noppis32 sanoi:Tästä oli puhetta kevätkokouksessa... ja kyllä tämä siellä oli tiedossa. Mutta eipä tätä toimintatapaa näköjään muuteta. Eipä juuri nyt ole laittaa 280€ motoparkin viikonlopun lippuihin.. meillä molemmilla ne oli korissa. Sitten kaatui kauppa. Sitten parempi puoli koitti varata minullekin lipun... jolloin ne olikin menneet, vaikka ne korissa ne vielä oli. Mutta onhan se kiva että jaksetaan asiaa pahoitella. Ensi kerralla pahoittelut voisi hoitaa jo etukäteen?
Olet oikeassa, ongelma on ollut jo tiedossa, mutta ei ole toistaiseksi ollut työkaluja, ymmärrystä ja tieto-taitoa hoitaa asiaa kuntoon vaaditussa aikataulussa. Tarkoitus on hoitaa asia siten, ettei tarvitse kellekään pahoitella, eli meillä olisi kauppa, jonka toimintaan voi luottaa. Tässä vaiheessa, kun kusi on jo sukassa, niin ei muuta enää voi oikein tehdä. Pahoittelen kuitenkin kaupan surkeaa toimintaa ja ymmärrän hyvin, että se aiheuttaa ongelmia. Liputusvuorojen osalta tosiaan tiettyjen päivien osalta myydään ei-oota, mutta normaaleja lippuja on vielä saatavilla.
Motoparkin liputusvuorot menivät nopeasti ja saldon loppuessa voi kauppa käyttäytyä hieman hassusti, mikäli tuotteen on ehtinyt jo siirtää ostokoriin ja sitä yrittää ostaa.
Meillä on tarkoitus ryhtyä aikaisempaa rankempiin toimenpiteisiin, jotta pääsemme tästä ongelmasta eroon, ei tämä järjestäjällekään herkullinen tilanne ole. Toivottavasti meillä on pian siitä enemmän tiedotettavaa. Mahdollisissa ongelmatilanteissa autamme sen minkä pystymme. Esimerkiksi täältä saa lisätietoa, kuinka toimia. Myös tässä topicissa voi asiaa tiedustella.
