Minä ajan punaisia päin hyvin harvoin. Ainoastaan jos täysin tyhjään risteykseen saapuessani valot muuttuvat juuri punaisiksi vaikkei ketään tule mistään - paitsi minä. Saatan liu_uttaa yli. Suojateitä kunnioitan paitsi jos kyseessä on kaksi samaan suuntaan menevää kaistaa. Tällöin pysähtyminen ja jalankulkijan yli päästäminen vaarantaa oikeasti turvallisuutta koska takuulla joku ajaa täyttä vauhtia toista kaistaa ohi - ja mahdollisesti jalankulkijan päälle.Olen melkoisen varma nykymenoa seurattuani (jossa vähät välitetään suojateistä, punaisista valoista, nopeusrajoituksista), että jos rangaistuksia kohtuullistettaisiin (=mitä?), niin se lisäisi entisestään välinpitämättömyyttä liikenteessä. Nykyinen pienikin pelotevaikutus poistuisi.
Puhe ei olekaan nyt siitä että joku olisi saanut noista edellämainituista kovat sakot. Mielestäni näitä kaupungissa tapahtuvia rikkeitä saisi sakottaa nykyistä paljon kovemmin. Käytännössä näitä todellisia vaaranpaikkoja ei vaan jakseta valvoa koska se on hankalaa ja annettavat sakot on vaivaan nähden pieniä.
Nopeuksia valvotaan ja niitä valvotaan paikoissa joissa ihmiset kokevat että voi ajaa kovempaa kuin nopeusrajoitus on. Esimerkiksi sakkorysiä pystytetään ohituskaistojen päihin ja vastaaviin. Onhan se selvä että tuollaisessa tilanteessa nopeus voi nousta yli rajoituksen. Mitä tulee sakon pelotevaikutukseen niin siitähän tässä alkuperäisessä aiheessa oli juuri kysymys; moottoripyöräilijä pelkäsi sakkoa niin paljon että lähti karkuun. Jos sakko olisi tuntuva mutta ei älytön niin kaveri olisi ehkä pysähtynyt kuulemaan tuomion.
Suurin ongelma on tämä rangaistuksen suhteettomuus aiheutettuun vaaraan nähden. Lisäksi kun laki on laki niin sitähän ei tulkita vaan poliisi ei halua antaa pelkkää varoitusta vaikka olisi kuinka lieventäviä seikkoja. Saat saman rangaistuksen samasta ylinopeudesta - ajoitpa sitten taajama-alueella tai jossain syrjätiellä metsän keskellä yksinäsi.