Niinpä, pistetään ensin ne rajoitukset kuntoon ja sitten sen jälkeen ruvetaan tuomitsemaan ylittäjiä. Suomessa on paskat rajoitukset ja niitäkin pahempi mustasukkainen ja kyttäävä liikennekulttuuri.
Esimerkkejä voisi antaa vaikka kuinka monesta paikasta, mutta otetaan nyt tuoreessa muistissa oleva Skotlanti: Yleisrajoitus 60 mph eli meikäläisittäin satasen pintaan, eikä siitä poiketa kuin kylissä ja työmailla. Sillä 60 mph rajoituksella on todella paljon sellaista pätkää, että 60 mph ajamalla pääsisi takuuvarmasti kynttiläketjuun, kun asvaltin pinta on rapautunut irtosoraksi (oikeasti paljon huonompi kuin Suomessa missään), tie tekee väärään suuntaan kallistettuja sokkoja serpentiinimutkia vuorta ylös tai sokean mutkan jälkeen tie sukeltaa yhden kaistan levyisestä kolosta rautatien alitse.
Missään kohtaa rajoitus ei tipu, tien varressa on vain mutkasta varoittava kyltti ja asvalttiin maalattu SLOW. Niillä hankalien paikkojen välillä saa sitten ajaa mukavaa matkanopeutta, varsinkaan kun pikkuylityksistä ei nipoteta.
Tämä tie oli sikäläisittäin varsin hyvässä kunnossa. Kuva otettu "bussipysäkiltä", muuten tie yhden auton levyinen ja varsin mutkainen. Rajoitus 60 mph.
Yllättävä kaventuma. Rajoitus 60 mph.
Kylissä rajoitus on 40 mph eli kuuttakymppiä, tai 30 mph eli 50 km/h, jos on paljon liittymiä. Koulun kohdalla on sähkötaulu, jonka valojen vilkkuessa rajoitus on parin sadan metrin matkalla 20 mph, jonka jälkeen ohjelmassa taas 30 tai 40. Kameratolppia oli joka paikassa, mutta järkevillä rajoituksilla ei haitannut ajella niiden mukaisesti.
Kyliä ja muita lähestyttäessä oli myös viisas kyltitys: ennen rajoituksen vaihtumista oli kolme ennakkomerkkiä, joissa oli kolmesta laskeva määrä hipsuja:
(30) ///
...
(30) //
...
(30) /
...
(30) (rajoitus tulee voimaan vasta viimeisestä merkistä).
Tämän systeemin ansiosta alempi rajoitus sai alkaa vasta kylän ensimmäisen pihatien kohdalta, eikä Suomalaistyyliin "varmuuden vuoksi" kilometriä ennen.
Työmaiden kohdalla rajoitus oli 30 mph muutoin 60 mph teillä, mutta useimmilla liikenne katkaistiin ja ajosuuntia vuoroteltiin valoilla. Prätkät päästettiin splittaamaan jonon keulille työmaan valoissa.
Kylä loppuu ja 60 mph alkaa.
Monessa paikassa etenkin kapeilla mutkateillä prätkällä sai kiinni autoja, campereita, rekkoja ja muita kömpelömpiä kulkijoita. 95 % ajasta nämä hitaammat joko tekivät tilaa tai vikkasivat vilkulla ohituspaikasta ja himmasivat ohituksen helpottamiseksi, ja yksikaistaisilla teillä (eli yhden auton levyinen latu ja "bussipysäkkejä" vähän väliä) viimeistään kolmannella pysäkillä pysähtyivät päästämään prätkän ohi. Itsekin tuli päästettyä mielellään ohi paikalliset kyykkykuskit ja muut nopeammat, kun saivat kiinni. Homma toimi erittäin sujuvasti ja joustavasti ja kaikilla oli kivaa.
PS. Tuollakin on ihan oikea talvi, lunta ja jäätä. Ei kuitenkaan nastarenkaita. Rajoitus yhä 60 mph.
Suomalainen viranomainen olisi tunkenut tuonne 60 km/h rajoitukset tai alemmat, jos on pienikin pelko että se vanhin ja paskin mahdollinen hapankaalin hajuinen Lada ei pysy tiellä pahimmissa mahdollisissa olosuhteissa huonoimman mahdollisen kuskin käsissä. Ja suomalaisella liikennekulttuurilla siellä olisi joku jäärä ajamassa 48 km/h todellista nopeutta, blokkaamassa ohitusyritykset ja vähintään vilkuttelemassa valoja ja tööttäilemässä jos pääset ohi, jos ei tule nettiin asti avautumaan asiasta.
Tämä meikäläisten nykysysteemi kaipaisi täysremonttia.