• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Motoristi väisti pyöräilijää - kaatui ja kuoli

"kolme asiaa, joiden käyttäytymistä on lähes mahdoton ennakoida. Ne ovat eläimet, pikkulapset, vanhukset ja yllättävän usein myös kärkikolmoin tai stop-merkin takaa tulevat autot"

Öö, kolme asiaa?
 
Onneksi ABS:t ovat prätkissäkin yleistymässä niin nämä jarruttamalla etunen lukkoon -tyyppiset lipat jäännevät toivottavasti pikkuhiljaa historiaan. Nimenomaisessa tapauksessa se vain on ukko Murphy taas asentanut sen tolpan "väärään" paikkaan. Kumma juttu ettei noista saada katkeavia - vai katkeilisiko ne sitten "itsekseenkin" kun aura-autolla mätetään tonni loskaa siihen tikkariin
nixweiss.gif

Tuosta voi tulla myös lisäksi syyte kuolemantuottamuksesta, tavallaan. Tosin eihän sille kuskille asialla ole enää mitään merkitystä, mutta kovin monelle vanhukselle jalkojen alta meno syystä tai toisesta (esim. lonkkamurtuma, luun katkeaminen tai joskus jopa vain nilkan nyrjähtäminen) riittää pysäyttämään ko. henkilön kirjaimellisesti => se kaikenlainen liikkuminen lakkaa ja istua tapitetaan tai maata löhjotetään himassa/hoitolaitoksessa => enkelikuoro postittaa kutsukorttinsa parin vuoden sisään
shaun.gif
 
Vaikka seuraukset eivät, onneksi, ole aina näin vakavat, niin vuosittain kyllä sattuu paljon ihan täysin samalla kaavalla meneviä kaatoja: ylläri > etupää lukkoon > nurin. Juuri näissä abs:eista on suuresti apua, koska niiden kanssa väärä jarruvoiman annostelu ei yleensä vie korvalleen.

Edelleen on vielä meikäläisellä myös näkemättä se McGyver, joka pystyy juuri sillä sekunnin murto-osalla omaan parhaaseen jarrutussuoritukseen, kun sitä oikeasti vaaditaan, eikä uusintoja pääse ottamaan niin kuin testiradalla. Mutta varmasti heitäkin on – keskustelupalstojen juttujen perusteella heitä on oikein paljonkin  
wink.gif

Ajoturvallisuus toki kokonaisuutena käsittää paljon muutakin kuin minkä tyyppiset jarrut pyörässäsi on.
Täyttä asiaa... ja ajoharjoituspäivänä tuo absillinen pysähtyi nopeiten, vaikka 20 osaavaa motoristia yritti tuota matkaa alittaa 100 km nopeudesta ilman abseja tietäen ,että jarrutus tulee. Mikä on tilanne kun säikähtää ja pitäisi saada vauhti pois heti ? Luulen että 90 psosenttia on nutullaan, vaikka harjoituksissa menisi kuinka hyvin hyvänsä.
 
Absittomissa pyörissä, mitä olen omistanut, tuntui ainakin itselläni olevan melkein jopa etupäätä suurempi ongelma, jos maksimijarrutusta yritti, olla lukitsematta takapäätä. Painon siirtyessä eturenkaalle takapää kevenee niin paljon. Tuohan ei toki johda nurinmenoon lähellekään niin nopeasti... muttei se myöskään helpota toimintaa äkkitilanteessa, jos takapyörä on pyrkimässä etupyörän rinnalle.

Kaikista paras puoli abs:eissa ei mielestäni ole vain ja ainoastaan jarrutukseen liittyvä. Vaan se, että usein oikeasti tiukat tilanteet vaativat muutakin kuin pelkkää nopeaa pysähtymistä. Tahtoo sanoa ripeää väistöliikettä jonnekin suuntaan. Ja juuri siinä kohti se vaan on niin helvetin paljon parempi, että ei tarvitse murehtia siitä, että etupää on taittumassa alle/takapää on tulossa edelle. Vaan voi keskittyä ihan kokonaan pelkästään siihen väistöön.

Lisää vielä tuohon äskenmainittuun raskaasti lastattu pyörä, ja tienpinnalle hieman pidon vaihteluja (sinne tänne vaikka pikkuisen hiekkaa, paikkaussaumoja, pari dieseöljyläikkää, jne) ja aloitusvauhtia vaikka hieman päälle 100km/h.... sekä ota huomioon myös se, että tilanne tulee kuskille täysin yllätyksenä – ne tilanteet, jotka pystyy ennakoimaan, ei yleensä aiheuta tällaisten manööverien tarvetta – niin siitä voi lähteä miettimään, tuleeko nätimpää jälkeä absillisilla vai absittomilla.

Rata-ajot ja rankemmat mettäajot voi olla asia erikseen. Mutta kadulla nuo puoltavat paikkaansa aivan täysin.
 
Ei se haittaa onko takapyörä lukossa vai ei, kun se on kuitenkin 20 cm ilmassa siinä vaiheessa  
tounge.gif

No oli kyllä itselläkin tarkoitus ostaa absillinen pyörä, mutta kun ei niitä ollut varastossa ja pyöräkuume kova, niin ei se sitten enää tuntunutkaan niin tärkeältä.
 
Tosin eihän sille kuskille asialla ole enää mitään merkitystä, mutta kovin monelle vanhukselle jalkojen alta meno syystä tai toisesta (esim. lonkkamurtuma, luun katkeaminen tai joskus jopa vain nilkan nyrjähtäminen) riittää pysäyttämään ko. henkilön kirjaimellisesti => se kaikenlainen liikkuminen lakkaa ja istua tapitetaan tai maata löhjotetään himassa/hoitolaitoksessa => enkelikuoro postittaa kutsukorttinsa parin vuoden sisään
shaun.gif
Reisiluun murtumapotilaiden kuolleisuus on tasoa 20-30%, vaikka siitä nuorelle ja terveelle ei olekaan juuri vaaraa.
Vaikka näitä liukastumis- tms kuolemia sattuisi noin 1000 vuodessa, on se aina vähemmän kuin mitä kaaharimotoristit tappavat joten siinä mielessä on kannattavaa keskittyä kaaharimotoristien tappamiin.
 
Absittomissa pyörissä, mitä olen omistanut, tuntui ainakin itselläni olevan melkein jopa etupäätä suurempi ongelma, jos maksimijarrutusta yritti, olla lukitsematta takapäätä. Painon siirtyessä eturenkaalle takapää kevenee niin paljon. Tuohan ei toki johda nurinmenoon lähellekään niin nopeasti... muttei se myöskään helpota toimintaa äkkitilanteessa, jos takapyörä on pyrkimässä etupyörän rinnalle.

Kaikista paras puoli abs:eissa ei mielestäni ole vain ja ainoastaan jarrutukseen liittyvä. Vaan se, että usein oikeasti tiukat tilanteet vaativat muutakin kuin pelkkää nopeaa pysähtymistä. Tahtoo sanoa ripeää väistöliikettä jonnekin suuntaan. Ja juuri siinä kohti se vaan on niin helvetin paljon parempi, että ei tarvitse murehtia siitä, että etupää on taittumassa alle/takapää on tulossa edelle. Vaan voi keskittyä ihan kokonaan pelkästään siihen väistöön.

Lisää vielä tuohon äskenmainittuun raskaasti lastattu pyörä, ja tienpinnalle hieman pidon vaihteluja (sinne tänne vaikka pikkuisen hiekkaa, paikkaussaumoja, pari dieseöljyläikkää, jne) ja aloitusvauhtia vaikka hieman päälle 100km/h.... sekä ota huomioon myös se, että tilanne tulee kuskille täysin yllätyksenä – ne tilanteet, jotka pystyy ennakoimaan, ei yleensä aiheuta tällaisten manööverien tarvetta – niin siitä voi lähteä miettimään, tuleeko nätimpää jälkeä absillisilla vai absittomilla.

Rata-ajot ja rankemmat mettäajot voi olla asia erikseen. Mutta kadulla nuo puoltavat paikkaansa aivan täysin.
Osittain totta, huonona puolina abseissa tuppaa vaan olemaan se että ongelmallisissa olosuhteissa ne pidentävät jarrutusmatkaa oleellisesti ja erityisen huonona puolena se että ne luovat liiallisen turvallisuudentunteen, ts. huono/aloitteleva kuski voi luulla absien olevan oikotie onneen jota kautta absien edut ulosmitataan.

Kuten kirjoititkin riippumatta jarruista sun täytyy osata myös jarruttaa moninaisissa olosuhteissa eikä vaan vetää kahvasta mikä on hyvin pieni osa tilanteen kokonaishallintaa, itse en pidä peräluistoja edes asfaltilla ongemana mutta olenkin vähän metsänkautta pikkuhiljaa hommaan kasvanut.
Itsellä on pari pahaa jarrupaikaa sattunut, 100 alueella joku pipipää huomasi ajavansa liittymän ohi ->autolla lukkojarrutus ja minä liian lähellä perässä. Juuri ja juuri pyörä pysähtyi perä ilmassa n. pyöränmitan ennen auton perää.
Toinen oli saksassa täysissä pakaaseissa n. 220-230 vauhdissa kun kolmikaistaisen vasen oli tukossa oikealle kaartavassa loivassa mutkassa ja puolalaiset rekat ohittivat toisiaan. Jarrutus onnistui vaikka takana oli jo sille päivälle reippaat 700 kilometriä, väliä jäi kymmenisen metriä. Kummassakaan tilanteessa ei oikein olisi väistämään pystynyt, ekassa tuli auto vastaan ja oikealla kaide, toisessa tie täynnä ja kaiteet.
 
Paikallisilta kuultua...
-Polkupyöräilijä ajanut juovuksissa
-Motoristi ajanut ylinopeutta

Osan otto omaisille  
sad_orig.gif
 
Kumma juttu ettei noista saada katkeavia - vai katkeilisiko ne sitten "itsekseenkin" kun aura-autolla mätetään tonni loskaa siihen tikkariin
nixweiss.gif
Eli vastasit itse kymykseesi jos tolpista tehdään niin heikkoja, että ne katkeaa pelkän 80kg ihmisen pehmeän vartalon iskusta ne ovat liiian heikkoja.
Katkeavia tolppiahan on jonkun verran käytössä, mutta ne katkeavat helposti vain auton osuessa niihin.
 
Ainakin nuo metriset apumääräysmerkit on muovisia, ainakin osin, nähny kun sellasen läpi ajettu autolla. Taksit on usein ihan unessa tuolla liikenteessä...
 
Ei se haittaa onko takapyörä lukossa vai ei, kun se on kuitenkin 20 cm ilmassa siinä vaiheessa
Niin hyrrävoimahan sitä mopoa pystyssä pitää, joten kyllä se hieman avittaa, vaikka takapyörä on ilmassa pyöriessään.
 
Kumma juttu ettei noista saada katkeavia - vai katkeilisiko ne sitten "itsekseenkin" kun aura-autolla mätetään tonni loskaa siihen tikkariin
nixweiss.gif
Eli vastasit itse kymykseesi jos tolpista tehdään niin heikkoja, että ne katkeaa pelkän 80kg ihmisen pehmeän vartalon iskusta ne ovat liiian heikkoja.
Katkeavia tolppiahan on jonkun verran käytössä, mutta ne katkeavat helposti vain auton osuessa niihin.
Toki tolpan voi päällystää vaikka suolakurkkukaupasta pöllityllä sinisellä muovitynnyrillä, joka paitsi vaimentaa iskua, myös kääntää törmäävän ihmisen tai esineen niin, ettei isku kohdistu tolppaan.
 
Joo oikaisu omaan kommenttiin, vastasin vahingossa väärin eli heikennetyllä rakenteella tehtyihin valaisin/sähkötolppiin joita ei esiinny koko tässä jutussa.. Liikennemerkkiputkihan on ihan normi sinkittyä teräsputkea joka mihinkään katkea. Se miksi näin on, että auto riittää taivuttamaan sen ja moottoripyöräilijöiden turvallisuutta ei huomioida joten vetomiehen idea on ihan toimiva.
 
Absittomissa pyörissä, mitä olen omistanut, tuntui ainakin itselläni olevan melkein jopa etupäätä suurempi ongelma, jos maksimijarrutusta yritti, olla lukitsematta takapäätä. Painon siirtyessä eturenkaalle takapää kevenee niin paljon. Tuohan ei toki johda nurinmenoon lähellekään niin nopeasti... muttei se myöskään helpota toimintaa äkkitilanteessa, jos takapyörä on pyrkimässä etupyörän rinnalle.

Kaikista paras puoli abs:eissa ei mielestäni ole vain ja ainoastaan jarrutukseen liittyvä. Vaan se, että usein oikeasti tiukat tilanteet vaativat muutakin kuin pelkkää nopeaa pysähtymistä. Tahtoo sanoa ripeää väistöliikettä jonnekin suuntaan. Ja juuri siinä kohti se vaan on niin helvetin paljon parempi, että ei tarvitse murehtia siitä, että etupää on taittumassa alle/takapää on tulossa edelle. Vaan voi keskittyä ihan kokonaan pelkästään siihen väistöön.

Lisää vielä tuohon äskenmainittuun raskaasti lastattu pyörä, ja tienpinnalle hieman pidon vaihteluja (sinne tänne vaikka pikkuisen hiekkaa, paikkaussaumoja, pari dieseöljyläikkää, jne) ja aloitusvauhtia vaikka hieman päälle 100km/h.... sekä ota huomioon myös se, että tilanne tulee kuskille täysin yllätyksenä – ne tilanteet, jotka pystyy ennakoimaan, ei yleensä aiheuta tällaisten manööverien tarvetta – niin siitä voi lähteä miettimään, tuleeko nätimpää jälkeä absillisilla vai absittomilla.

Rata-ajot ja rankemmat mettäajot voi olla asia erikseen. Mutta kadulla nuo puoltavat paikkaansa aivan täysin.
Osittain totta, huonona puolina abseissa tuppaa vaan olemaan se että ongelmallisissa olosuhteissa ne pidentävät jarrutusmatkaa oleellisesti ja erityisen huonona puolena se että ne luovat liiallisen turvallisuudentunteen, ts. huono/aloitteleva kuski voi luulla absien olevan oikotie onneen jota kautta absien edut ulosmitataan.
Ekasta lauseesta olen eri mieltä. Minun mielestäni absit nimenomaan mahdollistavat (huom. siis katuajossa) tehokkaamman jarrutuksen silloin, kun olosuhteet ovat vaikeat, ja aikaa toimia on tosi vähän.

Ja nyt täytyy myös tarkentaa, minkä sukupolven abseista oikein puhumme? Ne on kehittyneet paljon jostain 80-luvun loppupuolen viritelmistä. Sellaisia ei hyvän kuskin varmasti ollutkaan vaikea "voittaa" mitä jarrutusmatkaan tulee. Käykääpä kokeilemassa nykyaikaisia abseja alustalla, jonka pito vaihtelee merkittävästi. Eipäs se olekaan enää niin helppoa olla etevämpi ilman apuja. Ja uusimpien kyykkyjen race-abs:ät on sitten vielä ihan eri taivaasta.

Ihan totta on kyllä se, ettei minkään tekniikan hyvyyteen saa alkaa luottamaan liikaa, tai sen turvavaikutus on äkkiä nollattu. Ei ne jarrut tosiaan yksinään estä yhtään mitään ikävää tapahtumasta.
 
Vaikka seuraukset eivät, onneksi, ole aina näin vakavat, niin vuosittain kyllä sattuu paljon ihan täysin samalla kaavalla meneviä kaatoja: ylläri > etupää lukkoon > nurin. Juuri näissä abs:eista on suuresti apua, koska niiden kanssa väärä jarruvoiman annostelu ei yleensä vie korvalleen.

Edelleen on vielä meikäläisellä myös näkemättä se McGyver, joka pystyy juuri sillä sekunnin murto-osalla omaan parhaaseen jarrutussuoritukseen, kun sitä oikeasti vaaditaan, eikä uusintoja pääse ottamaan niin kuin testiradalla. Mutta varmasti heitäkin on – keskustelupalstojen juttujen perusteella heitä on oikein paljonkin  
wink.gif

Ajoturvallisuus toki kokonaisuutena käsittää paljon muutakin kuin minkä tyyppiset jarrut pyörässäsi on.
Kerran olen liikenteessä joutunut täyden hätäjarrutuksen tekemään ja voin kertoa, että ikinä en tietoisesti uskaltaisi harjoitustilanteessa niin kovaa jarruttaa. Mutta kun todellisessa tilanteessa on auto edessä, niin on vaan ihan pakko pistää kaikki peliin. Pystyssä pysyin, enkä osunut autoonkaan, vaikka oli sadekeli ja etunenkin hetkeksi lukittui. Ja koko homma lähti ihan puhtaasti selkäytimestä, siinä ei ollut hetkeäkään aikaa ajatella asiaa.

Mutta joo, kyllä mä silti absillisella pyörällä mieluummin ajaisin. Ei vaan ole varaa vielä päivittää pyörää niin uuteen.
 
Noh, tuossahan se viereisessä ketjussa onkin todettu, ettei eturenkaan lukkuituminen haittaa mitään
wink.gif
 
Absittomissa pyörissä, mitä olen omistanut, tuntui ainakin itselläni olevan melkein jopa etupäätä suurempi ongelma, jos maksimijarrutusta yritti, olla lukitsematta takapäätä. Painon siirtyessä eturenkaalle takapää kevenee niin paljon. Tuohan ei toki johda nurinmenoon lähellekään niin nopeasti... muttei se myöskään helpota toimintaa äkkitilanteessa, jos takapyörä on pyrkimässä etupyörän rinnalle.

Kaikista paras puoli abs:eissa ei mielestäni ole vain ja ainoastaan jarrutukseen liittyvä. Vaan se, että usein oikeasti tiukat tilanteet vaativat muutakin kuin pelkkää nopeaa pysähtymistä. Tahtoo sanoa ripeää väistöliikettä jonnekin suuntaan. Ja juuri siinä kohti se vaan on niin helvetin paljon parempi, että ei tarvitse murehtia siitä, että etupää on taittumassa alle/takapää on tulossa edelle. Vaan voi keskittyä ihan kokonaan pelkästään siihen väistöön.

Lisää vielä tuohon äskenmainittuun raskaasti lastattu pyörä, ja tienpinnalle hieman pidon vaihteluja (sinne tänne vaikka pikkuisen hiekkaa, paikkaussaumoja, pari dieseöljyläikkää, jne) ja aloitusvauhtia vaikka hieman päälle 100km/h.... sekä ota huomioon myös se, että tilanne tulee kuskille täysin yllätyksenä – ne tilanteet, jotka pystyy ennakoimaan, ei yleensä aiheuta tällaisten manööverien tarvetta – niin siitä voi lähteä miettimään, tuleeko nätimpää jälkeä absillisilla vai absittomilla.

Rata-ajot ja rankemmat mettäajot voi olla asia erikseen. Mutta kadulla nuo puoltavat paikkaansa aivan täysin.
Osittain totta, huonona puolina abseissa tuppaa vaan olemaan se että ongelmallisissa olosuhteissa ne pidentävät jarrutusmatkaa oleellisesti ja erityisen huonona puolena se että ne luovat liiallisen turvallisuudentunteen, ts. huono/aloitteleva kuski voi luulla absien olevan oikotie onneen jota kautta absien edut ulosmitataan.
Ekasta lauseesta olen eri mieltä. Minun mielestäni absit nimenomaan mahdollistavat (huom. siis katuajossa) tehokkaamman jarrutuksen silloin, kun olosuhteet ovat vaikeat, ja aikaa toimia on tosi vähän.

Ja nyt täytyy myös tarkentaa, minkä sukupolven abseista oikein puhumme? Ne on kehittyneet paljon jostain 80-luvun loppupuolen viritelmistä. Sellaisia ei hyvän kuskin varmasti ollutkaan vaikea "voittaa" mitä jarrutusmatkaan tulee. Käykääpä kokeilemassa nykyaikaisia abseja alustalla, jonka pito vaihtelee merkittävästi. Eipäs se olekaan enää niin helppoa olla etevämpi ilman apuja. Ja uusimpien kyykkyjen race-abs:ät on sitten vielä ihan eri taivaasta.

Ihan totta on kyllä se, ettei minkään tekniikan hyvyyteen saa alkaa luottamaan liikaa, tai sen turvavaikutus on äkkiä nollattu. Ei ne jarrut tosiaan yksinään estä yhtään mitään ikävää tapahtumasta.
Tavallaan joo, omat kokemukset uudehkon gessubemarin abseista joissa se hidastumattomuus on hirvittävää mutta olosuhdekin oli hiekkatie. Eli kun kitka katosi pyörä ei hidastunut vaikka jarrutti. Onneksi ne absit sai tuossa tapauksessa pois napista jolloin taas toimi totutusti
 
"kolme asiaa, joiden käyttäytymistä on lähes mahdoton ennakoida. Ne ovat eläimet, pikkulapset, vanhukset ja yllättävän usein myös kärkikolmoin tai stop-merkin takaa tulevat autot"

Öö, kolme asiaa?
Maailmassa on kolmenlaisia ihmisiä.

Niitä jotka osaa laskea ja niitä jotka ei osaa.
Vähän niinkun saa kolme asiaa yhdellä kerralla tai että maailmassa on kolmenlaisia naisia: Niitä jotka antaa ja niitä jotka ei
033102beer_1_prv.gif
 
Pontevinta vastustusta abseille tulee yleensä heiltä, jotka ovat ajaneet abs-pyörillä tosi vähän, tai eivät ollenkaan. Mielipiteeseenhän on tietysti kaikilla oikeus.

Valmistajien kanta kuitenkin vaikuttaa aika päivänselvältä. Ei nimittäin mene kuin muutama vuosi, niin ei kaupasta enää saa uutta kilvellistä pyörää ilman abseja.
 
Back
Ylös