Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ite ajattelin tehdä samoin, jääköön lippurahat, vaikka puhtaasti sponsoroinniksi.Hanskabel sanoi:Itse ajattelin pitää lipun, vaikka kisoja ei tulisi. Hyvällä tuurilla se voi kelvata seuraavalla kerralla, ja toisaalta tilanne käy sen verran sääliksi, ettei viitsi ruoskia enempää
jjake sanoi:Ostettu lippu voisi oikeuttaa ratapäivään noille päiville.
Rata kuitenkin tapahtumalle varattu ja ei tarvitsisi peruuttaa lippuja.
JMH sanoi:Jotkin näkivät tämän jo ennalta vuosia sitten
Lienevät pörssimiljönäärejä.
.MotoGP™:n Suomen osakilpailu ajetaan KymiRingillä kesällä 2021.
Ratamoottoripyöräilyn MM-kilpailuoikeudet omistava espanjalainen Dorna Sports on yhdessä ratayhtiö KymiRing Oy:n, ja tapahtumayhtiö Lahti Events Oy:n kanssa päättänyt perua Suomessa heinäkuuksi suunnitellut MotoGP™-kisat.
– Peruuttamispäätöksen vuoksi myös viisivuotinen sopimuksemme astuu voimaan ensi vuonna, joten kaksipyöräisten kuninkuusluokka nähdään KymiRingillä vuosina 2021-2025.
Jo ostetut tapahtumaliput käyvät sellaisenaan kesän 2021 kisoihin. Liput voi halutessaan myös palauttaa lippu.fi -sivujen kautta 30.9.2020 mennessä. Ohjeet löytyvät täältä: https://web.lippu.fi/palautus/
MotoGP™ Finland 2020 is cancelled due to ongoing coronavirus outbreak
The Grand Prix debut of the KymiRing will be rescheduled to season 2021. Dorna Sports will announce MotoGP™ calendar for season 2021 later this year.
Already purchased MotoGP™ tickets for KymiRing will be valid for the upcoming MotoGP™ race held in 2021.
You can request reimbursement for the price of tickets unused due to cancellation until 30.9.2020. Please follow the instructions here: https://web.lippu.fi/palautus/