Olin Alastarolla kisoissa lippumiehenä, ja jäin pidemmäksi aikaa pohtimaan miten kisaa voisi kehittää.
Ensinnäkin kehut ja kiitokset Soikkelille ja Jassulle erittäin hyvästä vedosta. Koko ajan tuntui, että homma on lapasessa.
Mielestäni tällaiselle entry-level kisalle
on selkeä oma paikkansa. Kisatilanteessa rata ei muutu, pyöräkään ei muutu, mutta kuskin korvien välissä moni asia muuttuu. Esimerkiksi mindset on ihan erilainen ja ohittamisesta tulee toisenlaista. Koska ero kisatilanteen ja ratapäivän normaalin session välillä on iso, on sitä(kin) syytä harjoitella. Siksi Orgin Racella on ehdottomasta oma paikkansa. Hyvää harjoitusta oikeaa kisaa varten.
Soikkelin sanoin: "ajetaan tosissaan, muttei ajeta tosissaan."
Yksi idea voisi olla kokeilemisen arvoinen. Luin Andy Ibbotin MotoGP Performance Riding Techniques kirjasta (tottakai minulle on sekin kirja

) että Brittien sarjassa rookiella on oranssit takit.
https://www.bemsee.net/info-centre/news/rookie-orange-jackets
Mielestäni tämä on hyvä ja toimiva keino erottaa Eemeli Lahti ja vaikka meikäläinen toisistaan. Vähän sama kuin AT2 osallistujilla on liivit. Liivien ansiosta heihin osataan suhtautua kunnioittavammin ja ohituksia tehdään entistäkin isommilla marginaaleilla ja rauhallisemmin. Rajana voisi olla vaikka oikea kisaaminen; jos olet ollut ajamassa 2–5 kisassa, ja päässyt siellä maaliin, sinun ei tarvitse käyttää liiviä.
EDIT. Ibbotin kirjassa mainitun oranssin takin voi riisua, kun "you've completed ten race meetings on three different tracks within a three-year period."
Tuo olikin ainut asia mitä olen keksinyt racen kehittämiseksi ja riskien pienentämiseksi. Ehkä tuota voisi kokeilla. Kisan pituus jne. ovat mielestäni jo varsin hyvät.