Kaunista lauantaita,
Käsittääkseni kirjoituksiani on lukeneet kiitettävän hyvän ymmärryskyvyn omanneet ihmiset.
Kysäisenkin, jos joku Kaarinan seutuvilla asuva autollinen moottoripyöräilijä tuumii voivansa joskus auttaa minua kauppareissussa tai joissakin pakollisissa kulkemisissa, olisin hyvin kiitollinen avusta.
Minulla ei ole vielä taksikorttia, enkä kykene kulkemaan linja-autolla. Nyt ei ole ollut suotuisat pyöräilmat, ja muutenkin, olen hyvin usein liian sumussa kulkeakseni pyörällä.
Kun nyt olen niin avoimesti kaiken kertonut, niin samaan syssyyn tämä.
Minua ei tarvitse pelätä, enkä itse mielelläni pelkäisi ketään.
Ei tarvitse olla sinkku, eikä mies, mutta empaattinen mieli olisi hyvä. Maksan kyllä avusta aina tilaisuuden tullessa (rahallinen korvaus, jota varten saan hoitotukea).
Hätä ei tule kello kaulassa, siksi olisi hyvä jos tuntisin useamman autoilevan ihmisen tässä lähimaastossa. Nyt tunnen kaksi, joista toinen on eksäni, enkä niitä palveluja käytä. Toinen on taas auttanut "käsittämättömän" paljon
Siksi olisi hyvä jos ei kaikki avuntarpeeni olisi siellä päässä.
Tämä ei ole treffi-ilmo, minusta ei ole seurustelemaan, enkä nyt kaipaa ketään tähän sitä todentamaan.
Ystäviä ja apua tarvitsen kyllä, käytännönapua.
Priva, on tuossa mun sähköpostikin, puhelinnumeroni löytyy kädenkäänteessä.
Apua tarvitsen lähinnä päivisin, pulssireissu perjantaisin 10-11, pari kertaa viikossa kauppareissu. Pyrin kyllä pärjäämään itse, mutta joskus en kykene.
Ei kiirettä, eikä muita vaatimuksia kuin hyvä sydän ja toimiva tilannetaju ja luotettavuus.