Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Lahti päätti KymiRing-osakkuudesta lainvastaisesti, hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksen
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut Lahden kaupunginvaltuuston päätöksen tapahtumayhtiö KOKO Lahdelle myönnettävästä kahden miljoonan euron pääomalainasta KymiRing-yhteistyötä varten.
Ismo Uusitupa HS
Julkaistu: 11:48
Kymiringin moottorirata Iitissä on menettämässä kahden miljoonan euron pääomasijoituksen Lahden kaupungin tytäryhtiöltä Koko Lahti oy:ltä. Tämä johtuu siitä, että Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi maanantaina Lahden kaupunginvaltuuston viime vuonna tekemän päätöksen.
Lisäksi kysymysmerkiksi jää Koko Lahden ja sen tytäryhtiön Lahti Events oy:n suhde Kymiringiin: rahoituksella piti saada 12,5 prosentin omistusosuus Kymiringistä ja yksinoikeus tapahtumajärjestäjäksi (Koko Lahti) sekä myynnistä ja markkinoinnista vastaaminen (Lahti Events).
Lahti Events on jo hoitanut muun muassa Kymiringin MotoGP-osakilpailun lippujen ennakkomyyntiä.
Hallinto-oikeuden mukaan Lahti ei selvittänyt, sisältyykö pääomasijoitukseen valtiontukea. Jos siihen sisältyy, se pitäisi ilmoittaa Euroopan komissiolle. Vaikka Suomessa ei olekaan toista vastaavantasoista moottorirataa, niitä on Euroopan unionin alueella. Toisin sanoen kaupunginvaltuuston päätös kaatui muotovirheeseen.
Asia meni hallinto-oikeuden käsittelyyn kahdeksan lahtelaisvaltuutetun valituksella. Heidän mukaansa Lahden ei pitäisi olla tukemassa Kymiringiä, jota he pitävät riskisijoituksena eikä muutenkaan kaupungin toimintaan kuuluvaksi asiaksi.
Mitä hallinto-oikeuden päätös lopulta tarkoittaa?
”Pikkaisen vaikea ottaa kantaa, kun en ole siihen vielä tutustunut. Meidän täytyy katsoa se [päätös] tosi tarkkaan, mitä se tarkoittaa”, sanoo Kymiring oy:n toimitusjohtaja Markku Pietilä.
”Koko vyyhti pitää katsoa, mihin se vaikuttaa ja mitä Lahti tekee omalta osaltaan. Tämä ei ole juridisesti helppo tapaus.”
Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen totesi Ylelle, että hallinto-oikeuden päätöksestä ei kannata valittaa. Siihen ei ole otettu kantaa, pyrkiikö Lahti tekemään uuden päätöksen, jossa muotoseikat menevät oikein.
Koska koronaviruspandemian takia Kymiringillä ei kilpailla muun muassa MotoGP:n MM-osakilpailua tänä kesänä, tapahtumajärjestämistäkään ei nyt ole, mutta kahden miljoonan euron karsiutuminen pois ratayhtiön kasasta näkyy. Rahasummalla piti rakentaa varikkorakennus.
”Se on osa isompaa kokonaisuutta, mutta totta kai sillä on vaikutusta, ja kaikelle rahalle on ollut tarkoituksensa”, Pietilä toteaa.
Sen sijaan Pietilän mielestä MotoGP-osakilpailun siirtymisellä ensi vuodelle on hyvätkin puolensa.
”Pahimmat kiireet helpottivat. Meillä oli suhteellisen haasteellinen rakentamisaikataulu, ja nyt se ei välttämättä toteudu sellaisenaan.”
Kymiringillä ei ole tälle vuodelle kalenterissa muitakaan kilpailuja, sillä myös kaikki kansalliset kisat on peruttu Suomessa koronaviruksen takia.
”Lajiliitot ovat peruuttaneet lähes kaikki kilpailut. Kun tapahtumien henkilömäärärajana on 500 [heinäkuun loppuun asti], kyllähän tämäntyyppisissä kilpailuissa aina pamahtaisi sen yli. Katsomme, miten tilanne kehittyy. Jotenkin tuntuisi vaikealta uskoa, että suurtapahtumia voisi vapaasti järjestää [tänä kesänä]”, Pietilä pohtii.
Sen sijaan kesäkuusta alkaen radalla harjoittelu on mahdollista.
shyhander sanoi:Ikävä uutinen jos noin on. Jos väkisin haluaa positiivisen kautta nähdä, niin ehkä GP-kisan peruuntuminen vaan lopetti kiireet tältä kesältä..
57pannu sanoi:Suomessahan on tapana suurissa urakoissa asettaa pääurakoitsija/toimija pari kertaa selvitystilaan ja velat velkojien ja veronmaksajien maksettavaksi. Tämän jälkeen uusi yrittäjä aloittaa "puhtaalta pöydältä", ja tämän jälkeen alkaa "pisnes" rullata. En arvioi että Kymi-ringillä näin käy, mutta ennusmerkit on ilmassa. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
lario sanoi:Jos spekuloidaan, niin eihän se fyysinen rata mihinkään katoa.
Joku määrä sijoitettua alkupääomaa (yleensä veronmaksajien raha) katoaa, mutta uutta rahaa tulee tilalle, toki huomattavasti vähemmän, mutta riittävästi uuteen omistussuhteeseen.
Jonka jälkeen homma jatkuu siitä, mihin edellinen toimija(t) jäi.
Valmistahan on rata turva-alueineen ja asvalttiplattaa varikoksi. Eli about sama infra kuin Suomen muillakin radoilla.Mikeyx sanoi:Kymiringin osalta keskeinen ongelma on tässä hetkessä se, että siellä on olemassa vasta pinnoitettu ajorata.
Tuo 10M€ lienee se summa, jolla rata täyttäisi pysyvästi FIA:n ja FIM:n luokitukset vai onko siinä mukana jotain muutakin, kuten hotellia, ajoharjoittelurataa, kartingia tms.?Mikeyx sanoi:Muu infra on pahasti keskeneräinen - ja jos tämän kerran uskotaan Pohjolan puheita - niin 10 M€ pitäisi satsata lisää.
Mikeyx sanoi:Jos ratayhtiö menisi selvitystilaan (mihin en itse vielä usko), niin ostajan pitää haarukoida tuolle 10 miljoonalle + ostohinnalle niin takaisinmaksu (=vuosittaiset poistot) kuin pääomalle vuotuista korkoakin. Konkurssipesä ei voi rata-aluetta ilmaiseksi antaa vaan velkojat arvioivat omalta taholtaan kuinka suuri osa veloista olisi mahdollista saada kuitatuksi.
Leikitellään tuolla 3+13= 13M€ hinnalla. Uuden omistajan pitää uskoa saavansa tuolla pääomakuormalla oma liiketoimintansa kannattavaksi. Koska kyseessä on korkean riskin hanke, niin ostaja haluaa saada vähintään 10% tuoton ottamalleen riskille; siis 1.3 M€/vuosi. Lisäksi 20 v pitoajalla ostaja poistaa 0,65M€/vuosi. Elikä ostajan pitää luottaa saavansa 2 M€/vuosi enemmän tuloja kuin on menoja. MotoGP -kisan järjestäminen on valitettavasti raskaasti tappiollista puuhaa ellei ostaja saa hankittua julkista sponsoria pumppaamaan joka vuosi useita miljoonia euroja ostajan taskuun.
OOWEE sanoi:Mulla oli varattu tuonne ratavuoro viikko juhannuksen jälkeen (crmoto).
Ainakaan vielä ei ole tullut sieltä tietoa että keikka olisi peruttu, crmoto lähettää suht usein päivityksiä niiden eri ratavuoroista kun niitä on tietenkin jouduttu perumaan koronan takia