Nitrous sanoi:
Tää maa on siinä jamassa, että vähän sieltä ja täältä on pakko säästää ja aika monesta paikasta pitää kiristää jos meinataan, ettei olla samassa jamassa kuin Kreikka muutaman vuoden päästä. Silti porukka jaksaa itkeä jostain huvilaitteen ylimääräisestä verosta tai sakkojen kiristyksestä. Noista sakot nyt saattaa aiheuttaa merkittävän loven kukkaroon, toisin kuin n. 100€ luokkaa oleva vero, mutta sakkojen kohdalla on kyllä itse päättänyt käyttää maksullista lisänopeutta. Jatkossa tuon maksullisen lisänopeuden tuntihinta on vaan pikkasen kovempi ja siten kannattavuus pienempi. Eiköhän nuo ole ne about fiksuimmat paikat kiristää. Vai olisko toi 50miljoonaa pitäny ottaa suoraan palkasta?
Ihan sen verran vain, että maksujen ja verojen korotus ei ole säästämistä, eikä kiristämistä. Siinä ei menopuoleen puututa ollenkaan. Säästämistä on se, kun kuluja vähennetään. Sitä tietty löytyy kanssa, mutta asiat niin kuin ne on.
Vituttaa muuten lukea toimittajan kirjoittavan säästöistä näin:
Kohde: päiväsakkojen korotukset
Säästö: 63 miljoonaa
Millähän logiikalla toi on säästö?
Mitä siitä nyt tulis, jos säästäisin Aprilian koneremppaan putsaamalla muiden taskuja varikolla, häh?
50 miljoonaa irtoaa valtion virastoista ja laitoksista. Niitä on:
1 Eduskunta
2 Valtiontalouden tarkastusvirasto
3 Ulkopoliittinen instituutti
4 Tasavallan presidentin kanslia
5 Valtioneuvoston kanslia
6 Ulkoasiainministeriö
7 Oikeusministeriö
8 Rikosseuraamuslaitos
9 Sisäministeriö
10 Rajavartiolaitos
11 Pelastusopisto
12 Poliisihallitus
13 Maahanmuuttovirasto
14 Hätäkeskuslaitos
15 Hallinnon tietotekniikkakeskus
16 Puolustusministeriö
17 Puolustusvoimat
18 Puolustushallinnon rakennuslaitos
19 Ahvenanmaan valtionvirasto
20 Valtiovarainministeriö
21 Valtiokonttori
22 Tulli
23 Verohallinto
24 Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
25 Väestörekisterikeskus
26 Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus
27 Rahoitusvakausvirasto
28 Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
29 Tilastokeskus
30 Etelä-Suomen aluehallintovirasto
31 Opetus- ja kulttuuriministeriö
32 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO
33 Kansallisarkisto
34 Suomen Akatemia
35 Museovirasto
36 Suomenlinnan hoitokunta
37 Opetushallitus
38 Maanmittauslaitos
39 Elintarviketurvallisuusvirasto
40 Luonnonvarakeskus
41 Maaseutuvirasto
42 Maa- ja metsätalousministeriö
43 Liikenne- ja viestintäministeriö
44 Liikennevirasto
45 Liikenteen turvallisuusvirasto
46 Ilmatieteen laitos
47 Viestintävirasto
48 ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus
49 Geologian tutkimuskeskus
50 Patentti- ja rekisterihallitus
51 Innovaatiorahoituskeskus Tekes
52 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto
53 Energiavirasto
54 Kilpailu- ja kuluttajavirasto
55 Työ- ja elinkeinoministeriö
56 Sosiaali- ja terveysministeriö
57 Säteilyturvakeskus
58 Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus
59 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
60 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto
61 Ympäristöministeriö
62 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus
63 Suomen ympäristökeskus