoon tms. Tuli kyllä selväksi, että kun rahaa on niin ei paljon purista. Köyhät kyykkyyn.
 
Suiza1400 sanoi:
Jotenkin ei yllätä, että liikenneperseilijöillä ei ole edes periaatteellista ongelmaa verossa. Kunhan pääsee perseilemään. :hanuria:

Epäilen että olet joskus kiihdyttänyt valoista (kai teilläpäin on jo liikennevaloja?) autoja ripeämmin, kenties jopa ohittanut seisovan ruuhkajonon, etkä ole himmannut vauhtiasi kameratolpan kohdalla.
Senkin perseilijä :jpstyle:
 
Pave. sanoi:
Jos sulla kerran on niin paljon liikaa, että paskalle ei taivu, niin jos sitten vaikka aloittaisit ja jakaisit kaikille niille, jotka sitä veroa on tässä ketjusssa vastustanut? Joka vuosi jaat jokaiselle tuon veron verran ja jos se vero nousee, niin otat senkin huomioon!
Kuulostaako reilulta?
Vai iskikö nuukuus?

Otamme osaa kyllä joka vuosi ihan taatusti riittävästi yhteisiin talkoisiin.
Emmekä varmasti saa siitä osuuttamme missään muussa palvelussa.
Se ei ollut kuitenkaan pointti. Jos jonkun harrastus kaatuu tuohon maksuun, niin se on "voi voi".
 
GuessWho sanoi:
Sisälukutaitosi on varmasti mahtavaa luokkaa ja tykkäät banderollinheilutuksesta mutta vastustaminen pelkän vastustuksen vuoksi on tyhmää.

Empatiakykysi on varmaan yhtä mahtavaa luokkaa. Periaatteesta voi vastustaa, mutta ei pelkän vastustamisen takia. Logiikkakin on mahtavaa luokkaa. :grin:
 
Kaj sanoi:
Epäilen että olet joskus kiihdyttänyt valoista (kai teilläpäin on jo liikennevaloja?) autoja ripeämmin, kenties jopa ohittanut seisovan ruuhkajonon, etkä ole himmannut vauhtiasi kameratolpan kohdalla.
Senkin perseilijä :jpstyle:

Varmaankin. Tietoista provosointia olen yrittänyt välttää. :grin:
 
Suiza1400 sanoi:
Taloustalkoot kaikkien vastuulla. Paskat. Mopoverolla yritetään paikata irakilaisten paapomisesta aiheutuneita kuluja. Liikenneverotuksen tuotto on ohjattava tieverkoston kunnossapitoon tms. Tuli kyllä selväksi, että kun rahaa on niin ei paljon purista. Köyhät kyykkyyn.

Jos kaikki aikojen saatossa olevat varat, mitä liikenteestä on kerätty, olisi sijoitettu tieverkostoon, niin täällä olisi mailman parhaat tiet, ja moottoritiet läpi suomen! Olisivat varmaan vielä talvella lämmitetyt, joten ei tarvitsisi edes kylvää tuota suolan paskaakaan...... mutta kun ne tuotot menee ihan kaikkeen muuhun..... :hanuria::hanuria:
 
lario sanoi:
Siula ei taija olla katteellisia nuapureita...:thumbsup:

Onneksi ei ole...,vähän saisi lumipeite vahvistua että voisi hyvällä omallatunnolla paukutella naapurin syys rapsi pellon
Poikki sinne omalle radalle....t.kimmo
 
Suiza1400 sanoi:
Empatiakykysi on varmaan yhtä mahtavaa luokkaa. Periaatteesta voi vastustaa, mutta ei pelkän vastustamisen takia. Logiikkakin on mahtavaa luokkaa. :grin:

Periaattesta, koska kulutuksen lisääminen on uskomukseni mukaan nopein tie talouskasvuun ja kulutuksen verottaminen ei tätä tue . Mitä empatialla on aiheen kanssa tekemistä ? logiikanymmärryksesi jo tulikin tässä selville. Toisaalta kun profiiliasi tarkastelee, taidat edustaa muutenkin sitä kastia joka jättää vastuunkantamisen muiden harteille ja keskittyy huutamaan vapaamatkustajien vaunusta. Sille löytyy nimitys: tyhjä tynnyri. Joidenkin suussa se vääntyy muotoon "persu".
 
Pave. sanoi:
Jos ei pappa betala, niin soita suoraan Sipilän (mulkulle) että jos se vaikka maksais! Onhan sillä rahaa......
Mitenkähän jos meistä jokainen soittais sille? Monennenkohan kohdalla sillä pettäis hermo? :D

Onko se syntiä jos päämisteri on varakas......,pitäisikö leipäjonosta suomen hallitus koota?
 
Pienessä mielessäni, juurikin komppaan GW ja Raaseri. Raaseri perää julkisen sektorin pienentämistä ja GW kulutuskysynnän lisääntymistä isossa kuvassa. Miksiköhän ton yhtälön tajuaminen on joillekin niin vaikeaa - ai niin, ne saavutetut edut... WTF!
 
GuessWho sanoi:
Mutta samalla tiedän että taloustalkoot on kaikkien homma. Isopalkkaisten, yritysten mutta myös opiskelijoiden, lapsiperheiden ja työttömien. Ja myös mopoilijoiden ja veneiljöiden.

Oliskohan kuitenkin niin, että julkisen talouden talkoot ovat ensisijaisesti niiden vastuulla, jotka julkisia varoja eniten kuluttavat? Meinaan vain, että jos ne, jotka lystin tällä hetkellä maksavat, osallistuvat yhtään enempää talkoisiin, niin potti ei siitä kuitenkaan kasva - se pienenee. Riippumatta siitä ajavatko mopolla, veneellä vai polkupyörällä.
 
Pave. sanoi:
Jos ei pappa betala, niin soita suoraan Sipilän (mulkulle) että jos se vaikka maksais! Onhan sillä rahaa......
Mitenkähän jos meistä jokainen soittais sille? Monennenkohan kohdalla sillä pettäis hermo? :D

Sipälällä on sentään vakaa tahtotila saada suomi kasvu urulle....,toisin kuin etukäteen tuhoontuomitulla edellisellä hallituksella...t.kimmo
 
Kaj sanoi:
Otamme osaa kyllä joka vuosi ihan taatusti riittävästi yhteisiin talkoisiin.
Emmekä varmasti saa siitä osuuttamme missään muussa palvelussa.
Se ei ollut kuitenkaan pointti. Jos jonkun harrastus kaatuu tuohon maksuun, niin se on "voi voi".

Well, no katos. Jossain kohtaa se kamelinkin selkäranka katkeaa...Ja sit ruvetaan syynäämään kaikkea suurennuslasilla. Suuri osa meistä motoristeista (tai tän johdosta ex-sellaisista) tsekkaa kaikki menonsa, vaikka varaa olisikin tommoseen pariin satkuun/a. Ja sit kun me tarkkaillaan, hups, veroissa säästyy, eli omalle tilille jääkin reippaasti enemmän. Kuka kärsii? Verokarhu ja kaikki ao. palveluntuottajat, siis työttömyys lisääntyy. Ja kierre on valmis. Eikös tää ao. veroperseily ollut just persujen Soinin kumppaneineen juttu. Mun mielestäni jokainen itseään kunnioittava motoristi ei enään äänestä persua (niin moni kun on äänestänyt). Se olis Soinille ihan oikein ja vois alkaa kasvattamaan sitä viskisiepon nenäänsä.
 
Back
Ylös