• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Mopot, scootterit yms. ajokortti?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Timberline
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Olen jo pitkään seurannut mopojen ja erityisesti scootterien yleistymistä liikenteessä. Tuntuu aika hurjalta että ne saavat ajaa pyöräteillä ja liikenteen seassa ILMAN minkäänlaista ajokorttia. Seurailen täällä Espoossa työpaikaltani ostoskeskuksen ympäristöä ja näen päivittäin melkoista liikenne kurittomuutta. Miten voi olla mahdollista ettei kukaan ole puuttunut tämän ryhmän ajotaidottomuuteen. Vaaditaanhan autoilijoillekin kortti ja samoin meille motoristeille. Vaikkei se kortti tuo vielä ajokokemusta, mutta tuo se edes mahdollisuuden selvitä liikenteestä, sekä liikennesääntöjen oppimisen, minkä luulisi olevan edellytys liikkua liikenteessä moottoriajoneuvolla.
 
Kyllähän se nyt vaan on niin, että nykyään vaaditaan kaikilta vuonna 1985 tai sen jälkeen syntyneiltä mopokortti, ei ne saa muuten ajella. Kaasunalle näköjään ehti ensin...
 
Ok, anteeksi tietämättömyyteni
withstupid.gif
.
Taitaa sitten vaan olla willilänsi meininki täälläpäin kun lähdin ajamaan ja mulla vihreät, ja olin tulossa risteykseen niin edestäni sujahtaa scootteri suojatietäpitkin.
Mieli teki lähteä perään mutta ajattelin että voi olla hankala selittää poliisisedille miksi ajan pyörätiellä prätkällä.
Jotenkin tuntuu että tällä menolla noita mopoonnettomuuksia tulee vielälisää ja paljon.
 
No siis ajokortti ja ajokortti. Yks teoriakoe pitää käydä suhauttaa mahdollisesti tuurillakin lävitte, sen jälkeen saat ajaa mopoa. Päättäjien pitäs kyllä nyt jtn tehdä, kun mopokuolematkin näyttävät olevan nousussa...
 
Päättäjien pitäs kyllä nyt jtn tehdä, kun mopokuolematkin näyttävät olevan nousussa...
Ja ikävintä asiassa on, että moni rinnastaa ne isompiin, vaikk'ei mällääjällä olisi ollut pienintäkään aikomusta jatkaa kaksipyöräuraa heti tuuninki-iän saavutettuaan. Mutta vainaa on vainaa ja menee tilastoihin.
 
Olen jo pitkään seurannut mopojen ja erityisesti scootterien yleistymistä liikenteessä. Tuntuu aika hurjalta että ne saavat ajaa pyöräteillä ja liikenteen seassa ILMAN minkäänlaista ajokorttia. Seurailen täällä Espoossa työpaikaltani ostoskeskuksen ympäristöä ja näen päivittäin melkoista liikenne kurittomuutta. Miten voi olla mahdollista ettei kukaan ole puuttunut tämän ryhmän ajotaidottomuuteen. Vaaditaanhan autoilijoillekin kortti ja samoin meille motoristeille. Vaikkei se kortti tuo vielä ajokokemusta, mutta tuo se edes mahdollisuuden selvitä liikenteestä, sekä liikennesääntöjen oppimisen, minkä luulisi olevan edellytys liikkua liikenteessä moottoriajoneuvolla.
Itse ajelen lähdes päivittäin Espoossa moposkootterilla ja käytän myös sallittuja pyöräteitä matkantekoon  
062802moto_prv.gif

Yksi mikä pistää silmään on polkupyöräilijöiden kuolematon asenne tuolla pyörätiellä. Ajetaan kovaa nopeutta sellaisia 4-tien kevyen liikenteen risteyksiä läpi, ihan tuosta vaan asenteella ei sieltä kukaan tule...kai?? En tiedä harrastavatko mopoilijat tätä, mutta ihan hullun hommaa sellanen.
bawling.gif

Lisätään nyt samaan hälläväliä ihmisiin nämä koirien omistajat jotka kulkevat koira 8m isäntää edellä tien suuntaisesti flexi ojossa, sitten kun ohitan tälläisen kokoonpanon skootterilla niin koira hyökkää suoraan eteen, eikä omistaja luonnollisesti voi enään tuossa tilanteessa mitään.

Mitä nyt muuten oon seuraillut tuota mopo ajelua täällä päin niin tilanne nopeudet ovat usein liian kovia kun ohitetaan muita liikkujia kevyenliikenteen väylillä, mutta muuten ajelu sujuu mielestäni varsin mallikkaasti. Liikennevalojen värien merkityskin tunnetaan mielestä suht hyvin  
bowdown.gif
 
Noiden mopolla ajavien hengissä pysymistä tuskin auttaa yhtään se, että kevyen liikenteen väyliltä ne ollaan ajamassa pois autojen sekaan, missä niitä taas kohdellaan samoin kuin eteen osuvaa pieneläintä; vähän puskuri kärsii mutta pääseehän mokoma kärsimyksistään.
Just pari päivää sitten seurasin taustapeilistä kun kaksikaistaisella 60 rajoituksella varustetulla tiellä (siis kaksi kaistaa samaan suuntaan) oikeanpuoleisella kaistalla oleva auto ei viitsinyt edes kaistaa vaihtaa skootterin ohittaessaan. Kyllähän se sinne pientareelle väistää, oli ilmeisesti ko. naiskuskin ajatusmaailma... Niin kuin isommilla pyörillä noita autoja ei joutusi jo varomaan tarpeeksi.

Mutta juu, kyllä vähän enemmän saisi noille koulutusta olla, mopoilijoille meinaan. Taitaa vain olla just se ikävaihe missä kaikki järkipuhe valitettavasti unohtuu alta kolmen sekunnin.
 
No siis ajokortti ja ajokortti. Yks teoriakoe pitää käydä suhauttaa mahdollisesti tuurillakin lävitte, sen jälkeen saat ajaa mopoa. Päättäjien pitäs kyllä nyt jtn tehdä, kun mopokuolematkin näyttävät olevan nousussa...
Taitaa olla jo kolme tänä kesäna ja viime vuonna oli kaikkiaan kolme mopokuolemaa.
Ei se kortti taida paljoa auttaa liikenteessä viritetyillä mopoilla.
 
Saanen ilmaista epäilykseni että kuolemat johtuvat virittämisistä!
Sillo ku ite olin mopoikänen ni paremmin pärjäs liikentees viritetyllä ku vakiovehkeellä!!
Mietippä tilanne kohdallesi: Lähdet liikennevaloista liikkelle, moposi kulkee sallitun 40km/h ja kiihtyy sinne noin 10sek(?). Takanasi tulee auto jonka kiihtyvyys riittää saamaan tuossa ajassa jo 70 km/h mittariin. Takana olevassa autossa on (esimerkiksi) 35v bisnesnainen jolla on kiire kokoukseen, tämä kiihdyttää ihan takanakissa kiinni ja ohittaa 3cm päässä sarvesta nyrkkiä heristellen; koska sinähän olit hidastanut hänen kulkuaan ainakin 3sek, joka tuntuu olevan monelle tärkeä aika!
Sitten otetaan vertailuun mopo joka on "hieman" piristetty ja kulkee noin 60-70km/h ja kiihtyy sinne ihan mukavasti, voi olla että se takana kyhjöttävä (esimerkiksi) 35v bisnesnainen ei niin helposti provosoidu tuosta takana ajosta kuin ed. mainitussa tilanteessa!(siis voi olla!)

Mutta tämä on voimassa vain ja ainoastaan alueilla joilla mopoilla ajetaan autojen keskellä! (tällaisessa paikassa minäkin mopoiässä ajoin, eikä muunlaisista paikoista mopoilla ole kokemusta)

Ja toisekseen, se että ajaa kolmion takaa auton eteen, ei johdu siitä että mopoa on viritetty, vaan...
shaun.gif
 
idea3.gif
Tähän mopoiluun on olemassa helpompikin ratkaisu: nostetaan max.nopeus 65kmh ja otetaan ne pyöräteiltä maanteille.
sport05.gif
 
Yksi mikä pistää silmään on polkupyöräilijöiden kuolematon asenne tuolla pyörätiellä. Ajetaan kovaa nopeutta sellaisia 4-tien kevyen liikenteen risteyksiä läpi, ihan tuosta vaan asenteella ei sieltä kukaan tule...kai?? En tiedä harrastavatko mopoilijat tätä, mutta ihan hullun hommaa sellanen.
bawling.gif

Lisätään nyt samaan hälläväliä ihmisiin nämä koirien omistajat jotka kulkevat koira 8m isäntää edellä tien suuntaisesti flexi ojossa, sitten kun ohitan tälläisen kokoonpanon skootterilla niin koira hyökkää suoraan eteen, eikä omistaja luonnollisesti voi enään tuossa tilanteessa mitään.

Mitä nyt muuten oon seuraillut tuota mopo ajelua täällä päin niin tilanne nopeudet ovat usein liian kovia kun ohitetaan muita liikkujia kevyenliikenteen väylillä, mutta muuten ajelu sujuu mielestäni varsin mallikkaasti. Liikennevalojen värien merkityskin tunnetaan mielestä suht hyvin  
bowdown.gif
Asiaa puhut. Itsekin liikun pyörätiellä polkupyörällä, ja aina kun vain on mahdollista niin siirryn kadun puolelle, koska pyörätiet ovat hengenvaarallisia nykyään.
Asenteissa olisi varmasti parannettavaa kaikilla.
 
Mitä tulee moposkoottereihin, niin on ollut aivan ihanaa huomata, että poliisi on alkanut panna noita "prikanpoistaja-idiootteja" ahtaalle.

Kunnon sanktiot vain (sakot ajokortitta ajosta, kevarikortin siirtyminen, kevarivakuutusten kerääminen takautuvasti jne).

Saadaan tulevaisuuden ****miehet heti aisoihin, ennen kuin on liian myöhäistä.
 
Kamalaa katsottavaa on tuo mopopoikien meno ainakin täällä Lahden seudulla!
sad_orig.gif

Parin viime viikon aikana on pari kertaa ollu lähellä, ettei oo mopopoika runtannu meikäläisen gorillan takapuskuriin. Syynä olematon turvaväli!
033102ass_1_prv.gif

Kun ajelee 6-kympin rajotusalueella vajaa 75km/h mittarissa, niin hyvä etteivät ohi tyrkkää! Mun moponi kulki aikanaan max. 50km/h myötätuulessa alamäkeen ja se oli ihan riittävästi, koska se oli suurin sallittu nopeus ja vähän päälle!

Ja vitsi että oli hienoo ajaa kesäduunipaikalle muutama sata metriä 4-tietä, ku vastaan sattu tulee kymmenkunta harrikkaa, jotka kaikki nosti lavan pystyyn tytölle päristimellään!
biggrin.gif

Mut nykyään ei mikään riitä, aina vaan pitäis päästä kovempaa vaikka liikennesilmää ei ole edes hätäseen siihen 45km/h nopeuteen!
kaboom.gif

Pieni siskonpoikani meinasi juurikin viikko sitten jäädä Heinolassa jalkakäytävällä skootteristin alle, kun tuli selän takaa helvetillistä vauhtia. Itse olin vähän kauempana tulossa vastaan ja mitään ei kerinny tekemään, muuta ku huutaa pojalle, että hyppää penkan puolelle.

Vähältä piti, ettei ajanu munkin päälle, kun yritin pysäyttää ja olisin kertonu pari tarkoin valittua juttua liikennesäännöistä ja käytettävistä nopeuksista!
veryangry.gif
Jatko matkaansa sentteriä heilutellen, varmaan meni ostarille kertomaa muille Bikermouse From Hell-porukoille, että hullu akka yritti pysäyttää, vaikkei hän ollu tehny mitään väärin!

Joka tapauksessa mun mielestä mopokorttiin pitäisi sen teoriakokeen lisäksi liittää muutama tunti teoriaa autokoulussa ja muutama ajotunti. Olisi oikeesti jotain pohjaa lähteä sinne liikenteeseen, eikä suoraan pellolta autojen sekaan.

Ja sanktiot isommiksi, viritetystä vehkeestä menetät ko. ajoneuvon poliisin suojiin esim. 2 kuukaudeksi ja takasin saat maksamalla esim. 100€ lunastusmaksua. Ja vielä nousevalla systeemillä eli seuraavasta kerrasta 3kk mopo tallessa ja 200€ lunastusmaksu, jne.

Hillitsisi varmaan melko tehokkaasti virittämistä, ku menettäis määräajaks koko ajokin ja vielä joutuis siitä karvaasti maksamaan.

Nih!
buttrock.gif
 
idea3.gif
 Tähän mopoiluun on olemassa helpompikin ratkaisu: nostetaan max.nopeus 65kmh ja otetaan ne pyöräteiltä maanteille.
Itsekin olen usein miettinyt, miksi se nopeus pitää olla juuri 45. Esim. mopoautolla 60:n alueella on auttamattomasti tien tukkona. Sattui tuossa eräänä sateisena aamuna sellainen eteen pätkällä, jossa 50:n vihreä aalto ja alkoi nyppiä, kun seitsemännet liikennevalot vaihtui nenän edessä punaisiksi... Sujuisi liikennöinti mopoillakin sujuvammin ja pyöräteillä rauhoittuisi meno.
 
Saanen ilmaista epäilykseni että kuolemat johtuvat virittämisistä!
Sillo ku ite olin mopoikänen ni paremmin pärjäs liikentees viritetyllä ku vakiovehkeellä!!
Mietippä tilanne kohdallesi: Lähdet liikennevaloista liikkelle, moposi kulkee sallitun 40km/h ja kiihtyy sinne noin 10sek(?). Takanasi tulee auto jonka kiihtyvyys riittää saamaan tuossa ajassa jo 70 km/h mittariin. Takana olevassa autossa on (esimerkiksi) 35v bisnesnainen jolla on kiire kokoukseen, tämä kiihdyttää ihan takanakissa kiinni ja ohittaa 3cm päässä sarvesta nyrkkiä heristellen; koska sinähän olit hidastanut hänen kulkuaan ainakin 3sek, joka tuntuu olevan monelle tärkeä aika!
Sitten otetaan vertailuun mopo joka on "hieman" piristetty ja kulkee noin 60-70km/h ja kiihtyy sinne ihan mukavasti, voi olla että se takana kyhjöttävä (esimerkiksi) 35v bisnesnainen ei niin helposti provosoidu tuosta takana ajosta kuin ed. mainitussa tilanteessa!(siis voi olla!)

Mutta tämä on voimassa vain ja ainoastaan alueilla joilla mopoilla ajetaan autojen keskellä! (tällaisessa paikassa minäkin mopoiässä ajoin, eikä muunlaisista paikoista mopoilla ole kokemusta)

Ja toisekseen, se että ajaa kolmion takaa auton eteen, ei johdu siitä että mopoa on viritetty, vaan...
shaun.gif
Jos spekuloidaan, niin kolmion takaa auton alle ajaminen voi johtua suurimmalta osin juuri siitä syystä, että mopoa on viritetty. Vauhti 80 km/h ja saavutaan risteykseen. Epäonnistunut tilanteen arvointi ja liian myöhäiselle jätetty jarrutus johtaa "mopon" ajautumisen etuajo-oikeutetulle tielle ja jälki on karmivaa, jos samaan aikaan samaan kohtaan saapuu joku toinen ajoneuvo, varsinkin auton ollessa kseessä.

Vauhti 45 km/h ja kokemattomalle liikenteessä kulkijalle, johon luen kaikki mopoikäiset säätyyn ja sukupuoleen katsomatta, jää enemmän aikaa suorittaa havaintoja sekä oikeita ratkaisuja. Siltikin vahinkoja sattuu, sitä ei voi kieltää. Mopoikäisillä vain tuntuu yleensä ottaen tärkeintä olevan vauhti ja se mitataan paikassa kuin paikassa moposta ulos.
 
Mikähän kumma siinä on, että nykyään mopoilijat kuvittelevat voivansa ajaa keskellä tietä. Vaikka aluerajoitus olisikin 40kmh/t niin ei kait se anna mopolle lupaa siirtyä keskelle tietä...vai tarviiko omat liikennesääntötietoni päivitystä? Ottaa hiukka pattiin kun tunkevat 50:n ja 60:n alueellakin keskelle, stana. Kiva nuhjata kotilolla mopon perässä...noista muutenkaan ota mitään tolkkua, osata sitten ryhmittäytyä ollenkaan puhumattakaan mistään kääntymismerkeistä. Onneksi joissain on vilkut, mutta näistä PV:istä ne puuttuu ja käsimerkit jää näyttämättä.

Oma poika kun pääsee mopoikään niin saa sellaisen kouluksen, että oksat pois ja mopoa syynätään viritysten varalta takuuvarmasti. Kiinni jäädessä mopo jäähylle. Tosin olen näitten ajatusten kanssa pikkaisen etupellossa. Aikaa mopoikään on vielä 14 vuotta

Duoda duoda. Kokeileppa ajella mopolla kokoajan tien pientareella, voit yllättyä. Joillekkin takana ajaville autoilijoille se on kuin pyytäisit väkisin ohittaamaan itsesi tai kiilamaan moposi ojaan yms.
Olen pyrkinyt noudattamaan mopon paikan suhteen seuraavaa ohjetta. Jos ajan jonossa ja pysyn muun liikenteen vauhdissa mukana niin ajan siinä kohtaa kaistaa missä ajaisin prätkälläkin. Jos taas edessäni ei ole jonoa niin silloin tien pientare on mopolle oikea paikka.

Vilkun näyttämisestä olen samaa mieltä sitä ei saa, eikä kannata unohtaa kenenkään tiellä liikkuvan.
sport05.gif
 
Saanen ilmaista epäilykseni että kuolemat johtuvat virittämisistä!
Sillo ku ite olin mopoikänen ni paremmin pärjäs liikentees viritetyllä ku vakiovehkeellä!!
Mietippä tilanne kohdallesi: Lähdet liikennevaloista liikkelle, moposi kulkee sallitun 40km/h ja kiihtyy sinne noin 10sek(?).

Ja toisekseen, se että ajaa kolmion takaa auton eteen, ei johdu siitä että mopoa on viritetty, vaan...
shaun.gif
En toki tiedä (tämä on faktaa), mistä tämän kesän mopo-onnettomuudet johtuvat. Asia tuli vain mieleeni,kun meillä päin keulivat viritetyllä mopolla keskellä liikennettä. Eikä kyse ole viidestä metristä ja vetävät kymmeniä metrejä, jos tilaa on!!
Tässä kävimme harjoittelemassa kevarilla pojan kanssa, niin kaks päällä ajoin mopo ohi. Nopeutta meillä oli noin 80 km/h, joten aika mopoja ovat.

Sallittu nopeus taitaa olla nykyään jo 45 km/h.

Kyllä se auton kylkeen ajaminen 80 km/h on vaarallisempaa kuin 45 km/h. (tämäkin on vain oletus)
 
Back
Ylös