Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
JGo sanoi:Mietinpä tuota ratapäivien hintojen nousua ja liputtamista. Kaksi kesää sitten ratapäivälle pääsi jäsenenä hintaan 40 euroa. Nyt hinta on jo 50-65 euroa. Ratapäivä liputtajana on edelleen käytännössä ilmainen, eli liputtaja saa suhteessa aiempiin vuosiin suurempaa rahallista hyötyä suhteessa maksaviin ajajiin. Mikäli ratapäivien hinnat nousevat samaa tahtia tulevinakin kesinä, voisi olla jo aiheellista alkaa miettimään, että olisiko liputtajahinta esimerkiksi jotain väliä 15-25 euroa päivä. Normihintaan verrattuna sekin on käytännössä ilmainen, koska sisältää vielä lounaankin, josta muut maksavat sen 10-12 euroa rataravintolassa. Aiemminhan ilmaisuutta perusteltiin sillä, että liputtajia on vaikea saada. Nyt liputtajapaikat myytiin loppuun parissa tunnissa, joten tilanne on siltäkin osin muuttunut, eikä päivä puoleen hintaan kahden tunnin lippuvuorolla ja lounaalla edes olisi mitenkään epäreilua liputtajia kohtaan. Näillä tämän kesän hinnoilla liputtaja pääsee jo diplomi-insinöörin tuntipalkoille tuolla kahden tunnin työllään.
JGo sanoi:eikä päivä puoleen hintaan kahden tunnin lippuvuorolla ja lounaalla edes olisi mitenkään epäreilua liputtajia kohtaan
Mikuni sanoi:Jos liputusvuorot sen 20€ maksaisi niin varmaan ite tulis harkittua et sama se sit on ostaa ihan perus lippu ni ei tarvi liputusta miettiä. Jos ratapäivät on laskettu siten että lippumiesten ilmasilla vuoroilla homma pyörii niin onko se sitten niin paha jos ne samantien loppuun myydään.
Toistan kyssärini, tulee Viron ratapäivästä jotakin pakettiratkaisua majotusten suhteen vai aletaanko näitä ihan yleisesti järkkäämään?
Mikuni sanoi:Jos liputusvuorot sen 20€ maksaisi niin varmaan ite tulis harkittua et sama se sit on ostaa ihan perus lippu ni ei tarvi liputusta miettiä. Jos ratapäivät on laskettu siten että lippumiesten ilmasilla vuoroilla homma pyörii niin onko se sitten niin paha jos ne samantien loppuun myydään.
Teppoman sanoi:Jes! Viron reissu ostettu!
W-eikko sanoi:Mihin aikaan nuo arkisin olevat ratapäivät alkaa? Vai enkö vain löydä alkamisaikoja mistään..
scuuba sanoi:Voisko se kuuluisa joku tehdä ne "jokaiselle ratapäivälle oma ketju":t tonne ratapäiväosioon? Ei niis alotusviesteissä tarvi viel infoo olla, kunhan place-holderina toimisivat noin alkuun.
Ja pärnun reissustaki vois olla omat ketjunsa nii voi ihmetellä eri toimintoja sen suhteen.
Eihän tämä mikään äänestys ole mutta möläytänpä silti että ihan hyvin tuo eväs joutaisi pois minunkin mielestä. Tämä siis liputusvuoroja suorittavan näkökulmasta.rantaile sanoi:Ateria pois tai kymppi hintaa on aika maksimi, mitä minusta tuossa voi tulla vastaan.
Juutana sanoi:Sähköjen osalta ymmärrän, että yhtiö haluaa jonkinlaisen kuoletuksen myös sitomalleen pääomalle, eli johdotuksille, pömpeleille ja perusmaksuille. Jos viikonlopun sähköt olisi olleet luokkaa 500e, niin olisin sen hyväksynyt mukisematta. Toi 700e/päivä on vaan aivan naurettava.
Jos saan järjesteltyä mopon jonkun muun kyytiin, niin tuo 50kW genu tulee mukaan. Saa akka ihmetellä kun ei sähköt kelpaa.