• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Motoristi kuoli törmättyään työkoneeseen, 10.7.12 Pieksämäki

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja redhat
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Ajoin tapahtumapaikan ohitse ilmeisestikin vain muutamaa minuuttia ennen kyseistä motoristia. Aivan käsittämätöntä, miten siihen niittokoneeseen (= pyöräalustainen kaivinkone) voi törmätä. Näkyvyydet kunnossa, ei keltaista viivaa, pilvinen sää, kuiva keli jne. Kaivinkoneen "pyrstö" eli moottori vastapainoineen oli toki alustaa pidemmällä, mutta siltikin koko keksintö oli reilusti oman kaistansa puolella. Vilkkuvalot katolla ja pyrstössä. Ei voi olla näkemättä.

Valitettava tapahtuma ja niin turha kuolema kuin vain voi olla. Jotenkin tällainen tapahtuma vetää hiljaiseksi, varsinkin kun olisi ollut kaiken järjen mukaan helposti vältettävissä. On jotenkin helpompi hyväksyä esim. hirveen tai eteen kääntyneeseen autoon.

Linkissä kuva kyseisestä työkoneesta: http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/12460412.html

Nuorehko mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa tiistaiaamuna noin kello yhdeksän aikaan. Onnettomuus tapahtui Mikkelin ja Pieksämäen välisellä kantatiellä Pyhityllä noin 10 kilometrin päässä Pieksämäeltä.

Moottoripyöräilijä oli tulossa Mikkelin suunnasta. Tuntemattomasta syystä hän törmäsi tienvarsiniittoa tekevään työkoneeseen, jonka varsinainen koneosa oli tielle päin.

Kuolonkolari tapahtui täysin suoralla tieosuudella. Moottoripyöräilijä paiskautui törmäyksessä pois moottoripyörän päältä ja lensi noin 30 metriä viereiselle ajokaistalle. Hän sai surmansa ilmeisesti välittömästi.

Moottoripyörä jatkoi kulkuaan ilman kuljettajaa vielä noin 160–170 metriä päätyen ojaan.

Onnettomuuden vuoksi kantatien toinen kaista oli suljettuna liikenteeltä useita tunteja. Paikalla poliisi ohjasi liikennettä vielä tiistaina puolilta päivin.
 
Melkoisen matkan pyöräkin kulki osuman jälkeen.

Kaameeta luettavaa tällaiset :(
Näiden uutisten jälkeen sitä miettii aina että voiskos sitä ajaa hieman turvallisemin, välttää turhaa riskin ottoa ja jättää pelivaraa enemmän.
 
No, tehdäänpä loogista päättelyä.

1) Moottoripyörä jatkoi 160+ metriä törmäyskohdasta -> ei osunut kaivuriin
2) Kuljettaja ei jatkanut kuin 30m törmäyskohdasta -> osui kaivuriin

Ainoa tapa millä tuo lienee mahdollista on se että kuski on osunut joko koneen kääntyvään perään tai puomiin.

Onko mahdollista näkyväisyys huomioiden että kuljettaja on vetänyt tulosuunnastaan katsottuna niin läheltä konetta kuin mahdollista, mutta koneen takana piilossa on olutkin koneen perä, johon kuskin ylävartalo on osunut ja pyörä mennyt ali.

Olisiko nopeutta ollut noin satanen? Noin metrin korkeus ja sekunti siitä alas = 27 m (m/s).

Vai mitä tapahtui? Kuka ajanut ohi onnettomuuspaikasta?
 
ain haukutaan puusilmä kotiloita mut nyt sanotaan sit et puusilmä mopoilija oli kyseessä , valitettavaa et napsahti mut sellasta se vaan on elämän kaari
 
Uskomattomalle tuntuu, mutta kertooko uutinen sittenkään kaikkea? Eihän se tarvitse kuin pakettiauton ajamaan eteen peittämään näkyvyyden. Auton kuljettaja näkee tyhjän vasemman kaistan ja väistää vähän myöhään lähes paikallaan olevaa konetta. Yht.äkkiä pyöräilijä onkin tilanteessa jossa satasen vauhdissa onkin este 50 metrin päässä ja siitäkin menetetään seuraavan sekunnin aikana puolet. No en tiedä tilannetta, mutta itselle muutaman kerran vastaavia säikähdyksiä on sattunut autolla ja pyörällä, kun jonosta joku kääntyykin äkkiä sivuun ja edellinen väistää myöhässä oikealta tai vasemmalta. Tie on kyllä nolilla kohdin hyvä ja satasen laput, tuskin kuuttakymppiä kukaan tuossa ajelee. Paitsi mopoilijat.
 
"jonka varsinainen koneosa oli tielle päin"

Mitä tämä mahtaa tarkoittaa? Oliko siis se leikkaava osa käännetty tielle?
 
Olettaisin kyseessä olevan tuo kuvassakin keskiviivan vieressä olevan ylälavetin perän, jossa siis vekottimen moottori sijaitsee. Luulisin mp:n kuskin kropan osuneen juurikin tuohon ylälavetin perään, pyörän menneen alta/vierestä. Kuski tipahti kyydistä ja liukui/vieri tuon 30m. Pyörä jatkoi sitten matkaansa tuon 160m.

Paska keissi.
 
Tuollaisen niittokoneen näin itsekin pari viikkoa sitten juuri noilla suunnilla. Hurjannäköistä, kun se kone ajoi silloin paljon keskemmällä tietä. Tuollainen todella hitaasti liikkuva toisellekin kaistalle ulottuva kone kyllä sais olla merkitty erittäin näkyvin vilkkuvaloin.
 
Mull on hämärä muistikuva, että olisin joskus ajanut tuollaisen koneen ohis jossain ja se pyörähti siinä juuri jonkin matkaa edessä... Jotenkin muistelen että siinä tuli mieleen jotta "heilauttipa se toin perän kauas" tai jotain vastaavaa. Mitään normaalitilanteesta poikkeavaa se ei aiheuttanut, kun tähtäilin ohitusta jo vastaantulevien kaistan kautta, mutta ainut mitä siitä luulen muistavani oli tuo juuri, että "tuleepa takaosa kauas" tms. Voi olla että muistan väärinkin. Kuitenkin. :dunno:
 
^ Kyllä se puomin pää juuri noin heilahtaakin riippuen miltä kohden sitä heinää niitetään. Puoli kaistaa on vapaana ja yllättäen puomi/ peräosa täyttääkin kääntyessään koko kaistan.
 
Tuttu mies oli törmääjä, eli tälläkertaa syy onnettomuuteen on aivan selvä, tuo törmännyt motoristi oli pahasti näkövammainen eli ei vaan nähnyt sitä kaivuria. Näkövamman takia kaverilla ei mitään ajokorttia ollut eikä missään tapauksessa olisi kannattanut yleisillä teillä ajellakaan, ei ollut ensimmäinen haaveri mikä sattui. Viikkkoa aikaisemmin näin kaveria ja valitteli ajolasien huurtumista, oisko ollut vielä lisäsyynä.

Ja siis törmäsi päällään ehkä noin kahdeksaakymppiä vastapainopunttiin, pyörä ei osunut mihinkään jonka takia jatkoi niinkin pitkään matkaa, mopohan oli KLX 250.....

Joutaisivat tiedottaa vähän paremmin noista tapahtumien syistä yms. jottei heti aleta lynkkaamaan töitään tekeviä ihmisiä.....
 
naukkis sanoi:
Tuttu mies oli törmääjä, eli tälläkertaa syy onnettomuuteen on aivan selvä, tuo törmännyt motoristi oli pahasti näkövammainen eli ei vaan nähnyt sitä kaivuria. Näkövamman takia kaverilla ei mitään ajokorttia ollut eikä missään tapauksessa olisi kannattanut yleisillä teillä ajellakaan, ei ollut ensimmäinen haaveri mikä sattui. Viikkkoa aikaisemmin näin kaveria ja valitteli ajolasien huurtumista, oisko ollut vielä lisäsyynä.

Ja siis törmäsi päällään ehkä noin kahdeksaakymppiä vastapainopunttiin, pyörä ei osunut mihinkään jonka takia jatkoi niinkin pitkään matkaa, mopohan oli KLX 250.....

Joutaisivat tiedottaa vähän paremmin noista tapahtumien syistä yms. jottei heti aleta lynkkaamaan töitään tekeviä ihmisiä.....

OK. Näyttää siis olleen puusilmä motoristi ilman ajo-oikeutta.
Saatanan naakat tuomitsitte jo tiekoneen käyttäjän syylliseksi. Koittakaa vastedes odottaa faktatietoa ennen tuomion julistamista.
Surullinen tapaus kaikesta huolimatta, myös työkoneen kuljettajalle.
 
Back
Ylös